Yrittämätön työtön

Huonot säät ovat meteorologien syy. Heiltä pitäisi ottaa palkka pois.

Yhden hengen yrittämisen aloittaminen on tehty Suomessa lähes mahdottomaksi, erityisesti niille, jotka siitä eniten hyötyisivät, työttömille työnhakijoille. Jos sinulla jo on palkkatyö, voit aloittaa yrityksen siinä sivussa, ja se saattaa menestyä ja kasvaa, ja vähitellen jäät omille tuloillesi. Työttömälle se on lähes mahdotonta, koska työttömyyskorvaus katkaistaan heti, kun osoitat elkeitäkin yritteliäisyydestä (tai opiskelusta tai jopa vapaaehtoistyöstä). Kukaan ei voi Suomessa elää ilman tuloja, ellei sitten saa elää rikkaiden vanhempien tai puolison siivellä.

Itse olin pitkään yrittäjä ulkomailla. Palasin Suomeen luullen voivani jatkaa sitä. Hah! Teen nyt pitkän työttömyyden jälkeen osa-aikatyötä ja tienaan työmatkakulujen jälkeen viisikymppiä viikossa miinus verot. Työttömyysdiktatuuri epäilemättä kyykyttää yhä, patistaa yhä palkattomaan pakkotyöhön, vaikka olen töissä. Jotenkin tämä kaikki varmaan on minun syytäni? Kenenkähän ansio sitten oli se, että pyöritin omaa yritystä niin pitkään?

Advertisements

Helpompaa tyranniaa

Työttömien kyykyttämisessä on ollut se inhottava puoli virkailijoiden kannalta, että uhri on pitänyt kohdata kasvokkain. Hänet on ollut nujerrettava orjaksi ja allekirjoittamaan orjasopimus, jonka virkailijat ovat laatineet. Joillekin psykopaateille tämä on varmaan ollut työnsä suurimpia iloja, mutta tavallinen normikyykyttäjä on saattanut kärsiä siitä. Hän on joutunut kohtamaan nöyryyttämänsä uhrin, näkemään hänen epätoivonsa, sietämään hänen raivonsa, vastaamaan hänen kysymyksiinsä. Virkailijakin on ihminen, ainakin jotkut heistä ovat. He ovat saattaneet taipua uhrinsa hädän edessä, kuunnella hänen järkisyitään, ja tehdä inhimillisiä päätöksiä. Tätä estämään alettiin noihin orjuutustilaisuuksiin laittaa vähintään kaksi virkailijaa; sosiaalitoimiston ja TE-toimiston virkailijat pystyivät siten olemaan toistensa henkisenä tukena työtöntä vastaan. Kumpikin pystyi myös valvomaan, että toinen virkailija muisti ohjeistukset: nöyryytä, alista, mitätöi, aliarvioi, jätä huomiotta, vaihda puheenaihetta, syytä, manipuloi, uhkaile ja kiristä. Jos toinen unohti roolinsa, toinen pystyi tulemaan heti apuun, tai raportoimaan inhimillisyyteen sortuneen kollegansa ylemmilleen, jos muu ei auttanut. Se oli silti epämiellyttävän stressaavaa monelle tavistottelijalle.

Kohta kaikki käy niin paljon helpommin, kun kyykyttäminen ulkoistetaan työttömälle työnhakijalle itselleen. Hän joutuu itse valitsemaan joka viikko listalta avoimen työpaikan ja hakemaan sitä, tai seuraa automaattisesti tonnin sakko (työttömyystuen menetys kahdeksi kuukaudeksi). Kun avoimia työpaikkoja ei ole, pitää valita listalta puhelinmyyntiä, nollasoppareita, orjatöitä tai ‘kuntouttavia palveluita’ (turhia kursseja ja lisää orjatöitä).

Tätä kaikkea valvoo ja analysoi tietokoneohjelma, ja tuen katkaisee nyt (kai) kone, joten virkailijan ei tarvitse ottaa vastuuta siitä. Virkailijalle jää yhä robottimaisempi rooli kolmen kuukauden välein kuulustelijana, ja senkin voi ulkoistaa yksityisille kuulustelu- ja orjuutusfirmoille. Tyrannia käy pian kuin leikki vaan.

Orjan havaintoja

Orjuutuksen näin lähetessä ensimmäisen vaiheensa loppua, haluan jakaa pari ajatustani sen tuloksista.

Myönteistäkin löytyy. Onnekseni asun paikkakunnalla, jossa ihmiset ovat epätavallisen huumorintajuisia ja hyväntahtoisia. Orjuuttani ei järjestänyt joku orjuuttamiseen erikoistunut orjilla tienaava puuhamaa, jossa työttömiä kohdellaan rikollisina tai vammaisina. Puuhastelin tavallisten palkkaorjien ja normikansalaisten joukossa, tai pyörin heidän jaloissaan, oikeastaan, ilman järkevää roolia. Olen tavannut lukuisia mukavia kuntalaisia. Tietysti sama olisi tapahtunut, vaikka minulle olisi maksettu palkkaakin, ja annettu jotain hyödyllistä tekemistä palkkaani vastaan…

Kielteisiä puolia on enemmän. En muista, milloin olisi aika kulkenut yhtä matelemalla kuin nuo tunnit orjuudessa. Jos saisinkin jotenkin ajan kulumaan yhtä hitaasti viikon muinakin päivinä, saisin niin paljon enemmän aikaan remontoinnissa, pihatöissä ja muussa, mitä teen. Mutta nuo viikon muut päivät ovat liitäneet kuin siivillä ja orjapäivä on ollut pallona jalassa, kuten lienee tarkoituskin. Sieltä palattua on mennyt päivä tai pari siitä toipumiseen, ja loppuviikko seuraavan orjapäivän lähenemisen painaessa raskaana niskassa.

Muutama mielenkiintoinen reaktio on tullut. Vierailulla kävi eräs kylän Tärkeä Akateeminen Henkilö, joka kiinnitti terävän katseensa minuun, luultavasti ihmetellen, mikä roolini on. Hän ehkä kysäisi asiasta paikalla olleilta henkilökunnan jäseniltä, ja luultavasti sai jonkinlaisen vastauksen, koska hän kävi kimppuuni seuraavin sanoin, kun oli lähtemässä ja minä satuin kävelemään hänen ohitseen: “Oletko sinä harjoittelija?” Hänen ilmeensä kertoi rivien välissä: “Minä tiedän, mikä sinä olet! Älä yritäkään näytellä, että olet normaali ihminen. Tiedän, että olet Työtön, ja täällä pakkotyössä kuntoutettavana. Nolaanpa sinut kysymykselläni ja puhun niin kuuluvasti, että kaikki kuulevat. Olen kasvatustieteiden maisteri ja minulla on mielipide.” Mitähän hän olisi vastannut, jos sen sijaan minä olisin ohi mennessäni huikannut hänelle: “Oletko sinä alkoholikuntoutuja?”

Orjapaikan johtaja, jolla ei mielestään ollut mitään auktoriteettia päättää, ottaako hänen johtamansa laitos orjia vai ei, sinnikkäästi kutsui minua ‘TE-keskuksen naiseksi, joka käy meillä maanantaisin’. Noille kahdelle ihmiselle minun orjuuteni oli negatiivisesti leimaava, heidän oman asenteensa takia, ei mikään positiivinen askel kohti työllistymistä avoimiin työpaikkoihin, joita ei ole. Tämä nykyhallinnon jalkapuusysteemi ei ole luonut tällekään kylälle yhtään uutta työpaikkaa, ei parantanut työkykyjäni, mutta on auttanut leimaamaan minut kunnan työttömyystilanteen osasyylliseksi ja luultavasti jotenkin vammaiseksi, koska kerran ‘kuntoutetaan’. Kukaan ei ole vielä suostunut kertomaan, mistä minua ‘kuntoutetaan’. Monet työnhakijat kertovat tekevänsä työtä orjina vuodesta toiseen samassa organisaatiossa, ja samaan aikaan saatetaan palkata ihmisiä oikeisiin töihin. Orjaa ei palkata, koska hänhän on orja. Miksi maksaa palkkaa, jos hän on jo alistunut työskentelemään ilmankin?

Reilu Suomi -palkinto

Voisimme perustaa yhdistyksen, joka etsii ja palkitsee niitä kansalaisia, jotka rohkenevat työssään tehdä jotain rehellistä, jotain kansan hyvinvointia ja vapautta parantavaa, vaikka oman taloudellisen hyötynsä uhalla. Sellaisia ‘kansan kynttilöitä’ on, ja he valaisevat meidän kaikkien elämää, ja he ansaitsisivat enemmän kiitosta. He eivät ehkä etene urallaan yhtä nopeasti kuin virkaveljensä, jotka yltiötottelevat esimiestään ja kyykyttävät kaksin käsin, jos ‘säännöt’ niin vaativat (tai sallivat).

Palkinnonsaajaa voisi ehdottaa kertomalla lyhyesti, mitä hän teki. Palkinto olisi vaikkapa pääsy listalle, jossa palkinnon saajan suostumuksesta esitellään hänen tekonsa, nimen ja kuvan kanssa.

Hyviä puolia: tutustuisimme ihmisiin, jotka uskaltavat toimia eettisesti omaa etuaan tavoittelematta.

Huonoja puolia: tuolta listalta työnantajat ehkä poimisivat seuraavat irtisanottavansa ja työhönotossaan ja ylentämisissään syrjään jätettävät.

Salaiset haut

Kertookohan se jotain, että minunkinlaiseni ihminen, jolla ei ole Suomessa kovin laajaa tuttavaverkostoa, on viikon sisällä sen erityisemmin etsimättä kuullut kahdesta työpaikasta, jotka täytettiin ‘sisäisen haun’ kautta? Molemmat olivat julkisella puolella. Molemmista ilmoitettiin työkkärin sivuilla, mutta molempiin paikkoihin valittiin jo ennestään tuttu työntekijä. Näin saattaa olla hyväkin, joissain tapauksissa, mutta se on vastoin sitä teoriaa, että ‘työpaikkoja kyllä löytyy, kunhan vaan ahkerasti hakee’. Voi olla, että yhä useammat työpaikat jätetään ilmoittamasta avoimesti, kun kohta alkaa pakkohakujen valtava tulva.

Ratkaisu epäongelmaan

Huono hallinto on ollut havaitsevinaan ongelman ja hakee nyt siihen ratkaisua. Heidän mielestään ongelmana on se, että puolella miljoonalla työttömällä ei ole mitään tekemistä. Niinpä he koettavat kaikin keinoin pakottaa työttömät puuhastelemaan jotain. Palkkatöitä ei ole, yrittäminen on työttömälle iso ‘no no!’, harrastaminen voi katkaista työttömyystuen, eikä opiskellakaan saa, joten puuhastelua järjestetään orjatyöhön.

Työtön näkee ongelman toisin. Ongelma on huono hallinto, joka on auttanut tuhoamaan aikaisemmin vaurasta taloutta, ajamaan teollisuutta ulkomaille ja tekemään palkkaamisesta kallista ja vaikeaa. Tämä on johtanut siihen, että on satoja tuhansia suomalaisia vailla tuloja. Tähän tulottomuuteen työtön tarvitsee ratkaisun, ja kun palkkatyöpaikkoja ei edelleenkään ole, työttömyyskorvaus käy väliaikaisratkaisusta – ilman rahaa kun ei Suomessa kukaan voi elää.

Väliaikaisesta ruokarahasta tulee kuitenkin yllättävän nopeasti pitkäaikainen järjestely. Työpaikkoja ei synny, vaikka työtön kuinka laatisi hakemuksia tai ‘kuntoutuisi’ orjatyössä. Hänellä on täysi oikeus vaatia palkkatyötä, oikeutta yrittää tai opiskella. Näiden sijaan huono hallinto kuitenkin kepittää lakkaamatta. Se vaatii häntä menemään töihin, töihin joita ei edelleenkään ole.

Orjatyö saattaa orjafirmojen omistajien mielestä ja niissä palkkaa vastaan työskentelevien orjuuttajien mielestä hyvinkin olla kätevä ratkaisu työttömyyteen – siis orjuuttajien työttömyyteen. Orjille se ei ole ratkaisu, vaan rankaisu.