Ratkaisu epäongelmaan

Huono hallinto on ollut havaitsevinaan ongelman ja hakee nyt siihen ratkaisua. Heidän mielestään ongelmana on se, että puolella miljoonalla työttömällä ei ole mitään tekemistä. Niinpä he koettavat kaikin keinoin pakottaa työttömät puuhastelemaan jotain. Palkkatöitä ei ole, yrittäminen on työttömälle iso ‘no no!’, harrastaminen voi katkaista työttömyystuen, eikä opiskellakaan saa, joten puuhastelua järjestetään orjatyöhön.

Työtön näkee ongelman toisin. Ongelma on huono hallinto, joka on auttanut tuhoamaan aikaisemmin vaurasta taloutta, ajamaan teollisuutta ulkomaille ja tekemään palkkaamisesta kallista ja vaikeaa. Tämä on johtanut siihen, että on satoja tuhansia suomalaisia vailla tuloja. Tähän tulottomuuteen työtön tarvitsee ratkaisun, ja kun palkkatyöpaikkoja ei edelleenkään ole, työttömyyskorvaus käy väliaikaisratkaisusta – ilman rahaa kun ei Suomessa kukaan voi elää.

Väliaikaisesta ruokarahasta tulee kuitenkin yllättävän nopeasti pitkäaikainen järjestely. Työpaikkoja ei synny, vaikka työtön kuinka laatisi hakemuksia tai ‘kuntoutuisi’ orjatyössä. Hänellä on täysi oikeus vaatia palkkatyötä, oikeutta yrittää tai opiskella. Näiden sijaan huono hallinto kuitenkin kepittää lakkaamatta. Se vaatii häntä menemään töihin, töihin joita ei edelleenkään ole.

Orjatyö saattaa orjafirmojen omistajien mielestä ja niissä palkkaa vastaan työskentelevien orjuuttajien mielestä hyvinkin olla kätevä ratkaisu työttömyyteen – siis orjuuttajien työttömyyteen. Orjille se ei ole ratkaisu, vaan rankaisu.

Advertisements

Your comment - Sinun kommenttisi

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s