Elävänä tai kuolleena

Taas ollaan rustaamassa uutta keinoa tehdä rahaa työttömien työttömyydellä. Aiotaan valtuuttaa muutama ‘työnvälitysfirma’ ottamaan käsiinsä työttömien ‘työllistämisen’. Työtön käsketään valitsemaan noista yksityisistä firmoista joku, joka sitten pyrkii sijoittamaan hänet jonnekin. Jos työpaikka löytyy, maksettaisiin meidän yhteisistä varoistamme 1700 euron palkkio. Ei, arvasit väärin; sitä ei maksettaisi työnantajalle. Työnantajalle jäisi edelleen koko palkanmaksu kaikkine sivukuluineen. Ei, ei työntekijällekään. Summan saisi tuo ylimääräinen kolmas osapuoli!

Mikään työnvälitysfirma ei pysty työpaikoiksi muuttumaan, joten tässä palkitaan nyt väärää tahoa. Jos suostuisimmekin siihen, että verovarojamme aletaisiin käyttää työllistymisen palkitsemiseen (suostummeko?), ainakin se pitäisi kohdistaa loogisesti, työnantajalle. Miksei työnhakijaakin voisi palkita, mutta työpaikan löytyminen voi hänelle olla riittävä palkinto itsessään. Paitsi, jos löytynyt työpaikka on yksi niistä muutamista tuhansista, jotka avautuvat yhä uudelleen ja uudelleen, pitkiksi ajoiksi, koska ne ovat ns. kauhutyöpaikkoja. Ne sitovat työntekijän, vaikka niistä saadulla palkalla ei elä. Ne saattavat olla pari tuntia päivässä, pitkän matkan päässä, tai alipalkattuja. Ne voivat olla vastoin hänen etiikkaansa, esimerkiksi työttömien kyykytystä tai puhelinmyyntiä.

Jos yksityisellä työnvälitysfirmalla olisi piilossaan työpaikkoja, joita työnhakija ei muuta kautta löytäisi, ok, siitä voisi palkitakin, että on onnistunut tuollaisia kultahippuja löytämään. Mutta tämä lienee epätodennäköistä. Eiköhän tässä ole kyse niistä samoista työpaikanjämistä, mitä TE-toimiston sivuilta voi kuka tahansa nähdä. Tässä taitaa olla kyse etupäässä kyykytyksen yksityistämisestä.

Ja ehkä vielä olennaisempaa on se, että löydetyn työn ei tarvitse olla edes palkkatyötä. Noita yksityisiä työnvälitysfirmoja palkitaan siitäkin, jos ne saavat työttömän palkattomaan orjatyöhön tukiensa katkaisun uhalla. Palkkiosumma putoaa 500 euroon, mutta sitä kompensoi se, että näitä ilmaistyöpaikkoja varmaan on valtavan paljon enemmän kuin palkkatyöpaikkoja. Moni palkkatyöpaikka voi muuttua ilmaistyöpaikaksi, kun työnantajat oivaltavat, että heille ollaan oikein tuputtamalla tyrkkimässä orjatyöläisiä.

Onko seuraava askel, että myönnetään tarkoituksen olevan nimellisesti työttömien poistaminen tilastoista. Kun työttömästä tehdään orja, hän ei ole enää työtön, vaikka yhtä köyhä onkin kuin ennenkin. Siihen päästään silläkin tavalla, että orjatyöstä kieltäytyneen työttömän ruokaraha lopetetaan; kukaan ei elä syömättä. Näistä poistoista voi sitten palkita kyykyttänyttä orjasutenöörifirmaa. Ja loppusijoituksen voi järjestää edullisesti joukkohautaamisina, käyttäen orjatyövoimaa, tietysti.

Työnhaun vaaroja

Kun ihmiseltä on viety toimeentulo ja hän elää työttömyystuen varassa, häntä uhkaa vaaroja monelta yllättävältä taholta. Jopa työnhaussa on taloudellisia riskejä. Jos erehdyt tiedustelemaan vaikkapa jostain työpaikasta, joka osoittautuukin vuokrafirman nollasoppariksi, tuo vuokrafirma voi ‘ilmiantaa’ yhteydenottosi työkkäriin ja sinulle läimäistään yli tonnin sakot, eli tukesi katkaistaan kahdeksi kuukaudeksi, koska olet ‘kieltäytynyt työstä’.

On kaikenlaisia firmoja, jotka ovat etsivinään henkilökohtaisia avustajia, mutta eivät anna tietoja tunneista ja tuntien jakautumisesta päiville. Kun sitten otat yhteyttä, osoittautuu, että joutuisit menemään pariksi tunniksi päivässä jonnekin neljänkymmenen kilometrin päähän, tai kauemmaksikin, eli polttoainekulujen ja matkaan kuluvan ajan jälkeen käteesi jäisi yhden tunnin palkka neljästä tunnista, eli noista töistä se kympin seteli. Viikossa tienaisit viisikymppisen, miinus verot, ja tietysti muistaisit olla joustava, eli olisit varalla jatkuvasti, jos vaikka avustettavasi haluaisikin sinun tulevan jonain päivänä iltapäivällä aamun sijaan, ja jonain päivänä sinua ei ehkä tarvittaisi, joten sen päivän kymppi jäisi tienaamatta.

Kun nyt sitten etsit jonkin paremmin kurjaan taloudelliseen tilanteeseesi sopivan työn, vaikka neljä tuntia kunakin kahtena tai kolmena päivänä viikossa, ja irtisanoudut mahdottomasta aikaisemmasta työstäsi, työkkäri luultavasti lyö sinulta työttömyystuen poikki kahdeksi kuukaudeksi, eli saat toista tonnin sakot rangaistukseksi siitä, että edes yritit työllistyä.

Jos sitten opit olemaan hakematta työtä, työkkäri jossain vaiheessa pakottaa sinut tekemään vaikkapa juuri tuollaista työtä ilmaisena pakkotyönä. Eli hukassa ollaan mitä vain yrittääkin. Miksei sitä voisi antaa ihmisten edes jotenkin päästä työn syrjästä kiinni ja nostaa itseään yhteiskunnan ahneuden aiheuttamasta suosta? Miksi pitää yllä työkkärien ja vuokrafirmojen palkollisten armeijaa, joiden pääasiallinen tehtävä on talloa takaisin suonsilmäkkeeseen sieltä ylös punnertavia työttömiä?

Oman työn tekeminen on sitten ihan oma lukunsa. Yrittää voi vain, jos pystyy alkuajan elämään jonkin muun tulon varassa, tai on säästöjä, tai on äärimmäisen onnekas, tai pystyy aloittamaan lainan turvin.

Yrittämätön työtön

Huonot säät ovat meteorologien syy. Heiltä pitäisi ottaa palkka pois.

Yhden hengen yrittämisen aloittaminen on tehty Suomessa lähes mahdottomaksi, erityisesti niille, jotka siitä eniten hyötyisivät, työttömille työnhakijoille. Jos sinulla jo on palkkatyö, voit aloittaa yrityksen siinä sivussa, ja se saattaa menestyä ja kasvaa, ja vähitellen jäät omille tuloillesi. Työttömälle se on lähes mahdotonta, koska työttömyyskorvaus katkaistaan heti, kun osoitat elkeitäkin yritteliäisyydestä (tai opiskelusta tai jopa vapaaehtoistyöstä). Kukaan ei voi Suomessa elää ilman tuloja, ellei sitten saa elää rikkaiden vanhempien tai puolison siivellä.

Itse olin pitkään yrittäjä ulkomailla. Palasin Suomeen luullen voivani jatkaa sitä. Hah! Teen nyt pitkän työttömyyden jälkeen osa-aikatyötä ja tienaan työmatkakulujen jälkeen viisikymppiä viikossa miinus verot. Työttömyysdiktatuuri epäilemättä kyykyttää yhä, patistaa yhä palkattomaan pakkotyöhön, vaikka olen töissä. Jotenkin tämä kaikki varmaan on minun syytäni? Kenenkähän ansio sitten oli se, että pyöritin omaa yritystä niin pitkään?

Helpompaa tyranniaa

Työttömien kyykyttämisessä on ollut se inhottava puoli virkailijoiden kannalta, että uhri on pitänyt kohdata kasvokkain. Hänet on ollut nujerrettava orjaksi ja allekirjoittamaan orjasopimus, jonka virkailijat ovat laatineet. Joillekin psykopaateille tämä on varmaan ollut työnsä suurimpia iloja, mutta tavallinen normikyykyttäjä on saattanut kärsiä siitä. Hän on joutunut kohtamaan nöyryyttämänsä uhrin, näkemään hänen epätoivonsa, sietämään hänen raivonsa, vastaamaan hänen kysymyksiinsä. Virkailijakin on ihminen, ainakin jotkut heistä ovat. He ovat saattaneet taipua uhrinsa hädän edessä, kuunnella hänen järkisyitään, ja tehdä inhimillisiä päätöksiä. Tätä estämään alettiin noihin orjuutustilaisuuksiin laittaa vähintään kaksi virkailijaa; sosiaalitoimiston ja TE-toimiston virkailijat pystyivät siten olemaan toistensa henkisenä tukena työtöntä vastaan. Kumpikin pystyi myös valvomaan, että toinen virkailija muisti ohjeistukset: nöyryytä, alista, mitätöi, aliarvioi, jätä huomiotta, vaihda puheenaihetta, syytä, manipuloi, uhkaile ja kiristä. Jos toinen unohti roolinsa, toinen pystyi tulemaan heti apuun, tai raportoimaan inhimillisyyteen sortuneen kollegansa ylemmilleen, jos muu ei auttanut. Se oli silti epämiellyttävän stressaavaa monelle tavistottelijalle.

Kohta kaikki käy niin paljon helpommin, kun kyykyttäminen ulkoistetaan työttömälle työnhakijalle itselleen. Hän joutuu itse valitsemaan joka viikko listalta avoimen työpaikan ja hakemaan sitä, tai seuraa automaattisesti tonnin sakko (työttömyystuen menetys kahdeksi kuukaudeksi). Kun avoimia työpaikkoja ei ole, pitää valita listalta puhelinmyyntiä, nollasoppareita, orjatöitä tai ‘kuntouttavia palveluita’ (turhia kursseja ja lisää orjatöitä).

Tätä kaikkea valvoo ja analysoi tietokoneohjelma, ja tuen katkaisee nyt (kai) kone, joten virkailijan ei tarvitse ottaa vastuuta siitä. Virkailijalle jää yhä robottimaisempi rooli kolmen kuukauden välein kuulustelijana, ja senkin voi ulkoistaa yksityisille kuulustelu- ja orjuutusfirmoille. Tyrannia käy pian kuin leikki vaan.

Orjan havaintoja

Orjuutuksen näin lähetessä ensimmäisen vaiheensa loppua, haluan jakaa pari ajatustani sen tuloksista.

Myönteistäkin löytyy. Onnekseni asun paikkakunnalla, jossa ihmiset ovat epätavallisen huumorintajuisia ja hyväntahtoisia. Orjuuttani ei järjestänyt joku orjuuttamiseen erikoistunut orjilla tienaava puuhamaa, jossa työttömiä kohdellaan rikollisina tai vammaisina. Puuhastelin tavallisten palkkaorjien ja normikansalaisten joukossa, tai pyörin heidän jaloissaan, oikeastaan, ilman järkevää roolia. Olen tavannut lukuisia mukavia kuntalaisia. Tietysti sama olisi tapahtunut, vaikka minulle olisi maksettu palkkaakin, ja annettu jotain hyödyllistä tekemistä palkkaani vastaan…

Kielteisiä puolia on enemmän. En muista, milloin olisi aika kulkenut yhtä matelemalla kuin nuo tunnit orjuudessa. Jos saisinkin jotenkin ajan kulumaan yhtä hitaasti viikon muinakin päivinä, saisin niin paljon enemmän aikaan remontoinnissa, pihatöissä ja muussa, mitä teen. Mutta nuo viikon muut päivät ovat liitäneet kuin siivillä ja orjapäivä on ollut pallona jalassa, kuten lienee tarkoituskin. Sieltä palattua on mennyt päivä tai pari siitä toipumiseen, ja loppuviikko seuraavan orjapäivän lähenemisen painaessa raskaana niskassa.

Muutama mielenkiintoinen reaktio on tullut. Vierailulla kävi eräs kylän Tärkeä Akateeminen Henkilö, joka kiinnitti terävän katseensa minuun, luultavasti ihmetellen, mikä roolini on. Hän ehkä kysäisi asiasta paikalla olleilta henkilökunnan jäseniltä, ja luultavasti sai jonkinlaisen vastauksen, koska hän kävi kimppuuni seuraavin sanoin, kun oli lähtemässä ja minä satuin kävelemään hänen ohitseen: “Oletko sinä harjoittelija?” Hänen ilmeensä kertoi rivien välissä: “Minä tiedän, mikä sinä olet! Älä yritäkään näytellä, että olet normaali ihminen. Tiedän, että olet Työtön, ja täällä pakkotyössä kuntoutettavana. Nolaanpa sinut kysymykselläni ja puhun niin kuuluvasti, että kaikki kuulevat. Olen kasvatustieteiden maisteri ja minulla on mielipide.” Mitähän hän olisi vastannut, jos sen sijaan minä olisin ohi mennessäni huikannut hänelle: “Oletko sinä alkoholikuntoutuja?”

Orjapaikan johtaja, jolla ei mielestään ollut mitään auktoriteettia päättää, ottaako hänen johtamansa laitos orjia vai ei, sinnikkäästi kutsui minua ‘TE-keskuksen naiseksi, joka käy meillä maanantaisin’. Noille kahdelle ihmiselle minun orjuuteni oli negatiivisesti leimaava, heidän oman asenteensa takia, ei mikään positiivinen askel kohti työllistymistä avoimiin työpaikkoihin, joita ei ole. Tämä nykyhallinnon jalkapuusysteemi ei ole luonut tällekään kylälle yhtään uutta työpaikkaa, ei parantanut työkykyjäni, mutta on auttanut leimaamaan minut kunnan työttömyystilanteen osasyylliseksi ja luultavasti jotenkin vammaiseksi, koska kerran ‘kuntoutetaan’. Kukaan ei ole vielä suostunut kertomaan, mistä minua ‘kuntoutetaan’. Monet työnhakijat kertovat tekevänsä työtä orjina vuodesta toiseen samassa organisaatiossa, ja samaan aikaan saatetaan palkata ihmisiä oikeisiin töihin. Orjaa ei palkata, koska hänhän on orja. Miksi maksaa palkkaa, jos hän on jo alistunut työskentelemään ilmankin?

Reilu Suomi -palkinto

Voisimme perustaa yhdistyksen, joka etsii ja palkitsee niitä kansalaisia, jotka rohkenevat työssään tehdä jotain rehellistä, jotain kansan hyvinvointia ja vapautta parantavaa, vaikka oman taloudellisen hyötynsä uhalla. Sellaisia ‘kansan kynttilöitä’ on, ja he valaisevat meidän kaikkien elämää, ja he ansaitsisivat enemmän kiitosta. He eivät ehkä etene urallaan yhtä nopeasti kuin virkaveljensä, jotka yltiötottelevat esimiestään ja kyykyttävät kaksin käsin, jos ‘säännöt’ niin vaativat (tai sallivat).

Palkinnonsaajaa voisi ehdottaa kertomalla lyhyesti, mitä hän teki. Palkinto olisi vaikkapa pääsy listalle, jossa palkinnon saajan suostumuksesta esitellään hänen tekonsa, nimen ja kuvan kanssa.

Hyviä puolia: tutustuisimme ihmisiin, jotka uskaltavat toimia eettisesti omaa etuaan tavoittelematta.

Huonoja puolia: tuolta listalta työnantajat ehkä poimisivat seuraavat irtisanottavansa ja työhönotossaan ja ylentämisissään syrjään jätettävät.