TVY ei edusta työttömiä

Suomeen uhataan tuoda pakollinen orjatyö kaikille, joilla ei ole palkkatyötä – työttömille. Työttömiä ei asiassa liene kuultu, vaan heidän tilallaan on käytetty TVY-nimistä yhdistystä, jonka johtaja väittää edustavansa työttömiä. Minä olen työtön työnhakija ja minua hän ei edusta. Kuulin hänen yhdistyksestään ensimmäistä kertaa viime viikolla, eikä se vaikuta yhdistykseltä, johon liittyisin, tai jonka uskoisin toimivan minun tai koko kansan eduksi. Toivotaan, että se korjaa linjaansa uuden puheenjohtajan myötä.

Maassa, jossa kaikki on kiellettyä tai pakollista, työnhakijoilta on kielletty vapaaehtoistyö, opiskelu, satunnaiset työt ja toiminimen rekisteröiminen, heitä syyllistetään, nöyryytetään ja pelotellaan ja yritetään pakottaa palkattomaan, eduttomaan työhön, tai johonkin “aktivoivaan toimintaan”. Normaali vapaan kansalaisen oikeus käyttää elämänsä parhaaksi katsomallaan tavalla yritetään viedä ja kurjistaa loputkin vielä palkkaa nauttivista kansalaisista korvaamalla heidät palkattomilla orjilla – joita hekin sitten olisivat.

Tähän pyrkii näköjään myös tämä minulle viime viikkoon asti tuntematon yhdistys, joka väittää olevansa “työttömien edustaja”. No, se ei edusta ainakaan minua. Sen puheenjohtaja Lea Karjalainen ei ole yksi meistä. Hän ei ole koskaan kysynyt minun mielipidettäni, mutta tässä se nyt tulee ainakin tästä asiasta: Ihmisoikeuksien julistus, jonka Suomikin aikoinaan allekirjoitti, takaa kaikille toimeentulon työttömyyden varalta, ja oikeuden valita työnsä, oikeuden tyydyttäviin työehtoihin ja samaan palkkaan samasta työstä. Orjatyöhön pakottaminen on vastoin meidän jokaisen ihmisoikeuksia. Minä haluaisin tehdä talkootyötä ja aikapankkityötä menettämättä tukiani. Haluaisin tehdä satunnaisia hommia käteistä vastaan ilman, että minulle työtä tarjonnut joutuu vaikeuksiin verotoimiston ja eläkelaitoksen kanssa ja minä työvoimatoimiston kanssa. Haluaisin perustaa yhden hengen osa-aikayrityksen ja saada osittaista työttömyystukea siihen asti, että voin jättäytyä omien tulojeni varaan. Haluaisin myös opiskella ilman pelkoa toimeentuloni menetyksestä. Eli haluan olla vapaa kansalainen vapaassa maassa – en suuryritysten kurjistettu palkaton orja.

En tiedä, keitä TVY edustaa. Työttömiä orjatyöhön ajavia yhdistyksiäkö? En tunne yhtään tämän maan huonon taloudenhoidon uhria, työtöntä työnhakijaa, joka haluaisi tulla pakotetuksi orjaksi samalla, kun hänen vapautensa toimia yhteiskunnassa on viety ja hänestä on tehty vielä työssä olevien sylkykuppi ja syntipukki. Sorto alkaa siitä, että tietty kansanryhmä syyllistetään. Kansan yksi osa uhrataan, jotta valtaväestön tyytymättömyyttä saataisiin hillittyä niin kauan, että heidät itsensäkin saadaan ujutettua samaan sorrettujen ryhmään. Yhden kansanryhmän sortaminen ei ole vastaus Suomen ongelmiin. Me olemme tässä vaikeassa maailman tilanteessa suuryritysten vuosikymmeniä jatkuneen pohjattoman ahneuden takia ja me voimme nousta tästä suosta vain kansan yhteistoiminnalla, ei syntipukkeja syyllistämällä ja alistamalla.

Advertisements

2 thoughts on “TVY ei edusta työttömiä

  1. TVY edustaa nimenomaan työttömiä orjatöihin ajavia yhdistyksiä. Asia selviää helposti kun vilkaisee TVY:n jäsenyhdistysten johtohenkilöiden nimiä ja vertaa niitä paikallisten työttömiä pakkotöihin “työllistävien” puljujen, esim. imatralaisen Työn Vuoksen, palkollisten nimilistoihin. Samoja naamoja sieltä löytyy.

    Tämä palkattoman pakkotyön teettäminen on ollut monille työttömille arkea jo vuosien ajan. Tähän asti se on ollut vain niin sanotusti vapaaehtoista: ihmisiä houkutellaan allekirjoittamaan liittymissopimuksia työttömiä “työllistäviin” puljuihin erilaisilla lupauksilla, päällimmäisenä tietysti lupaus pysyvästä työpaikasta jonkin yrityksen työntekijänä. Kun sopimus on allekirjoitettu, työtön onkin toimenpiteiden kohde eikä mikään ole enää vapaaehtoista ja toimenpiteistä kieltäytyminen katkaisee työttömyyskorvauksen.

    Todellisuudessa työllistyneitä on joko hyvin vähän tai ei lainkaan: kysyttäessä työvoimaviranomaiset eivät suostu kertomaan mitään lukuja, vaikka luulisi tiedonsaannin olevan oikeusturvan kannalta pakollista. Luulisi, jälleen, että puutteellisten tietojen varassa allekirjoitettu sopimus on pelkkää vessapaperia ja voidaan kiistää milloin tahansa.

    Käytännössä ainoat työllistyneet ovat niitä jotka toimivat työttömien leikittäjinä ja juoksuttajina näiden työllistämispuljujen omina työntekijöinä, palkkarahat tulevat RAY:lta, kunnilta ja valtiolta.

    • Jos emme tee jotain, pakotettu orjatyö saattaa olla tulossa kaikille työtä hakeville kansalaisille ensi vuoden alusta – niin kai lienee kaavailtu. Tunnen myötätuntoa niitä kohtaan, jotka ovat jo kauan toimineet palkattoman pakkotyön suossa.

      Normaali kansalaisen omasta aloitteestaan suorittama vapaaehtoistyö vaikkapa jossakin hyväntekeväisyysjärjestössä on työnhakijalta kielletty kohtuuttomien “sakkorangaistusten” (karenssi) uhalla. Sen sijaan, jos hän suostuu, kun työvoimatoimiston virkailija pakottaa häntä samaiseen laitokseen toimimaan samaisessa tehtävässä ilman palkkaa, hän ei menetä työttömyystukeaan. Jos hän kieltäytyy kahdesti, kun häntä pakotetaan samaiseen paikkaan ilmaistöihin, hänelle läimäistään työssäoloehto 12 viikoksi. Se ei poistu, huom, sillä, että hän nyt menisi siihen samaiseen ilmaistyöhön, vaan nyt hänen täytyy löytää jostakin “oikea” työpaikka, josta maksetaan “kunnon palkka”. Mistä sellaisen noin vain ottaa? Jos sellainen olisi saatavilla, miksei työvoimatoimiston virkailija pakottanut hakijaa alunperinkin siihen, orjatyön sijaan?

      Mihin tällä pyritään? Kansalaisten, veronmaksajien, työnhakijoiden normaalin lähimmäisiä auttavan työn tukahduttamiseen? Yhteishengen hälventämiseen? Omanarvontunnon murentamiseen? Yritysten tukemiseen ilmaisilla työntekijöillä? Siihenkö, että Suomesta saataisiin tehtyä halvan työvoiman maa, jonne ahneet suuryhtiöt voivat tulla tuottamaan tavaroitaan edullisesti? Sehän nostaisi kansantuotetta, vaikka ei kansalaisten elintasoa. Jos ajatellaan, että on kansantuotteelle parempi, että on kymmenen suuryritystä, joka kukin työllistää tuhat orjatyöläistä kuin saada nuo kymmenentuhatta työnhakijaa työllistettyä palkalla, jolla tulee toimeen, tietysti silloin on ymmärrettävää, että kansalaisia pakotetaan orjiksi. Mutta onko kansantuotteen kohottaminen riittävä päämäärä, jos siitä hyötyy vain muutama rikas yrityksenomistaja? Eikö kansalaisten hyvinvointi ole valtion ylin, pyhä tehtävä? Ainakin, jos Suomi olisi itsenäinen, demokraattinen maa.

Your comment - Sinun kommenttisi

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s