Uusi palkanmaksumenetelmä

Suomessa on yleistynyt ilmaistyön käyttö opiskelijoiden opiskelujen osana ja työnhakijoiden työvalmiuksien ylläpitäjänä. Työnantajat houkuttelevat ilmaistyöntekijöitä lupailemalla myöhemmin palkata heidät käyvillä palkoilla, kun “jalka on saatu tukevasti oven väliin”.

Käytännössä, ymmärrettävästi, lupaukset harvemmin toteutuvat.

Ehdottaisin uudenlaista palkanmaksutapaa. Tehtäisiin nämä harjoittelut määräaikaisiksi, sanotaan vaikka kolmen kuukauden, puolen vuoden tai vuoden mittaiseksi. Vuoden määräaikaistyösuhteen alussa sovittaisiin ajan keskimääräinen palkka, vaikka kymmenen euroa tunti. Ensimmäiseltä kuukaudelta maksettaisiin kuitenkin 15 euroa, seuraavalta 14, kolmannelta 13, kunnes vuoden viimeisen kuukauden palkka olisi neljä euroa tunnilta.

Jos työntekijä irtisanoutuisi kesken vuotta, hän joutuisi maksamaan työnantajalle takaisin jo maksetulta ajalta yli sovitun keskimäärän menevän osan. Jos hän kieltäytyisi maksamasta, raha otettaisiin häneltä seuraavasta palkasta tai työttömyystuesta.

Jos työnantaja keskeyttäisi työsuhteen, työntekijän ei tarvitsisi korvata hänelle mitään, paitsi jos työsuhteen katkaiseminen olisi todistettavasti hänen syynsä.

Määräajan umpeuduttua voitaisiin siirtyä vakinaiseen työsuhteeseen normaalilla palkalla, lopettaa työsuhde tai sopia toinen samanlainen jakso, jossa palkka putoaa kuukausittain. Tämä kannustaisi molempia osapuolia pitempiaikaisiin työsuhteisiin. Näetkö ehdotuksessa porsaanreikiä?

Advertisements

2 thoughts on “Uusi palkanmaksumenetelmä

Your comment - Sinun kommenttisi

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s