TE-rvetuloa sirkukseen

TE-rvetuloa sirkukseen – Paluumuutto työvoimapulan Suomeen
https://reilusuomi.files.wordpress.com/2015/01/te-sirkusa5.pdf

sirkuskansi
Avaa kirja selaimessa klikkaamalla yllä olevaa linkkiä. Pääset sinne myös tämän linkin kautta:
TE-sirkusA5
Voit tallentaa sen koneellesi klikkaamalla hiiren oikeanpuoleista nappia.
Jos haluat lukea ensin katkelmia ja poimintoja, ‘makupaloiksi’, rullaa alaspäin tätä sivua.

TErvetuloa sirkukseen; Paluumuutto työvoimapulan Suomeen
Miksi julkaisin kirjoitukseni ilmaiseksi? En edes yrittänyt tarjota sitä kaupallisille kustantajille. Kyselin monilta ihmisiltä ja kaikki olivat yhtä mieltä: kukaan ei ostaisi työttömän tarinaa. Työttömillä ei ole varaa ostaa kirjoja, ja niitä, jotka eivät vielä ole työttömiä, ei kiinnosta. Omia muistelmiaan on vaikea arvioida. Oma teksti totta kai soi omaan korvaan kauniilta ja oman tekstin ajatuksiin voi, tietysti, samaistua. Olen mahdollisesti arvioinut väärin tämän tarinani kiinnostavuuden. Jos olen, eipä siitä paljon vahinkoa tulle. Jos taas edes joku kiinnostuu tämän kirjoituksen kautta työttömyysongelmasta ja alkaa etsiä ratkaisuja uhrien syyllistämisen sijaan, olen täysin tyytyväinen. Jos edes joku kaupunkiin tai ulkomaille muuttanut palaa Suomen maaseudulle osittain minunkin kokemusteni innostamana, olisin siitäkin iloinen.
Voit ladata kirjan omalle koneellesi, tulostaa sen, jakaa linkkiä tälle sivulle, ja voit myös lähettää kirjan pdf-muodossa eteenpäin. Älä kuitenkaan yritä myydä tätä kenellekään, äläkä millään tavalla muuta kirjan sisältöä.
Kommentit, kritiikki, kiitokset, ajatukset ovat tervetulleita blogiini. Jos sinulla on oma työttömyystarinasi, mikset sinäkin kirjoita sitä meille luettavaksi? Veikkaan, että jos suurikin osa Suomen puolesta miljoonasta työnhakijasta kirjoittaisi muistelmansa, yksikään niistä ei olisi kliseinen laiskan loisen tarina.

Olen joskus ajatellut, minkä virheen ensimmäinen tapaamani virkailija työvoimatoimistossa tekikään. Kävelin sinne normaalina ihmisenä. Hän olisi voinut lähettää minut muutamaan työhaastatteluun siltä seisomalta. Sen sijaan hän rekisteröi minut, ja niin pian kuin olin heidän kirjoissaan, minusta tuli Työtön. Ja kukapa työttömän palkkaisi? Sekin oli oikeastaan nurinkurista, että kuullessaan minulla olleen yritys, virkailija ei keskittynyt etsimään kanssani keinoja jatkaa toimintaa Suomessa. Ei, hän oli kiinnostunut vain siitä, olinko varmasti lopettanut ne puuhat. Suomen, ja maailman, työttömyystilanne on tarpeeksi huolestuttava nykyään ilman, että verovaroillamme pidetään yllä erityistä virastoa, jonka tehtävänä tuntuu olevan asentaa esteitä ja sudenkuoppia työttömille – tehdä työn etsimisestä varsinainen sirkus.Tässä on muutamia poimintoja kautta kirjan, joista saat alustavasti käsityksen, kiinnostaako lukea koko teksti:

TE-rvetuloa sirkukseen; paluumuutto työvoimapulan Suomeen
© Anja McGifford 2015
Ilmaispainos. Ei kaupalliseen käyttöön.Katkelmia:Sisällys:
Kesästä kesään
Suomeen paluu
Astun TE-sirkukseen
Identiteettikriisi
Ostan kirjailijankämpän
Käynti työvoimatoimistossa taas
Kirjan idea hedelmöityy
Kysymyksiä työvoimatoimiston virkailijoille:
Mallivirkailija
Kumpi on sinun unelmayhteiskuntasi
Oma koti löytyy
Maistraatti ja poliisilaitos
Muuttunut Suomi ja muuttunut minä
Arjesta puheenollen
Ja sitten palasin Suomeen
Ehkä sitten siivoojaksi tai kirjailijaksi
Passivoiva aktivointi
Työttömyyden vahvistaminen
Kansan vahvistuminen
Työttömyysturvapalkka
Vuohet ja lampaat
Palkkaaminen helpommaksi
Jos et halua olla lusmu etkä loinen
Maaseutuelämän vapaus
Maaseutuasumisen iloja
Maaseutuasumisen hankaluuksia
Löytöjä ja yllätyksiä
Itsenäisyyden muistopäivänä 2014
Suomi Oy
Me työllistämme!
Työttömien yhdistys?
Orja parantaa maailmaa
Omat nuhalomat
Osuuskunnasta yrittäjäksi
Suomi ja muut maat
Työttömät ja normaalit ihmiset
Työttömän pikaopas
Yritteliäät työttömät
Kansalaisen perusturva
Uusiokieltä
Kiero kysely?
Vapaa vaihtoehtomaailma
Omaehtoinen orjatyö
Pieni yritys Australiassa
Kenen syy? Kenellä ratkaisu?
Vielä muutamia kysymyksiä kansan edustajille


Paluupäätös Suomeen tuli melkein yhtä arvaamatta kuin Australiaan lähtö aikoinaan. … Suomen raikkaassa ilmassa on helpompi ajatella. … Olin säästänyt asuntoa varten kymmenen vuoden ajan, mutta säästöni eivät vieläkään riittäneet edes lainan käsirahaksi. Suomessa niillä saisi pienen talon tai mummonmökin maaseudulta – pitkäaikainen unelmani.

Sade on viileää ja jättää raittiin tuoksun, ei kaiken homehduttavaa haaleaa kaatosadetta. Ilma on raikasta. Puhdasta. Maa tuoksuu Suomelta. Männyt ja koivut ja suopursut tuoksuvat lapsuuden Suomelta.

Kotona olemisen riemu pulpahti taas mieleeni. Tunsin pystyväni mihin vaan nyt, kun olin taas kotona.

Tulin siihen tulokseen, että ihmiset ovat tärkein osa onnellisuutta.

Astun TE-sirkukseen

Olin aluksi niin onnen huumassa, etten edes ajatellut tuloja enkä menoja. Nautin jäätävistä tuulista ja alkavan kevään merkeistä. Olin tottunut elättämään itseni työlläni, enkä nähnyt ongelmia työllistymisessä nytkään, tai varsinkaan nyt, kun olin omieni parissa. Ja Suomessahan oli työvoimapula – siitä olin kuullut netin kautta jo pitkään. Lopulta kuitenkin tuli hetki, jolloin päätin käydä nappaamassa sen työpaikan ja asettua tuottoisaksi jäseneksi omaan yhteiskuntaan.

Toisin tietysti kävi kuin naiiviudessani kuvittelin. Vastaanottotiskin takana oleva nainen ei vastannut tervehdykseeni, tuijotti vaan takaisin.
“Etsin työtä”, sanoin.
Hän näytti empivän. Vuorosanani olivat toisesta näytelmästä kuin se, missä hän esitti osaansa.
“Tuota… oletko… mikä on henkilötunnuksesi?”
“Teillä ei vielä ole tietoja minusta, koska olen juuri palannut Suomeen.” Annoin henkilötunnukseni ja virkailija varmisti, että heillä ei tosiaankaan ollut tietoja minusta.
“Haluat siis rekisteröityä työnhakijaksi ja anoa työttömyyspäivärahaa tai työmarkkinatukea?”, hän kysyi. En tiennyt, mikä ero noilla termeillä oli.
“En välttämättä”, vastasin. “Oikeastaan toivoin, että teillä olisi joku työpaikka minulle. Olen muuttanut Suomeen pysyvästi ja etsin työtä. Olen valmis aloittamaan heti.”
“Ei se aivan niin käy. Sinun täytyy ensin rekisteröityä. Haluatko keskustella työvoimaneuvojan kanssa nyt heti?”

Hän kyseli työpaikoistani Suomessa silloin aikoinaan, 80- ja 90-luvuilla. Hän kysyi, aioinko jäädä Suomeen pysyvästi, eikä pitänyt vastauksestani, kun kerroin asiaan vaikuttavan muunmuassa sen, millaista Suomessa olisi asua – pompoteltaisiinko minua samalla tavalla kuin olin lukenut monia paluumuuttajia pompotellun. Virkailija näytti kyntensä siinä kohdassa, riemastui oikein, ja kirkaisi, että minulla näytti olevan Asenne.
Suomalaisten viranomaisten kanssa asioidessa ei saa olla ‘asennetta’, näköjään. Jos uskaltautuu käyttämään huumoria tai arvostelemaan viranomaisen toimintaa, siihen ei vastata kuin ihminen vastaisi toisen ihmisen kommenttiin, vaan reagoidaan kuin joku hallitsijan ylempi vasalli alamaiseensa, joka juuri unohti olla nöyristelevä ja väritön ja mauton. Sanojen sisältöä ei pohdita vaan hyökkäävästi tartutaan siihen, että toinen ylipäätään uskalsi poiketa hänelle määrätyistä repliikeistä ja olla ironinen.

Tämä oli minulle Suomeen paluun euforiasta maan pinnalle pudottava läimäys vasten kasvoja.

“Minä haluan, että keskustelemme vapaasti ja kerrot itsestäsi”, virkailija sanoi. Hän oli kuitenkin jo saanut minut varuilleni – osittain liian myöhään, sillä aluksi puhuin tosiaan vapaasti, koska kuvittelin virkailijan toimenkuvan olevan maan työvoimapulan vähentäminen ja sopivien työpaikkojen etsiminen niitä haluaville. En tiennyt, että työvoimatoimistossa työnhakija on rikollinen, kunnes toisin todistaa, ja mahdollisesti sen jälkeenkin, ja kaikkea, mitä työtön sanoo, käytetään ensisijaisesti häntä vastaan, jos suinkin voidaan.

“Ei teille voi myöntää työttömyysavustusta”, sanoi työvoimatoimiston asiakaspalvelutiskin takana istuva pulleaposkinen nainen luettuaan tietokoneen ruudulta minulle annetun uuden työvoimapoliittisen lausunnon, “koska te olette yrittäjä”. Hän lausui jokaisen sanan huolellisesti ja hitaasti ja korosti viimeistä sanaa.

Hän näytteli, että työpaikkoja oli ja minä näyttelin, että aktiivisesti niihin pyrin, hymyt, ja näkemiin.
Osallistuin alkuviikkoina myös pakolliseen ammatinvalinnan ohjaukseen, koska myönsin, että suuntani oli hiukan hukassa ja Suomi vieras. Periaate siinä tilaisuudessa näytti olevan se, että minä kerron, mitä suunnittelen tekeväni ja työvoimatoimisto valvoo, teenkö niin kuin olin sanonut aikovani, ja rankaisee minua, jos en tee sunnitelmieni mukaan.

Ei kai Suomi ole minulle mitään velkaa. Jos en pysty elämään säästöilläni enkä löydä työtä, miksi Suomi siitä välittäisi? Se koulutti minut ilmaiseksi ja sitten läksin maksamaan veroja toiseen maahan vuosikausiksi.

Kai sitä on jotenkin avartunut. Tai paremminkin luonut erilaisen arkirutiinien verkon erilaisessa ympäristössä, ulkomailla, ja se kupla rikkoontui Suomeen palatessa.

No, mitäs läksin? Ja mitäs tulin takaisin? En kyllä kadu kumpaakaan. Pitäisikö sinun mielestäni minun katua jompaakumpaa? Hävetä? Pyytää anteeksi?

Kysymyksiä työvoimatoimiston virkailijoille:

Mikä seuraavista kuvaa mielestäsi sinun ja työnhakijan suhdetta parhaiten?
a) Lainvartija ja rikollinen.
b) Hoitaja ja potilas.
c) Äiti ja lapsi.
d) Opettaja ja oppilas.
e) Palvelija ja palvelun käyttäjä.
f) Salapoliisi ja petkuttaja.
g) Kaksi tasavertaista kansalaista.
h) En osaa kommentoida.

Mitä populismi muuten tarkoittaa? Jos populismilla tarkoitetaan sitä, että poliitikot pyrkivät toimimaan kansalaisten tahtomalla tavalla, miten tämä eroaa demokratiasta? Eroaako mitenkään? Mikä on vaihtoehto? Valtaan äänestetyt ottavat itselleen hallitsijan roolin ja jakelevat lakeja ja määräyksiä mielensä mukaan kansalle, joka ei ymmärrä, koska se on vain kansaa?
Parempi lienee keskittyä enemmän myönteisiin asioihin. Jos kukin meistä ajattelisi yhä useammin tulevaisuuden Suomea sellaisena kuin kukin sen haluaisi, ehkä vielä pääsemme sinne päin. Kuvittelen, että tavallisella suomalaisella on monia yhteisiä unelmia. Vakaa toimeentulo, velattomuus, vapaus, terveys, puhdas luonto, viihtyisä asuminen, toimivat ihmissuhteet, tunne siitä, että on jollakin tavalla hyödyksi muille ja tekee sitä, mitä rakastaa. Kehittyminen ihmisenä, tasapaino itsensä kanssa, tietoisuuden kasvu, pyrkimys totuuteen, rehellisyyteen ja lähimmäisenrakkauteen.

“Tiedätkö, tässä lähellä on yksi pieni talo myytävänä. Ihastelin sitä aina lapsena. Seudulla yleisen kivikon sijaan maa oli siellä hiekkaa, ja se tuntui paljaaseen jalkaan mukavalta. Ja muutenkin se oli mielenkiintoinen paikka.”

Heti ensi silmäyksellä tuntui kuin olisin saapunut kotiin.

“Tässä on valtavasti työtä”, varoitti ystäväni.
“Tiedän.”

Parasta oli tilan tunne. Rakennukset olivat kotoisassa muodostelmassa jättäen keskelleen avaran tasaisen pihan, ja työtilaa varmasti olisi riittävästi niin puusepälle kuin ompelijallekin.

Meille se kuitenkin tuntui kodilta, joka vain tarvitsi hiukan nikkarointia ja raivaamista. Tai paljon.

Muuttunut Suomi ja muuttunut minä

Nyt suomalainen puhuu ihan siinä missä muunmaalainenkin. Ei silti, Suomessa voi vaietakin, eikä sitä aina pidetä pahana.

Odotin kotiin pääsyä innolla. Odotin sitä, että voi mennä kaupan kassalle joutumatta ristikuulusteluun päivän toimistaan. Sitä, että ihmiset hymyilevät enimmäkseen silloin kuin todella hymyilyttää, ei tottumuksesta.

Ja sitten palasin Suomeen

Päällystettyjä teitä pääsi kyllä aika lähelle, mutta hiekkatiet oikaisivat parikymmentä kilometriä. Yhtä tietä pitkin meni muutama auto päivässä, ja siitä erosi vielä yksi oikotie, jonka liikenne oli vähäisempää. Sille käännyin. Huomasin heti, että se oli ollut virhe. Tien pinta oli kuin peili. Kapea, kaksi autoa juuri ja juuri sivuuttamaan salliva tie, ja sen penkat laskeutuivat jyrkästi ojiin. Se ensimmäinen näky on vieläkin mielessäni; parisataa metriä suoraa, ensin pitkä alamäki ja notkosta jyrkästi ylös kuin lasia pitkin. Siinä vaiheessa olisi voinut kääntyä, tai jopa peruuttaa takaisin, mutta en kauhultani pystynyt muuta kuin pitelemään ratista ja hyvin varovasti ohjaamaan toivoen, ettei kukaan tulisi vastaan ainakaan mäessä. Onneksi kukaan ei ollut niin hullu, että olisi lähtenyt sille tielle sillä kelillä, joten sain taiteilla rauhassa. Jos olisin ajanut ojaan, en tiedä, mitä olisin tehnyt.

Harvaan asutulla maaseudulla on omanlaisensa haasteet. Seutu on kuitenkin niin rauhallista ja kaunista, että kaikkine vaikeuksineen se on meille jonkinlainen paratiisi. Lumi on ihanaa. Nytkin tätä kirjoittaessani suunnittelen lähteväni työntelemään yöllä satanutta lunta pois ennen kuin kiristyvä pakkanen jäädyttää sen.

Paras syödä ennen ulos lähtemistä, koska sinne päästyäni en osaa lopettaa. Vielä tämä lapiollinen, vielä tämä, ja vielä tuo polku tuonne, vaikka näännyttää. Ja kun viimeisillä voimillani lopulta raahaudun lapioon nojaten sisälle, en malta levätä, koska valoisaa aikaa on niin lyhyelti ja tekemistä niin paljon. Tankkaan jotain ja palaan lapioimaan. Kai tämä on sitä työttömän holtittomuutta. Työvoimatoimisto yrittää kouluttaa pitkäaikaistyöttömät säännölliseen päivärytmiin. Pitäisiköhän minun pyrkiä kurssille, jossa minut ‘kuntoutettaisiin’ ymmärtämään pitää ruokataukoja?

Elin vielä vaihetta, jolloin jokainen uusi suomalainen ihminen tuntui mitä mielenkiintoisimmalta. Oikeastaan elän sitä vaihetta yhä.

Joku kuvaili kirjoituksiani luettuaan, että huumorini oli melkein hauskaa.

Jos Australian vuodet olivat jatkuvaa hikistä aurinkolomaa, kotiinpaluu on ollut elämysmatkailua.

Listaa omia taitojasi. Mistä nautit, missä olet hyvä, mitä olet tehnyt? Mitä tekisit vaikka ilmaiseksi, ja miksi?
Ajattele asuinkuntaasi yhteistoimintahaluisena ryhmänä kansalaisia. Ehkä se ei sitä ole vielä, mutta ajattele sitä yhteisönä, jonka yhteinen tavoite on luoda yhä parempi paikallinen elämisen laatu kaikille, myös sinulle, ja myös sinun avullasi. Unohda leimat, joita eri kansanryhmille yritetään laittaa; virkamiehet, yrittäjät, työttömät, vanhukset, nuoret, alkoholistit, lapset, palkansaajat, päättäjät. Ajattele kaikkia heitä kansalaisina eri elämänvaiheissa, uniikkeine ominaisuuksineen, tarpeineen, suunnitelmineen, oikeuksineen. Millaisen kokonaisuuden te kaikki yhdessä muodostatte? Miten sitä voisi parantaa? Miten sinä voisit parantaa sitä, ja mitä voisit ehdottaa, että joku toinen mahdollisesti tekisi yhteiseksi hyväksi? Mitä laajemman listan ajatuksiasi saat aikaan, sen helpompi sinun on poimia sieltä jotain, mitä sinä mielelläsi tekisit, vapaaehtoisesti ja ilmaiseksi.

Jos jokin on kansalaiselle hyväksi, eihän sen tarvitse olla pakollista? Ongelma ei Suomessa ole työnhakijat, vaan heidän orjuutettu asemansa.

Minulle oli varattu aika myös terveystarkastukseen. Vasta kieltäydyttyäni siitä virkailijat kertoivat, että se olikin vapaaehtoinen. Tarjottiin myös ateriakuponkia paikalliseen ravintolaan. Olisipa se ollut mieltäylentävä kohtaus taas: “Hei, olen juuri muuttanut paikkakunnalle. Olen työtön. Tulin syömään kuntalaisten laskuun.” Toki se olisi ollut suoraa tukea ravintolalle, mutta en halunnut olla käytetty kenenkään tukemiseen tällä tavalla. Ja silläkin olisin saanut monta kiloa kauraryynejä, jos se olisi annettu rahana. Miksi työtön söisi ravintolassa? No, ehkä se olisi ehkäissyt syrjäytymistäni.

Tässä se taas oli, se asenne. Suomessa ei haluta kenenkään ryhtyvän yrittäjäksi, ellei hänellä ole riittävästi omaa rahaa tai ole valmis pullauttamaan lainarahalla tehdasta, joka tahkoaisi rahaa ensimmäisestä päivästä ja tuottaisi voittoa heti. Sitä, että perustaa riskittömän yrityksen, jonka antaa kasvaa ja kehittyä luonnollisesti, työttömyystuen ohessa, nimitetään yritysriskin kattamiseksi työttömyystuella. Mutta ainut riskihän tässä kuviossa on se, että työkkäri katkaisee tuen. On selvää, että jos aloittelee pikkuhiljaa, yritys voi pysyä tuottamattomana vuosiakin, mutta eikö ole parempi olla luomassa itselleen työtä kuin kituuttaa pakko-orjana pussittamassa ruuveja jollekin isolle yritykselle? Mikä riski? Sekö, että jossain vaiheessa lakkaa pyörittämästä yritystä, joka ei tuota mitään? Entä sitten? Onhan sekin kokemusta.

Mitä me haluamme? Meidät on kidnapattu aseilla uhaten merirosvolaivan miehistöksi ja seilaamme ulapalla jonnekin, emme tiedä, minne. Meitä pitää kurissa pieni roistojoukkio. Ainut keinomme kääntää laivan kurssi kohti kotia ja vapautta on ottaa rauhanomaisesti laiva hallintaamme. Yhdessä. Yksittäinen pullikoija heitetään laidan yli. Yksittäisen protestoijan teosta voidaan rangaista kaikkia muita, jotta he omaksuvat tehtäväkseen pitää huolen siitä, ettei kukaan orjista pullikoi. Yksin ei pysty paljoon. Yhdessä vapaus on helppo toteuttaa. Rauhanomaisesti, avoimin kortein. Äänestämällä. Keskustelemalla.

Jokaisella meistä on vapaus ajatella omia ajatuksiamme, ellei meitä ole aivopesty, jolloin pidämme ajatteluna sitä, että vatvomme mielessämme manipuloivan median väitteitä ja toistelemme uutisissa, elokuvissa, kirjoissa, lehdissä, koulussa ja poliitikkojen puheissa kuulemiamme fraaseja, kunnes ne alkavat tuntua totuuksilta.

Olen tullut siihen tulokseen, että vaikka kansalaisella pitäisi olla oikeus tehdä työtä rahaa tai muuta vastinetta vastaan, suuremman osakeyhtiön perustamisen ei tarvitsisi olla jokamiehen oikeus.

Nykyisinhän liiketoiminnan periaate taitaa melkein maassa kuin maassa olla: “Mulle heti kaikki ja muista viis.” Minusta yrityksen omistajien pitäisi sitoutua siihen, että se katsoo kaikessa yhteisön etua omien liikevoittojensa lisäksi. Ei raha voi olla ainut arvo elämässä!

Ei kai todella yritysten omistajat ole näin itsekkäitä maailmantuhoajia? Ahneudesta vain on tullut yleisesti hyväksytty tapa. Minusta ahneus on tulossa tiensä päähän ja päätään on nostamassa yhteisön ja luonnon etu.

Onko Suomessa kaikki aina oltava kiellettyä tai pakollista? Entä sellainen ihan uusi systeemi, jossa ihmiset saisivat tehdä työtä, jos sitä löytävät, ilman pelkoa seuraamuksista? Saisi palkata jonkun tekemään satunnaisen työn muutamaa euroa vastaan ilman tukahduttavaa paperisotaa ja älyttömiä maksuja? Voisi jopa yrittää, ilman että verotoimisto, työvoimatoimisto, yrittäjäeläkelaitos ja vakuutusyhtiöt ja muut käsi ojossa seisoskelijat rampauttavat sen? Millaista olisi elää vapaiden kansalaisten yhdessä hallitsemassa valtiossa, jossa jokaisella on oikeuksia ja velvollisuuksia, ei pelkästään kieltoja ja pakkoja?

Olen yrittänyt pohtia, mikä tekee näistä muutamasta sadasta tuhannesta niin paljon vähemmänarvoisen ryhmän.

Jos ilmainen työ on niin hyväksi työn tekijälle ja yhteiskunnalle, osallistutaan siihen edes kaikki. Miksi jotkut hilaavat omia palkkojaan ylöspäin samalla, kun toiset työskentelevät orjina? Mitä tapahtui kansallishengelle ja yhteen hiileen puhaltamiselle? Miksi annamme jakaa itsemme vuohiin ja lampaisiin? Miksemme kohtaisi maamme taloudellisia haasteita yksissä tuumin?

Kasvoimme molemmat maaseudulla, ja tämä on ollut kuin paluuta lapsuuteen. Ei puutu muuta kuin lasten iloiset äänet ja sukulaisten tutut kasvot, niin illuusio olisi täydellinen.

Minä en ymmärtänyt, miten suomalainen kulttuuri ja Suomen luonto ovat osa minua, ennen kuin vuosia muualla asuttuani. Siellä kaukana tunnuin koko ajan odottavan jotain. Jo kotimaahan paluu tuntui merkittävältä saapumiselta, ja oman talon löytyminen oli kotiin tulo. En ole enää menossa minnekään. Olen perillä.

Aina löytyy nikkaroimista, ja tilaa nikkaroida. Kukaan ei valita melusta, eikä tarvitse anoa taloyhtiöltä lupaa remontteihin. Vieläköhän ehdimme asua vanhassa hirsipirtissämme sellaisena kuin sen mielessämme jo näemme? Aikaa on niin vähän, tekemistä niin paljon. Nyt kun olisi oikein paljon rahaa, niin palkkaisimme puusepän, pari kirvesmiestä, maansiirtourakoitsijan, puutarhurin, kokin, automekaanikon, maalarin, muurarin, metsurin, puunhakkaajan, siivoojan ja muutaman aputytön ja sekatyömiehen. Nyt teemme kaikki nuo itse. Oikeastaan riistämme köyhyydessämme lukuisilta kansalaisilta toimeentulon. Ja siitä meitä palkitaan työttömyystuella ja eläkkeellä.

Joku voisi testata, onko jätevesisäännöksissä kyse pelkästä rahastuksesta vai silkasta luonnon suojelusta. … Jos kumpaakaan ehdotusta ei hyväksyttäisi, tarkoittaako se sitä, että eläminen maaseudulla vaan halutaan niin hankalaksi ja kalliiksi, että moni joutuu muuttamaan kaupunkiin?


Itsenäisyyden muistopäivänä 2014

Ennen itsenäisestä Suomen Tasavallasta on vain muisto.
On myyty maan tuottavin, verovaroin tuetuin teollisuus ja palvelut ulkomaille pilkkahintaan, ja loput ollaan siirtämässä vinkuintiaan. Maa on muutettu yhtiöksi ja liitetty EU:iin. Kansalaiset ovat menettäneet työnsä ja pienet yrityksensä.
On löydettävä syyllinen. Se löytyykin: työttömät.

Työtön pakotetaan tukien katkaisun uhalla ‘kuntouttavaan’ toimintaan. Hän kaivaa ojaa ja toinen työtön täyttää ojaa. He ahkeroivat viisi päivää viikossa ja siitä maksetaan heille yhdeksän euroa päivässä. Me veronmaksajat sen maksamme. Heidän toimintansa järjestäneelle yhdistykselle tai yritykselle maksetaan vielä enemmän, kymmenestä eurosta ylöspäin, mutta silti työtön ei paranna tapojaan; ei mene palkkatöihin, ei ala elvyttää maan taloutta runsaammalla kulutuksella.

Jos kunta ei järjestä työtöntä ‘kuntoutukseen’ työttömyydestään, kunnalle sälytetään maksettavaksi puolet työttömän korvauksista. Jos kunta taas ‘kuntoutusta’ järjestää, se hyötyy työttömästä kymmenen euroa päivässä. Me veronmaksajat sen maksamme, anteliaina kuten aina.

Jos yhtiömuotoinen Suomen Valtio hyötyy meistä vain työmme kautta, ymmärrän, miksi niin suuri osa meistä halutaan ajaa töihin ilman palkkaa. Hyötysuhde on valtava.

Tuloksena on virtaviivainen, kustannustehokas yhtiö, jota voi ylpeästi markkinoida sijoittajille:

‘Myydään toimiva yritys EU:n pohjoisrajoilta. Erittäin luonnonkauniilla paikalla, hyvät liikenneyhteydet vesitse, maitse ja ilmateitse muualle Eurooppaan ja maailmalle. Hyvin koulutettu työvoima (Human Resources -osasto on myynnissä erikseen, katso alla olevaa ilmoitusta ‘Koululaitos myytävänä’), kuitenkin palkkakulut erittäin pienet. Suuri osa työskentelee ilman palkkaa, ja uusi omistaja voi myös vapaasti saneerata heitäkin ulos, jos tarpeen – mitään entisten työntekijöiden jatkuvaa työllistämisvelvoitetta ei ole. Kauppaan kuuluu noin 400 000km2 maapinta-alaa, josta suuri osa hyvin hoidettua metsää, 200 000 järveä, monipuoliset mineraalivarat, ja mikä tärkeintä, runsaat puhtaan juomaveden pohjavesivarastot. Käytä nyt tätä tilaisuutta ostaa pala historiaa – tämä tarjous ei tule toistumaan. Kauppaan kuuluu noin viisi miljoonaa kiinteistöä, yksityinen vartijalaitos nykyaikaisin asein. Viimeisenä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, voi mainita lähellä pintaa kulkevan peruskallion; se tarjoaa ovelalle sijoittajalle mahdollisuudet luoda ennen näkemätön varastointisysteemi vaikkapa ydinvoimalajätteen pitkäaikaiseen turvalliseen säilytykseen. Hinnasta voidaan neuvotella – tuo omat aseesi tai pankkiirisi mukaan neuvotteluihin. Jos tarvitset kauppaan lisärahoitusta, voimme järjestää sitä työntekijöiltämme, tytäryhtiömme kautta (tämäkin tytäryhtiö on nyt myytävänä, katso alla oleva ilmoitus ‘Verotoimisto’). Ehdoton luottamuksellisuus taattu.’

Kuulostaa sijoitukselta, josta ei voi kieltäytyä.

…köyhyys on tulevaisuuden kasvuala.

En halua yhdistykseen, joka näpräilee sen parissa, miten olla orja, mutta voisin liittyä yhdistykseen, jolle orjuus on rikos ihmisoikeuksia vastaan.

Nykyään elämme sairaassa psykopaattien johtamassa maailmassa, jossa joka tilanteessa päätös tehdään sen mukaan, paljonko se maksaa tai miten paljon siitä hyötyy rahallisesti. Joka tilanteessa näyttää olevan niin, että köyhempi joutuu maksamaan rikkaammalle, tai luopumaan taas yhdestä vapauksistaan. Kunta ja työtön työnhakija ovat samalla puolella tässä. Yritetään saada kunnan virkailija tajuamaan se. Luodaan yhteistyötä paikallisesti. Autetaan omalta pieneltä osaltamme tekemään omasta lähiympäristöstä parempaa paikkaa elää. Sitä eivät suuryritykset ja pankkiirit pysty estämään.

Luomalla hyvinvointia omalla paikkakunnalla hyödytämme parhaiten itseämmekin…

Taloudellisesti vaikeina aikoina olisi hyvä oppia jakamaan vähästään. Meidän ruhtinaallisesta vapaa-ajasta nauttivien työttömien työnhakijoiden tulisi varmaan joskus tarjoutua vaihtamaan paikkaa palkkatyössä raatavien lähimmäistemme kanssa, niin että hekin pääsisivät loikoilemaan sohvalle ja kaivamaan napaansa ja juomaan kaljaa veronmaksajien laskuun.

Työttömien joukossa on yritteliäitä, joita estää perustamasta yritystä se, että he joutuisivat ottamaan velkaa elääkseen alussa tuottamattoman yrityksen alkukuukaudet, jopa vuodet. Työttömyysavustus katkeaisi heti, kun alkaisi yrittäjäksi. Starttirahaa tulisi sen puoli vuotta, mutta jos yritys olisi niitä hitaasti kasvavia sivutyöbisneksiä, kuten monet pienet yritykset ovat, starttirahaa tuskin jatkettaisiin toista puolivuotista, saati kolmatta – vaikka aluksi niin lupailtiinkin. Jos yritys tuottaa hyvin, ei yrittäjä enää avustusta tarvitse. Jos se tuottaa huonosti, se ei ilmeisesti sittenkään ollut elinkelpoinen yritys. Tai paremminkin: yrittäjäressukalla ei sittenkään rahkeet riittäneet. Näin hänelle sanotaan. Hän noudatti viranomaisten määräyksiä, teki kaiken heidän vaatimallaan tavalla, jotta saisi starttirahan. Nyt hän epäonnistuu, ja syyllinen on hän. Hän on pahimmassa tapauksessa velkaantunutkin, ja velat hänelle jää, vaikka tulot loppuvat. Hän joutuu ottamaan lisää lainaa, jos haluaa elää, odottaen liikevaihdon ja voittojen kääntyvän nousuun.
Kun hän lopulta luovuttaa ja myöntää, ettei hän onnistunut, hänen on täysin romutettava yrityksensä, jotta voisi saada työttömyysavustusta. Yksi yritys on taas kaadettu ja yksi velallinen lisää maksamassa pankeille tuottoisaa korkoa.

On älytön väite, ettei valtio voisi “tukea yrittäjän riskiä”. Miksi on parempi maksaa täysi työttömyystuki kuin osa-aikainen tuki osa-aikaiselle yrittäjälle? Työttömyysturvalakikin tuntee käsitteen osa-aikainen yrittäjä.

Minusta Suomelle olisi mahtava resurssi yhden hengen yrityksissä, kunhan niiden annettaisiin kasvaa ja toimia ilman, että valtio tukahduttaa ne pakkomaksuin ja veroin ja rangaistuksin.

Me tottelemme Suomessa auktoriteetteja ja viipaloimme lakien ja säädösten pilkut tarkemmin kuin monessa muussa maassa. Joskus minusta tuntuu, että Suomi luotiin alunperinkin koelaboratorioksi, näyttämään, miten tehdä kuuliainen kansa pakollisen koululaitoksen, tiukasti säännellyn lehdistön, syyllisyyttä luovan uskonnon, ja julkista valtaa korostavien lakien avulla. Meidät on viety niin pitkälle, että tunnemme jatkuvaa pelkoa ja syyllisyyttä miettiessämme, olemmekohan varmasti muistaneet tehdä kaiken, mikä meidän on ‘pakko’ tehdä, emmekä ole erehtyneet tekemään mitään, mikä on meiltä ‘kielletty’. Tai ehkä se olen vain minä.

Työttömyys voi tuoda mukanaan pelkoa, vihaa, epätoivoa, epävarmuutta, huonommuuden tuntoa, turhautuneisuutta. Mutta on siinä jotain hyvääkin. Rahamme riittävät vain juuri ja juuri elämiseen, jos riittävät, ja siitäkin on taisteltava vihamielisten virastojen viidakon kautta. Mutta on yksi asia, jota meillä ei ennen ollut, mutta nyt on: vapaata aikaa. Aikaa, jonka käytöstä me voimme itse päättää. Voimme halutessamme odottaa ajan ohi menemistä, lojua sohvalla ja tuijottaa televisiosta illuusioelämää, kääriä taas seuraavan tupakan ja keittää vielä yhden kahvin ja avata vielä yhden kaljatölkin ja odottaa, että tämä kaikki olisi pian ohi. Tai voimme herätä aamulla uusin ideoin ja täyttää päivämme omilla projekteillamme, joilla yhdessä luomme parempaa maailmaa. Kukin erikseen mutta kaikki yhdessä.
On rajattomasti tekemistä. Jokaisella on taipumuksia ja taitoja johonkin. Jos lakkaa vaatimasta, että kaikesta tekemisestä on tultava heti rahallinen korvaus, vapauttaa itsensä aktiivisuuteen. Jos lakkaa pelkäämästä työvoimatoimiston mielivaltaa, ei enää vatvo pelolla, mitä he aikovat meille tehdä, vaan alkaa tehdä, mikä tuntuu oikealta.
Se on yksinkertainen näkökulman muutos. Maapallon magneettiset navatkin vaihtavat paikkaa aika ajoin. Mekin voimme varmaan lakata ajattelemasta: “Minulle heti kaikki ja muista viis”, ja alkaa ajatella: “Miten voin hyödyttää ihmiskuntaa ja tätä yhteisöä?”. Parantaessaan kaikkien oloa, parantaa myös omaansa.
Kullakin on omat mieltymyksensä ja taitonsa. Yksi nauttii yhdestä, toinen toisesta asiasta. Ei varmaan ole ihmistä, jolla ei olisi mitään annettavaa ihmiskunnalle, jonka osa hän on. Vaikka makaisit sairaalassa täysin halvaantuneena, sinulla voi silti olla kyky luovaan ajatteluun, ja ajatuksella se vasta voima onkin. Ja suurin osa meistä ei makaa sairaalassa halvaantuneina, eli voimme tehdä vielä enemmän – unohtamatta luovaa ajatteluakaan.
Mitä kaikkea kukin voisi tehdä, kiinnostuksemme ja taitojemme mukaan, ilmaiseksi, mutta kaikille hyödyksi? Tässä muutama ehdotus. Jokaisen lista on erinäköinen. Mikään teko ei ole liian pieni suurellekaan ihmiselle, eikä kukaan ole liian pieni tekemään suuriakin asioita.

Australiassakin kyllä alettiin joitakin vuosia sitten pakottaa työttömiä ilmaistöihin. ‘Work for the Dole’ otettiin vastaan samantapaisesti kuin työttömien orjuutus Suomessa; muutamien rikkaiden omistama media hehkutti sitä suurena apuna työttömien auttamiseksi työelämään, virkailijat luultavasti nauttivat siitä, työnhakijat eivät halunneet työskennellä ilmaiseksi, ja suuri tavallinen kansa oli vahingoniloinen tai välinpitämätön. Minuakaan asia ei silloin tuntunut koskevan. En tuntenut ketään työtöntä. Minulla työtä tuntui riittävän, ja siirtolaisuuteni ensimmäiset työttömyysvuodet olivat historiaa. En uskonut tarvitsevani tukia enää koskaan.

Kaikenlaista voisi tehdä. Mille polulle ajatukseni lähtevätkään, aina tulee samat kompastuskivet vastaan: työvoimatoimisto, yrittäjäeläkelaitos ja verotoimisto.

Työtön ei yleensä ole syyllinen työttömyyteen. Työpaikkojen puute ja oman työn tekemisen kannattamattomuus ovat useimmiten seurauksia Suomen, Euroopan ja maailman suuryritysten, pankkien, poliitikkojen ja virkamiesten toimista. En usko, että meidän kannattaa odottaa ratkaisun tulevan samoilta ihmisiltä, jotka ovat ongelman luoneet. Uskon, että väylä parempaan tulevaisuuteen syntyy kunkin kansalaisen omista poluista, joita hän raivaa tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa kohti. Jos ongelmina on ollut ahneus, vallanhimo, eriarvoistuminen, pelko, ennakkoluulot ja itsekkyys, ratkaisua voisi luoda jakamalla vähästään, toimimalla yhdessä, alentamalla liian korkeaa palkkaansa, kieltäytymällä käyttämästä orjatyönantajien myymiä tuotteita ja palveluita, toivo paremmasta, rohkeus tehdä sitä minkä katsoo oikeaksi, rehellisyys, avoimuus, keskustelu ja empatiakykynsä kehittäminen.

Raha ei voi olla ainut arvo elämässä. Raha on vain vaihdon väline. Jos se kerääntyy liian harvojen käsiin ja liian moni joutuu elämään sitä ilman, se ei täytä tehtäväänsä.

…mikä ihmisen elämän tarkoitus on. Se on olla rehellisesti oma itsensä, olla onnellinen.

Ajatuksessa on voimaa. Jos yhä useampi alkaa yhä selkeämmin ajatella maailmaansa sellaisena kuin se olisi hyvä, ja pysyy siinä ajatuksessa ja pyrkii puhumaan ja toimimaan harmoniassa näiden ajatustensa kanssa, muutos on mahdollinen.

Mielestäni maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä. Kun ihminen oivaltaa, että maailman rikkaudet ovat muutaman prosentin hallussa suuren enemmistön kurjistuessa kurjistumistaan, hänen reaktionsa on jompikumpi näistä: ‘Miten minäkin voin tulla yhdeksi noista harvoista?’ tai ‘Miten saisimme tällaisen eriarvoisuuden purettua?’. Kumpaan ryhmään sinä kuulut?

Advertisements

One thought on “TE-rvetuloa sirkukseen

  1. Terve,
    Laitoin tämän jakoon somessa eli facebookissa ensin THT ry pj. Kari Laurilalle, Sakari Timoselle sekä tietenkin omalle facebook sivulle.

    Lisään tämän omalle kotisivuille ja jaan tätä moniin paikkoihin jatkossa ja toivottavasti monet muutkin jakaa.

    Kiitos.

    terveisin ari vaan

    Homepage : http://www.vehkis.net
    Photos : http://picasaweb.google.com/ari.vehkanen
    Blogi : http://vehkanen.blogspot.com/
    Blogi : http://karenssia.blogspot.fi/

Your comment - Sinun kommenttisi

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s