Kontrollin uhrit

Työttömyyteen syyllistynyt pakotetaan tukien katkaisun uhalla puuhastelemaan jossain kunnan laitoksista valvotuissa olosuhteissa, nimikkeellä ‘kuntouttava työtoiminta’. Mistä hän kuntoutuu, siitä kieltäydytään keskustelemasta. Uhataan tukien katkaisulla, jos orjatyösopimusta ei saada väsättyä kokoon ja vähän äkkiä. Katsellaan mielenosoituksellisesti kelloa ja viitataan siihen mahdollisuuteen, että oven takana saattaa hyvinkin jo olla pitkä jono pikku kunnan asukkaita tarvitsemassa apua. Kysymysten esittämiseen syyllistynyt pitkäaikaistyötön nöyrtyy ja allekirjoittaa vapautensa pois.

Työtön löytää itsensä kunnan vanhainkodilta selittämässä henkilökunnalle, miksi hän on siellä ja mitä aikoo tehdä. Hän katselee laitoksen oleskelutilassa oleskelevia vanhoja ihmisiä. Orjaksi pakotettu kohtaa tokkuraan lääkityt. Heitä molempia valvoo stressatut ylityöllistetyt, jotka raportoivat lääkäreille, jos tokkuraisen rauha alkaa järkkyä, ja sosiaalivirkailijalle, jos orja ei ilmestykään paikalle vaan on talviajoon tottumattomana tukkirekkaa kapealla mutkaisella tiellä sivuuttaessaan luiskahtanut lainakotteroineen ojan kinokseen.

Mummujen loppukäsittelylaitoksen johtaja yrittää kuumeisesti kartoittaa tilannetta; kuka tämä henkilö on, miksi hän on täällä, mitä hän on opiskellut, missä, mitä työkokemusta hänellä on ja mitä hän nyt haluaisi tai osaisi tehdä. Ai että vain yhtenä päivänä viikossa ja vain neljä tuntia – helpottunut hymy. Voisikohan sen mitenkään vielä jakaa kahdelle päivälle, kun vanhukset eivät ehkä jaksa olla aktivoitavina neljää tuntia peräkkäin. Ai että neljänkymmenen kilometrin keikka – no, ehkä yksi reissu viikossa sitten vain. Ai että käsityöohjaajaksi (elämänhallintaansa ja työelämänvalmiuksiaan parantamaan)? No, millaisia käsitöitä olit ajatellut? Neulomista, virkkaamista. Ei taida rohdoilla rauhoitettu mummoporukka pystyä keskittämään kangistuvia sormiaan neulomiseen eikä virkkaamiseen. Ehkä jotain paperista leikkaamista ja liimaamista? No, sitä sitten varmaan. Lyhyt neuvottelu muun henkilökunnan kanssa, ja uusi ehdotus. Voisikohan arvon orja tehdä jotain muutakin tuon askartelun ohessa, esimerkiksi käydä vanhusten kanssa ulkona? Jaa, että hennot ranteet nyt sattuvat olemaan remontoinnista ja viemärikaivojen kaivamisesta kipeät? Pyörätuolien työntäminen ei sitten taida onnistua.

Työelämään kuntoutettavan elämäntaidon hallinta horjuu. Hän haluaisi auttaa, mutta ei näe, miten. Hän haluaisi käyttää lyhyen elämänsä ja heikot voimansa hyödyllisesti, mutta ei näe, miten se onnistuisi tässä tilanteessa. Hän näkee ympärillään hyväntahtoisuutta, puuhakkuutta, tylsyyden epätoivoa, yksinäisyyttä ja välittämistä ja hyviä tarkoituksia, ja hän ei tiedä itkeäkö vai nauraa. Hän on väärässä paikassa, väärästä syystä, tuhlaamassa omaa aikaansa ja muiden. Hän ei rohjennut saapua jäätävän tihkusateen kiillottamille teille yksin, joten auton omistaja tuli kuskiksi. Kahden ihmisen aika uhrattuna tämän tärkeän toiminnan takia: työttömyydellä jo pitkään rangaistun kuntalaisen lisärankaisemisen, pakollisen yhdyskuntapalvelun yksityiskohtien järjestämisen takia.

Ja kunta alkaa tienata sen viisisatasen kuussa.

orjakyltti

Victims of control

People guilty of being unemployed are forced to go and twidle their thumbs in some council institution or a private labour camp, under surveillance, to be ‘rehabilitated’ or else. What she is being rehabilitated from they refuse to discuss. They threaten to stop the unemployment compensation if the slave agreement is not signed at once. They keep glancing at their watch and tell you that there might soon appear a long queue of residents of the small village behind the door needing help. The long term unemployed, guilty of having asked questions, humbles herself and signs away her freedom.

She finds herself at the old people’s home trying to explain to the staff why she is there. She looks at old people sitting about in the lobby. A slave meets those fuddled with medications. They all are observed by the over worked, who will report to the doctor if a fuddled one begins to wake up, and to a social worker if the slave did not come to ‘work’ but has driven her borrowed vehicle into a snowdrift, not used to passing forestry trucks on narrow icy roads.

The manager of the grannies’ finishing home tries feverishly to map the situation: who is this person, why is she here, what has she studied, where, what work experience does she have and what would she like to do or would be able to do. Oh, only one day a week and only four hours – a relieved smile. Could it possibly be divided to two days, as the elderly cannot bear being activated for four hours at a time. A fourty kilometres round trip? Well, maybe only one trip a week then. A craft instructor (to help her life governing skills and readiness for work)? What kind of crafts were you thinking? Knitting and crochet. Not with the stiff fingers of these medically dociled grannies. Perhaps some cutting of paper and gluing it, somewhere? Maybe that. A short discussion with other staff, and another suggestion. Could the honoured slave do other work besides craft instructing, for example take people out in wheel chairs? Oh, the delicate wrists are sore from digging ditches and pulling out rusty nails from timber? No pushing wheelchairs then.

The life skills of the rehabilitated begin to shake. She would like to help but cannot see how.She would like to use her short life and weak powers usefully but do not know how to do it in this situation. Around herself she sees kindliness, activity, desperation of dullness, loneliness, caring and good intentions and she does not know whether to cry or laugh. She is in a wrong place, for a wrong reason, wasting her time and others’. She did not dare to drive the twenty kilometres on narrow roads polished by icing drizzle, so the owner of the car came with her. Two people’s time sacrificed for this important activity: organising the details of how a citizen punished by a few years of unemployment should be further punished by forced community service.

And the municipality begins to earn five hundred euros a month for enslaving her.
pakkotyossakyltti

Advertisements

5 thoughts on “Kontrollin uhrit

  1. Noita älyttömiä pakkotyökomennuksia tapahtuu, kun sossu ja työkkäri eivät lainkaan neuvottele työnhakijan kanssa ja tuskin sen kummemmin sen kohdelaitoksenkaan kanssa. ‘Päättäjillä’ ei ole mitään kuvaa yhteisöstä, eli mitä palveluja edes tarvitaan ja mitä kukin ‘orja’ osaa tehdä tai suostuu tekemään. Puolen miljoonan kansalaisen työpanos on valtava voimavara oikein suunnattuna ja älytöntä tuhlausta, kun asiat menee vikaan.

  2. Hei,
    No tiedän tätä tehdään paljon että vain kerran viikossa se 4 tuntia mutta kuten kerroin siutahan ei saisi näin käyttää hyväksi kuntouttavantyön nimikkeellä eikä varmaan 95% ihmisistä. Käy sitten kinastelee.
    Lumenkolauksessa miekin saan ideoita monia sekä kun aamullakin tein kävelylenkkiä, en työ ideoita vaan kuin laitan kapuloita rattaisiin 😉

    Kiva seurata blogiasi, jaan sitä facebookissa tai jakanut alusta asti kun palasit Suomeen ja luulin aluksi mieheksi mutta ei väliä kun nyt olet jopa omalla nimellä kehissä.

    Miuta ei ole uskallettu vai mikä on laittaa mihinkään, tai olen vaan kuullut huhuja että blogini ja sivut on syynä sekä liiankin aktiivinen toimintani netissä.

    Jep Jep

    • Aika hauska pieni lapsus pääsi minua orjatyöhön kirjaavalta virkailijalta: “Mutta sinähän olet saanut olla kaksi vuotta rauhassa!” Eli hän itsekin tajuaa, että se, mihin hän minua ja muita työttömiä pakottaa, on rangaistus, ei avustamista työnhaussa. Jos hän kuvittelisi tekevänsä jotain myönteistä, hän olisi pyydellyt anteeksi, kun eivät olleet pariin vuoteen tulleet ‘auttaneeksi’ minua.

  3. Hei,
    Se on juuri näin kun käydään kerran viikossa neljä tuntia jossain kunta välttyy sakoilta. Mutta silti tämä on törkeää. Tossa esim. yksi kävi pohjois-karjalassa vuosia sitten 30km kunnan saunalle pilkkomassa johtajille puita sekä kulki bussilla :-/ Ai että se kävi hiilenä.

    Jatketaan paukuttamista monien muiden kanssa.

    ps. Korjaatko Sakari Timosen blogi osoitteen Linkkeihin eli tämä http://www.image.fi/uuninpankkopoika-saku-timonen

    T: Ari

    • Kiitos huomiosta; linkki oli tosiaan jäänyt korjaamatta.

      Absurdi tilanne, ja varmaan monella vielä pahempi kuin minulla. Yksi orjapäivä viikossa mukavien ihmisten parissa ja sentään vain parinkymmenen kilometrin päässä (oma vika, että on keskinkertainen ratissa) on aika pehmeä mahalasku orjuuteen. Puiden pilkkominen johtajille on haitallista toimintaa arvon johtajillekin; heille varmaan fyysinen aktivointi tekisi hyvää!

      Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvää. Sain tänään lunta kolatessani idean, josta toivon poikivan vielä jotain hyödyllistä tekemistä, pakonomaisen puuhastelun sijaan. Kirjoitan siitä pian blogiini, ja sitten lähetän ehdotuksen myös sosiaalijohtajalle, ja odottelen, mitä kehittyy. Ei tämän tarvitse olla elämän loppu, eikä mummoillekaan elinikäisen pakkoaskartelun alku.

Your comment - Sinun kommenttisi

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s