Väkivaltakoneisto

Kumpi luotiin ensin, muna vai kana? Nujertaako väkivaltakoneisto ihmisen, vai sortuuko ihminen, koska oli alun alkaenkin heikko? Onko vika järjestelmän sortavuudessa, vai eikö ihminen vain osaa asettua koneiston rattaaksi?

Kun kansalainen on onnistuttu pitämään työttömänä tietty määrä päiviä, valtio siirtää hänen työttömyyskorvauksensa maksusta jopa 70% hänen asuinkuntansa asukkaiden maksettavaksi. Kunta alkaa maksaa viisisataa kuussa, eli 6000 euroa vuodessa. Pienelle kunnalle se on kohtuuton summa jo yhdestä, saati useasta työttömästä.

Kunnalla on nyt käsissään työtä kaipaava ihminen, jolle se joutuu maksamaan korvausta työttömyydestä. Luova kunta kääntää tilanteen edukseen ja palkkaa tuon ihmisen osa-aikatöihin. Viisisataa euroa kuussa on 1-2 työpäivää viikossa, tuntipalkasta riippuen. Kunnalla on taas yksi työtätekevä asukas enemmän. Jatkuttuaan riittävän kauan, työsuhde pyyhkii pois pitkäaikaistyöttömyyden syrjivän leiman, ja kansalainen voi jatkaa työnhakuaan paremmassa asemassa, tuoreen työkokemuksensa vuoksi.

Tässä vaan on se ongelma, että tuon työsuhteen ajan kunta joutuu maksamaan palkan. Pitkällä tähtäimellä se saattaisi maksaa itsensä takaisin, jos ihminen palaa työelämään. Valtio on kuitenkin järjestänyt kunnalle nopeamman tien vapautua tuosta tukimaksusta. Jos kunta, sen sijaan, että palkkaa töihin, saakin pitkään työttömyydestä kärsineen pakotettua palkattomaan valvottuun puuhasteluun, valtio palkitsee kuntaa siirtämällä heti koko työttömyystuen maksamisen takaisin valtiolle. Suoran rahallisen hyödyn lisäksi kunta saattaa onnistua puristamaan ilmaistyöntekijän työstä lisähyötyä. Kunnan työttömyystilasto kaunistui hieman; ilmaistyöhön pakotettu luetaan nyt työllistetyksi, tai ainakin ‘toimenpiteessä olijaksi’. Jos ilmaistyön takia saadaan lomautettua joku kunnan palkollinen, se tietysti pilaa tilastoa taas, mutta hän ei ihan heti ole pitkäaikaistyötön, eikä kunnan tarvitse välittömästi maksaa hänen korvaustaan. Tulevia ongelmia ei kannata pohtia; eletään tässä ja nyt.

Työnhakijan tilannetta pakkotyö harvoin parantaa. Hän hortoilee epämääräisessä roolissa. Jos työ, jota hänet määrätään tekemään, on sellaista, josta normaalisti (= normaali-ihmiselle) maksettaisiin palkkaa, hän on nyt auttamassa jotain toista kuntalaista työttömyyteen. Hänestäkin on tullut voimaton sortokoneiston osa.

Jos hänet määrätään puuhastelemaan jotain yhdentekevää, tai jos hän suostuu tekemään vain palkkansa verran, eli ei mitään, hänen on vaikea pitää itsensä työnhakukunnossa. Pakkotyö murentaa itsetuntoa, tuhlaa aikaa ja energiaa ja vie elämisen iloa. Ellei hän ole luonteeltaan harvinaisen vahva, hänet saatetaan nujertaa niin, että hän menettää työkykynsä.

Onko sillä niin väliä maassa, jossa sadoille tuhansille hakijoille ei ole töitä, eikä yrittämistäkään sallita? On sillä. Kun hänen itsevarmuutensa haurastuu, ja kun hän kyynistyy ja passivoituu, häntä on yhä helpompi muokata sosiaalitapaukseksi. Muutaman kuukauden välein häntä kuulustellaan parin viraston työntekijän edessä ja työtoiminnan hänessä aiheuttamia muutoksia arvioidaan. Jos trendi on alaspäin, jos ennen aktiivisesta kansalaisesta on tulossa vihamielisempi, hermostuneempi ja päämäärättömämpi, hänet laitetaan uudelle jaksolle: ilmeisesti hän tarvitsee ‘kuntoutusta’. Jos hän on entisellään, pakkotyötä jatketaan, koska eihän tuosta haittaakaan näytä olleen, ja onhan kunta säästänyt rahaa. Jos kuulusteltava onnistuu esittämään entistä työhaluisempaa, työtoimintaa jatketaan, koska ilmeisesti siitä on hänelle hyötyä. Virkailijoiden mielivallasta riippuu, mistä syystä he jatkavat pakkotyötä. Pääasia on, että kierre jatkuu ja jatkuu, mahdollisesti eläkeikään asti. Tällaisessa Suomessako me haluamme elää?

Machinery of violence

Which was created first, an egg or a hen? Is it the machinery of state violence that crushes a person or was a person weak to start with if he succumbs? Is the fault in the oppression of the system or is it the person’s unability to set himself as a part of the machinery?

After having kept a person jobless for a certain number of days the government moves a 70% of his benefits to the residents of his town to pay. The council begins to pay 500 euros per month, about 6000 euros per year. It is an excessive sum for a small town to pay even for one person, let alone a few.

Now the council has in its hands a person wanting a job, and it has to pay for his unemployment. A creative council turns this into its benefit and hires the person for a part-time job. Five hundred euros per month is one to two work days per week, depending on the hourly wage. Now the town has another working resident more. If continued long enough, the job will swipe away the discriminatory stamp of long term unemployment, and he can continue his job search from a better position because of his recent work experience.

There is just one problem; during that employment the council has to pay wages. It could be a good investment for future if the worker returns to work force permanently. But the state offers the council a quicker way to free itself from that penalty fee. If the council instead of offering a paid job manages to persuade the sufferer of long term unemployment to some supervised activity, the state rewards the council by removing that penalty. On top of this direct monetary benefit the council may manage to get some extra benefit from the labour of the unemployed. The statistics were improved; the person in supervised activity is now counted as a worker. And maybe they can get rid of a paid worker, and it will take some time before the council has to start paying his benefits. Why bother thinking about future problems; let us live here and now.

The situation of a job seeker seldom gets better through these measures. He mooches around in an undefined role. If he was ordered to do work that is usually done by a paid worker, he is now helping to make another person unemployed. He has become a part of the machinery of oppression.

If he is put to do this and that meaningless, or if he agrees to do only what he is paid for, nothing, he may have difficulties keeping himself motivated and ready for a proper job. Forced labour crumbles self confidence, wastes time and energy and takes away joy of living. Unless he is unusually strong, he may get so crushed that he loses his ability to work at all.

Does it matter in a country where hundreds of thousands have no job and where starting a small business is impossible? Yes, it does. When a person’s self confidence gets more fragile, and when he becomes more cynical and passive, he can be easily moulded into a role of a welfare case. Every few months he is questioned in front of a couple of officials and they evaluate the changes the unpaid activity has caused in him. If the trend is downward, and if the former active citizen is becoming more hostile, nervous and aimless, he is signed on a few months more: it is obvious he needs rehabilitation. If no changes can be noticed, forced labour is continued as it seems to do him no harm, and the council is saving money, is it not. If the examined slave manages to make himself appear more work ready, rehabilitative work is continued because it seems to be beneficial. It depends on the officials, why they continue the slavery. The main thing is that the vicious circle goes on and on, possibly until the slave can apply for an old age pension or find a job that does not exist in this country. Is this the Finland we want to live in?

Advertisements

Your comment - Sinun kommenttisi

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s