Yrittäjyydenesto

Suomen virkamiesten ja kansan “edustajien” yksi pahimpia mokia on heidän silmälappunsa yrittämisen suhteen. He ovat sinnikkäästi sitä mieltä, että ihminen on JOKO täysin yrittäjä TAI täysin työtön. Ja heidän mielestään yrittäminen on sitä, että toimitaan suuressa mittakaavassa ja velkavaroilla ja tärkeintä on verotoimiston, yrittäjäeläkelaitoksen ja vakuutusyhtiön kiskoa yhden hengen yrittäjästä kaikki irti ennen kuin hän menee konkkaan ja jää heille vielä velkaakin. Millään muulla ei ole väliä. Sitä ei edes yritetä oppia ymmärtämään, että yrittäminen voisi olla hyvinkin hitaasti kasvavaa, pienimuotoista, satunnaista lisää työttömyysturvan ohessa – tai jopa eläkkeen ohessa.

Ja samaan aikaan näitä pystyviä, yritteliäitä ihmisiä, joiden yritteliäisyys on saatu tukahdutettua, PAKOTETAAN “työharjoittelijoiksi” muiden yrityksiin, palkatta. Miksi ei voisi työskennellä omalla toiminimellä tehden mielekästä, yhteiskunnalle merkityksellistä työtä, vaikka sitten vain pienellä voitolla, tai jopa pienellä tappiolla? Mikä pieni kansa voi jatkuvasti sallia yritteliäiden ihmisten riiston? Tietysti suuryritykset hyötyvät, kun saavat yhä selkeämmän monopolin ja voivat yhä paremmin manipuloida hallitusta ajamaan heidän etujaan. Me muut, koko kansan enemmistö, häviämme.

Yritykset palvelijoinamme

Voi olla pohjimmiltaan vain yksi syy, miksi me, yhteiskunta, sallimme ihmisten perustaa yrityksiä. Se ei ole se, että nuo ihmiset voivat sitten kerätä valtavia omaisuuksia yritystoiminnallaan, kiskomalla tuotteistaan kohtuuttomia hintoja, maksamalla raaka-aineista ja työvoimasta suhteettoman vähän ja veisaamalla viis ympäristöstä. Ainut syy on se, että yritykset jollakin tavalla auttaisivat meitä, yhteiskuntaa, voimaan paremmin; valmistaisivat tuotteita, joita tarvitsemme, tarjoaisivat työpaikkoja kohtuullisin palkoin ja eduin, tekisivät elämästämme helpompaa ja miellyttävämpää ja turvallisempaa.

Yrityksillä, jotka rikkovat tätä periaatetta vastaan, ei ole oikeutta jatkaa toimintaansa. Tämä on periaate, joka monelta suuryritykseltä on unohtunut. Meidän pitää muistuttaa heitä. Ja meidän pitää saada “edustajamme” säätämään lakeja, jotka takaavat, että tämä periaate toteutuu.

Maailma on meidän, maailman kansalaisten, ja yritysten on palveltava meitä. Me emme ole yritysten orjia ja palvelijoita ja pelkkiä tarpeettoman, kalliin roskan kuluttajia.