Toiminimi ja työttömyysturva

Kun rekisteröit toiminimen Suomessa, menetät välittömästi oikeutesi työttömyysturvaan.

Tämä on yksi suuri epäkohta Suomessa tällä hetkellä. Yrittäjyyttä yritetään tukahduttaa. Ehkä virheellisesti ajatellaan, että näin saadaan karsittua pois yritykset, joilla ei ole menestymisen mahdollisuuksia. Minusta se karsii pois ne, jotka voisivat kasvaa vähitellen, eli siis aivan normaalit yhden hengen osa-aikaiset yritykset.

Tätä asiaa pitäisi tuoda esille enemmän. Harva edes tietää tästä epäkohdasta. Ja useimmat eivät edes välitä, koska se ei muka kosketa heitä. Kyllä se koskettaa kaikkia. Se lisää työttömyyttä, mikä lisää yhteiskunnan kuluja ja köyhdyttää kaikkia.

En ymmärrä, vaikka miten yritän, kuka hyötyy siitä, että Suomessa ei anneta yrittää pienimuotoisesti. Ehkä suuryritykset jollain tavalla hyötyvät siitä, mutta eihän joku kotona toimiva osa-aikayrittäjä kilpaile samoilla kentillä suurten firmojen kanssa; ne täydentävät toisiaan, ideaalitilanteessa.

Työttömyysturvaa yrittäjä tarvitsee monessa vaiheessa. Ensimmäiset kuukaudet tai vuodet, kun yritys ei vielä tuota voittoa, toiminnan aikana voi olla hiljaisia kausia, ja toiminnan loppupuolellakin voi olla niin, ettei haluaisi täysin lopettaa toimintaansa, mutta tulot eivät riitä yksinään. Tarvittaisiin siis tukea, omien tulojen lisäksi. Suomessa valtio vain vie yrittäjäksi aikovalta, ei tue.

On älytön väite, ettei valtio voisi “tukea yrittäjän riskiä”, tarkoittaen tulotonta toiminimen perustajaa (“riski” = ei saa maksettua verotoimiston ja eläkelaitoksen pakkomaksuja), kun valtio samalla syytää miljoonia jo toimiville suuryrityksille.

En usko, että Suomen ekonomit ja kansan edustajat olisivat niin tyhmiä, että todella uskoisivat tällaisen olevan reilua ja yhteiskunnan taloutta edistävää. Mikä heidän päämääränsä on, sitä en osaa sanoa. Minusta Suomelle olisi mahtava resurssi yhden hengen yrityksissä, kunhan niiden annettaisiin kasvaa ja toimia ilman, että valtio tukahduttaa ne pakkomaksuin ja rangaistuksin. Useastiko kuulee “yrittäjästä” (toiminimen rekisteröineestä työttömästä), joka saa syytteen petoksesta nostettuaan työttömyyskorvausta, omaa tuloa odotellessaan.

On outo harhakuva, jota kansalle syötetään, että “oikean” yrityksen on otettava hurjasti lainaa ja saatava toiminta heti paikalla markkinoitua niin tehokkaasti, että yritysvoitto on heti alusta asti riittävä elämiseen ja eläkemaksuihinkin. Näinhän ei reaalimaailmassa todellakaan ole. Ja miksi pitäisi olla? Miksei joku miniyritys olisi hyvä asia yksilölle ja maalle? Miksi tällainen joko/tai -asettelu: joko pidättäydyt täysin yritteliäisyydestä ja kuuliaisesti nostat tukesi, tai sitten olet täysin omillasi toimeentuleva Yrittäjä, jonka tukeminen yhteiskunnan varoin olisi rikos. Starttirahasta en puhu – se on kankea systeemi, ja sen saadakseen on aloitettava toimintansa ryminällä ja velkaannuttava – ei sovi ainakaan minun suunnitelmiini.

Advertisements

Your comment - Sinun kommenttisi

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s