Joissakin maaseutukunnissa elää vieläkin jonkinasteinen talkoohenki; me autamme teitä ja te varmaan myöhemmin meitä. Vaihtokauppaa tehdään työpanoksella, rahaa ei tarvita.
Taas yksi porsaanreikä, ajattelevat poliitikot. Talkootyön verottamisesta on jo alettu puhua. Sekin pitäisi saada tukahdutettua. Vanhusten pitäisi odottaa kinostensa keskellä, että sosiaalitoimen kautta lähetetään paikkakunnan työttömiä orjatyöläisiä lumia luomaan. Se ei käy, että naapurin isäntä linkoaisi mummon pihamaan ja mummo toimisi heille lastenvahtina. Naapuri saa tulla traktoreineen, mutta mummon on laadittava asiallinen urakkasopimus ja maksettava verotoimistolle ja eläkelaitokselle osuuden, joka niiden mielestä niille kuuluu.
Olemmeko me verotoimistoa varten vai verotoimisto meitä? Olisiko niin, että me keräämme veroja, jotta voimme taata kansalaisille tietyt palvelut? Jos jokin palvelu järjestyy naapuriavulla, mihin siinä verotoimistoa tarvitaan?
Tämä vaihtokauppa on sukua aikapankeille ja WIR-järjestelmälle. Toivoisin, että ne yleistyvät Suomessa, niin kuin ne ovat yleistyneet Sveitsissä, Japanissa ja useissa muissa maissa.