Kunta rahastaa työttömillä

Kunnan veronmaksajat maksavat pitkäaikaistyöttömien työmarkkinatuista 70%, eli viitisensataa kuussa. Jos kunta tuuppaa työttömän työnhakijan johonkin ‘valvottuun puuhasteluun’, kunnalle maksetaan valtion veronmaksajien pussista 10 euroa per päivä, ja työttömälle pakkopuuhastelijalle 9 euroa per päivä.

Eli jos työtön saa olla rauhassa köyhyydessään ja tehdä vapaaehtoistöitä, talkootöitä, opiskella lyhyillä kursseilla tai muuta tällaista, eli kehittää itseään ja olla hyödyllinen muille, kuntaa sakotetaan noin 6000 euroa vuodessa. Valtio siinä tilanteessa säästäisi tuon samaisen kuusi tonnia plus lisäksi ne kymmenen euroa (kunnalle) ja yhdeksän euroa (työttömälle) päivässä, eli yhden orjatyöpäivän minimillä säästö valtiolle olisi noin tonni vuodessa – yhteensä 7000 euroa.

Tämä selittänee kuntien kiihkon järjestää ‘kuntouttavaa työtoimintaa’ työnhakijoille, koska työtön siinä tavallaan tienaa kunnalle 6500 euroa vuodessa.

Sitä en ymmärrä, miksi noihin orjuuteentuuppimiskokouksiin osallistuva työkkärin ‘asiantuntija’ ei valtion edustajana pyri jarruttamaan tuota ‘kuntoutusta’, koska sehän maksaa valtiolle sen seitsemän tonnia vuodessa – jos en jo mennyt laskuissa sekaisin. Onko niin, että TE-toimisto ei välitä siitä, että tuo seitsemän tonnia siirtyy valtion maksettavaksi, koska se tulee eri virastosta, eikä vaikuta heidän toimintaansa. Vai? Ja senkö takia noihin tapaamisiin tungetaan edustajat valtiolta ja kunnalta, jotta työtön työnhakija ei pääse neuvottelemaan sakon välttämisestä yhdessä oman kunnan edustajan kanssa – sehän on molempien etu. Kuvittelisin, että kunta nimenomaan haluaisi nähdä työttömän asukkaansa aktiivisena, hyödyllisenä osana kunnan asujaimistoa, ei ongelmajätteenä. TE-toimiston into orjuuttaa ihmisiä on paljon arveluttavampaa, koska siihen ei tunnu ainakaan ensisijaisena syynä olevan raha. Mikä valtion pyrkimys siis on? Miksi työttömyyden uhrit halutaan latistaa orjiksi? Mikä on seuraava askel?

Suostuvatko kuntien edustajat yleensä keskustelemaan noista rahansiirroista ja siitä, miten teitä halutaan käyttää rahantekokoneena? Ja onko lain vastaista käyttää työttömiä kunnan rahasampona (säästömahdollisuutena)?

Advertisements

Your comment - Sinun kommenttisi

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s