“Tavalla tai toisella”

ropponenromu

Valituksen tekijän olisi pitänyt saapua tapaamiseen ‘tavalla tai toisella’, päätti Heikki Pynnönen työttömyystoimistosta, ja tuon tuomion perusteella Kela määräsi kahden viikon karenssin hyväkkäälle, jonka auto seisoi korjauspukeilla korpikylässä monta viikkoa. ‘Tavalla tai toisella’ olisi pitänyt päästä kyykytettäväksi. Pää kolmantena jalkana varmaan.

Kansan varoilla pidetään yllä virastoja, joista kansalaisen on määrä saada palveluja. Osa virkailijoista kuitenkin näkee kuukausipalkkansa osoituksena siitä, että hän kuuluu Hallitsijoihin, ei syynä palvella kansalaisia, palkanmaksajiaan, tunnollisesti ja tehokkaasti.

Syrjäseudulla asuvalla ei välttämättä ole käytettävissään busseja, saati junia. Polkupyörällä pääsee lyhyitä matkoja, mutta vanhalla pyöränromulla ajaminen jäistä soratietä pitkin vaikka parikymmentä kilometriä suuntaansa on mahdottomuus. Vaikka olisi harvinaisenkin reipas kävelijä, 40km lenkki alkaisi pakottaa jalkoja, ellei ole ihan urheilijasta kyse. Liftaamista rajoittaa jo liikenteen vähyys ja muutenkaan se ei oikein ole tapana, ja liittyyhän siihen nykyään turvallisuusriskejäkin. Työttömällä ei ole varaa taksiin. Kela tuskin korvaa taksimatkaa kyykytystilaisuuteen ja takaisin, tai ainakaan sen ei pitäisi sitä tehdä – se menisi liian pitkälle. Muutama vuosi sitten paikallinen sosiaalitoimiston virkailija ehdotti leikkivänsä viemäriä ja tuomaria omalla autollaan, mutta perui ehdotuksensa, harkittuaan hetken.

Ainut keino päästä ruokakauppaan ja työttömyystoimiston kyykytyksiin on siis oma tai laina-auto. Jos auto on ajokiellossa, ja autotallissa pukeilla, jossa sen jarruja ja apurunkoa taitavasti, mutta yhden miehen voimin, pakkasen jo pureskellessa sormia, puretaan ja kootaan viikkojen ajan, korven asukas on korven vanki. Onneksi sellaista sattuu vain silloin tällöin. Jos auto sattuu olemaan ajokelvoton työttömyystoimiston lähettäessä määräyksen saapua kyykytystilaisuuteen, vankeus pahenee. Miten menet?
ruttunenromu1

Lain mukaan tuollaisessa tilanteessa työtön ilmoittaa työttömyystoimistoon, miksi ei voi tilaisuuteen saapua, ja ehdottaa tapaamisen siirtämistä.

Jos nyt kuitenkin sattuu saamattomampi virkailija, joka ei pysty selviytymään uuvuttavassa työtahdissa, eikä siis ehdi vastata työttömän viestiin, tai ei halua vastata, koska näkee siinä kätevän karenssimahdollisuuden, työttömän työnhaku katkaistaan ja hänelle tuomitaan karenssi, eli tuet poikki määräajaksi. Ei siis riitä, että työttömällä on pätevä syy ja että hän ilmoittaa syystään etukäteen. Hänen pitää myös saada vastaus. Hän ei voi pakottaa virkailijaa vastaamaan, mutta nih. Mitäs olet työtön?

Karenssista tietysti valitetaan. Kuukauden määräajan annetaan kulua loppuun, ja sitten valittajalle lähetetään vastaus. Ja siihen vastaukseen työttömyystoimiston heikkipynnönen olikin sitten laittanut luovuutensa koko valtavuuden. Hän mainitsee käyttökiellossa olevan auton ohimennen, ei mainitse puuttuvaa julkista liikennettä, eikä anna ohjeita taksin käytöstä, vaan neuvoo, että tilaisuuteen olisi pitänyt saapua ‘tavalla tai toisella’. Hei, en tiennytkään, että työttömyystoimistoissa vääntää päätöksiä omaperäisesti ajattelevia kynänpyörittäjiä. ‘Tapa tai toinen’ kuulostaa edulliselta tavalta siirtyä paikasta toiseen. Vai oletko kuullut ketään koskaan velotetun hänen matkustettuaan ‘tavalla tai toisella’? Nyt pitäisi kirjoittaa Pynnöselle ja pyytää lisäselvitystä, kumpaa noista hän enemmän suosittelee, tapaa vai toista. Jos sitten vielä saisi käyttöohjeet tai aikataulut tai taksat, tai mitä ‘tapaan jos toiseenkin’ sitten mahtaa kuuluakin, olisin valmis seuraavaan tapaamiseen ilman pelkoa siitä, että en ehkä autonrottosen takia pääsisikään kiusattavaksi.

Tätä kulkutapaa voitte vapaasti käyttää muutkin. Jos saatte selville, mitä se pitää sisällään, kertokaa toki meille muillekin.

Advertisements

Tyhjästä on hyvä nyhjästä

Yrityksen perustamista suunnitteleva etsii alaa, jossa olisi riittävästi asiakkaita, todellista tarvetta tuotteeseen tai palveluun, ja tapaa toimia kannattavasti. Seuraava idea ei ole enää ihan tuliterä, mutta mattimyöhäinenkin voi harkita sitä.

Miksi rajoittua kysyttyihin tuotteisiin tai palveluihin? Kaikkein kannattavin laskutuksen aihe on tuote tai palvelu, jota ei tarvitse lainkaan tehdä. Näin kömpelösti ilmaistuna haluan tässä muistuttaa tästä valiolypsylehmästä. Mitäkö tarkoitan? No esimerkiksi sitä, miten sähkölaitokset velottavat summan A sähkönkulutuksesta ja kaksinkertaisen summan B ihan muuten vain. B-summaa ei asiakas voi pienentää nollaan, vaikka lakkaisi käyttämästä sähköä. Näin sähkölaitoksen tulot ovat suhteellisen vakaat, asiakkaiden säästöpyrkimysten niitä heilauttelematta. Tämä on sitä yrittämisen riskien välttelyä.

Puhelinyhtiöllä on samantapainen periaate. Kännykkään on melko turha yrittää löytää pelkkää puhelupakettia, vaan sinulle myydään automaattisesti myös netti, vaikka vanha lommoinen kapulasi ei tietäisi netistä mitään. Soittelet parin euron arvosta kuussa, mutta pakkonetillä laskutuksen saa vähintään kolminkertaistettua. Tämä on puhelinyhtiölle ilmaista rahaa tyhjästä, eli parantaa yhtiön kannattavuutta roimasti.

Samantapainen periaate toimii myös virastojen maailmassa. Niitähän ollaan yksityistämässä kovaa vauhtia, ja tämä on vain yksi tapa taata laitoksen kannattavuus. Otetaan esimerkiksi maalle muuttaneen eläkeikää lähestyvän pariskunnan ostama 60-luvun traktori. Kun se ostettiin vuonna 2013, toimittiin vielä vanhan liikennevakuutuslain mukaan, joka oli vuodelta 1959. (Laki uusittiin 2017.) Siinä vaadittiin vanhalle traktorille liikennevakuutusta vain, jos sillä ajettaisiin maanteillä. Omaa pihamaata ei katsottu maantieksi. (Vuoden 2017 laki katsoo pihamaan liikennealueeksi.) Lakiin oli kuitenkin valmisteltu ansa; jos aikoi käyttää traktoriaan vain omalla pihalla, piti kuitenkin tajuta selata läpi liikennevakuutuslaki ja huomata ilmoittaa vakuutusyhtiölle viikon sisällä kaupasta, että ei aio ottaa vakuutusta. Jos tämän jätti tekemättä, Liikennevahinkokeskus sai kaikessa rauhassa tarkkailla tilannetta vaikka nyt kuusi vuotta ja lähettää sitten Valtionkonttorin kautta maksamattomuussakkovaatimuksen.

Miten valtavasti mahdollisuuksia tuo ajatus – maksamattomuussakko – herättääkään! Lain tuntemattomuus ei ole riittävä tekosyy. Siksi tulee jatkuvasti laatia lakeja ja vaatia jälkikäteen, että kansalaisten olisi tullut olla koko ajan tietoinen kaikista maksuista, joita hän oli velvollinen maksamaan. Eikä vain niistä, vaan myös maksuista, joita hän ei ollut velvollinen maksamaan. Kussakin laissa olisi eriteltynä, missä ajassa kustakin maksamattomuusaikomuksesta tulisi ilmoittaa ja minne virastoihin ja yrityksiin.

Tällä tavalla lähtee Suomi nousuun. Olisiko jollekin puolueelle tässä vaaliteemaa? Tämä olisi sellainen kansan aktivointimalli. Kaikkien pitäisi olla koko ajan valppaana, että tietäisi maksaa kaikki, mitä maksettava on, ja ilmoittaa kaikesta, mitä ei tarvitse maksaa. Kunhan tämä systeemi ensin saataisiin toimimaan sujuvasti, voitaisiin kokeilla myös turhien maksamattomuusilmoitusten sakottamista sillä perusteella, että ne tuhlaavat virkailijoiden aikaa.

Yrityselämään soviteltuna näillä ideoilla saisimme monta yritysta vakaammalle pohjalle. Ihmeen harva firma on vielä huomannut hyödyntää tätä kultakaivosta.

Epäyritys

Listaan alle kolme organisaatiota, joita pidetään yrityksinä. Minun mielestäni yksi niistä ei toimi aidosti yrityksenä, vaan on epäyritys. Mitä sinä arvelet?

1. Yritteliäs mies tai nainen alkaa myydä omaa työtään; palvelujaan tai tuotteitaan. Hän myy niitä toisille kansalaisille, oman työn tekijöille tai yrityksille. Hän elää omalla työllään ja maksaa veroja suomalaisten (ja vähän muidenkin) hyvinvoinnin järjestämiseksi.

2. Kansalainen tai ryhmä kansalaisia järjestyy suuremmaksi firmaksi, työllistää muita kansalaisia palkollisiksi, myy tuotteitaan tai palveluitaan yksityisille kansalaisille tai toisille yrityksille. Sen omistajat saavat tulonsa tästä firmastaan tai ovat palkkatöissä muualla, osallistuen yritykseen sopivaksi katsomallaan rahasummalla. Firma maksaa veroa Suomessa.

3. Ryhmä ihmisiä perustaa organisaation, jonka liikeideana on päästä toisten kansalaisten taskuille noilta kansalaisilta itseltään kysymättä. Tämän he saavuttavatkin esittelemällä palvelunsa jollekin virastolle tai virkamiehille, ja neuvottelemalla järjestelyn, jossa tämän organisaation palveluja ostetaan kansalaisten verovaroilla ja pakotetaan samaiset kansalaiset sitten käyttämään noita palveluja – koska julkisia palveluja ei enää ole saatavilla. Tämä järjestely takaa tälle ‘yritykselle’ jatkuvat tulovirrat. Siksi kutsunkin tällaista toimintaa epäyritykseksi. Siinä poistuu yrittämisen riski ja tilalle tulee mielistelyn ja politiikan avulla hyväsiskoverkosto, joka kuppaa kansalaisia. Samainen työnestotoimisto, joka ei halua ‘tukea yrittäjän riskiä’, kun kyseessä on omilleen kompuroiva pitkäaikaistyötön, on aina valmis tasoittamaan tietä pankkiin hyväveliverkostonsa jäsenille.

Työtön työllistää

Työttömän pään men…, tarkoitan, avuksi, on järjestäytynyt liuta monenlaisia yksityisiä koulutusfirmoja. Ne tarjoavat kursseja, joille halukas saattaa päästä ja vastahakoinen joutua. Esimerkiksi yrittäjyyteen valmentavat kurssit. Kurssin lasku menee työttömyystoimistolle, mutta lopullinen maksu otetaan veronmaksajien taskusta, heiltä kysymättä. Maksun suuruutta ei kerrota maksajalle, koska se on suuri liikesalaisuus. Kurssittajan näkökulmasta katsoen asiakas on TE-toimisto. Asiakas on aina oikeassa. Palvelun myyjä tekee kaiken voitavansa, jotta asiakas olisi tyytyväinen.

Se, mitä tapahtuu työttömyystoimiston ja kurssitettavan välillä, ei kiinnosta kurssifirmaa. Kunhan se vain saa rahansa kustakin osallistujasta, sen kouluttajat suoltavat rutinoidusti luentonsa, vaikka joku kurssilainen yrittäisi vikistä, että tämä nyt saattaa hänen kohdaltaan mennä hukkaan, jos hän ei työttömyystoimiston takia pysty laittamaan oppimaansa käytäntöön.

Tämä systeemi kuuluu 90-luvun alussa kehiteltyyn Agendaan, jossa sille annettiin nimi public-private partnerships. Päämääränä näyttää olevan valtion, eli kansan varojen siirtäminen tehokkuuden nimissä yksityisten firmojen omistajien tileille. Näissä kuvioissa on tärkeää silittää virkailijoita myötäkarvaan ja yltiötotella virastojen ylempiä virkamiehiä ja poliitikkoja. Ei riitä, että on arvostelematta poliittisen johdon politiikkaa, vaan saattaa olla tarpeen oma-aloitteisesti tuoda esille muodikkaat aatteensa. On hyvä muistaa heitellä sen kaltaisia kliseitä kuin kestävä kehitys, ilmaston muutos, hiilijalanjälki, liikakansoitus, kierrätys, globalisaatio, tasa-arvoisuus, kulttuurinen herkkyys, neutraalisuus, valemedia, kansainvälisyys, johtajuus, kilpailukyky… Termi liikakansoitus on tosin jo siirtymässä tabuaiheiden joukkoon, jonne on jo siirretty kansalliset edut, suomalaisen kulttuurin arvostaminen, hyväveliverkostot, vaalivilppi ja monet muut aiheet.

Kurssikeskukseen hakeutunut tai sinne passitettu työtön on olennainen osa kuviota, mutta vain passiivisena tuotteena. Hänellä käydään kauppaa. Hän on raaka-ainetta, jota koneisto käsittelee asiantuntijoiden lausuntojen mukaan. Tästä raaka-aineesta ei ole puutetta. Tärkeää on löytää raaka-aineen välittäjä tai pari ja pitää heistä kiinni kaikin mielistelyn taidoin. Koska rahastahan tässä on kyse: sinun ja minun ja naapurin killinkivirroista yksityisille firmoille.

Miksi työtön ei yritä?

Miksi työtön ei yritä? Miksei palkkatyön puutteessa kärvistelevä työllistä itseään? Onko hän laiska?

Mitä kauemmin ihminen on työttömänä, sitä vaikeampi hänen on alkaa tehdä omaa työtä. Suomen työttömyysturvalaki tuntee kyllä osa-aikaisen yrittäjyyden ja ositellun työttömyyskorvauksen yhdistämisen, mutta työttömyystoimisto harvoin siihen käytännössä suostuu. Heti ensimmäisten yrittämisen oireiden ilmaannuttua työnhakija määritellään ‘kokoaikaiseksi yrittäjäksi’ ja hänen tukensa katkaistaan. Tuille pääsee vasta, jos lopettaa yrittelynsä ja suostuu olemaan täysin passiivinen, työkkärin tätien potkima täystyötön.

Vuoden 2018 alusta on ollut mahdollista välttää työttömyyskorvauksen välitön leikkaus ilmoittamalla olleensa aktiivinen ja tienanneensa vähintään 241 euroa kuussa omassa työssään. Tähän on kuitenkin viritetty ansa. Neljän kuukauden ajan yrittäjyyttäsi katsotaan sormien läpi eikä sen osa-aikaisuutta arvioida, mutta tuon armon ajan loputtua tukesi katkaistaan, kunnes annat selvityksen, mitä tämä yrittelysi oikein on. Todennäköistä on, että joudut ‘todistettavasti’ lopettamaan yrittelysi, jos se ei vielä riitä elämiseesi.

Mikä yritys pyörähtäisi käyntiin täysin palkein heti ensi kuukausina? Vakiintuneita suuryrityksiäkin kaatuu byrokratian viidakkoon, mutta työttömäksi jääneen olisi löydettävä tie nopeaan menestykseen, tai olla yrittelemättä.

TE-toimisto ei neuvo sinua etukäteen. He väittävät noudattavansa lakia, mutta käytännössä heidän virastonsa omat ohjeet ajavat lain yli. He lukevat lain rivien välistä asioita, joita siellä ei ole, ja jättävät ymmärtämättä lain tarkoituksen, vaikka se kyllä sieltä rivien väleistä tai riveiltäkin vilpittömälle lukijalle löytyisi. Kukin virasto harrastaa omia sääntöjään ja kukin virkailija soveltaa niin lakia kuin esimiestensä ohjeita oman mutunsa avulla. Kansalainen saa kuulla:

“Emme me voi antaa ennakkolausuntoja.”
“Jokainen tapaus käsitellään työttömyysturvalautakunnassa ja päätös tehdään ottaen huomioon kunkin tapauksen erityispiirteet.”
“Emme me voi rahoittaa yrittäjän riskiä.”

Tuo viimeinen varsinkin on laiskaa ajattelua. Jos työtön voisi aloittaa kaikessa rauhassa luottaen siihen, että hän voisi jatkossakin raportoida yritystulonsa ja saisi niiden jatkoksi työttömyystukea, kunnes pärjäisi omillaan, yrittämisellä ei olisi riskiä. Miksi yrittämisellä pitäisi olla riski? Jos sinulla jo on riittävä toimeentulo palkkatyöstä tai eläkkeestä, tai jos sinulla on säästöjä, voit yrittää riskittä. Työttömälle halutaan luoda tuo keinotekoinen riski, vaikka juuri hänen olisi tärkeää jotenkin onnistua työllistämään itsensä.

Pahinta, mitä tuossa hitaasti kasvavassa yrittämisessä voisi sattua, olisi se, että yrittäminen hiipuu. Se ei olisi katastrofi, ellei työnestotoimisto siitä sellaista tekisi.

Työministeriö on antanut TE-toimistoille lain tulkintaohjeet, mutta niitä ei noudateta. Laki sanoo, että yrittäminen on katsottava osa-aikaiseksi, jos se ei estä kokoaikaisen palkkatyön vastaanottamista. Laki mainitsee esimerkkinä, siis esimerkkinä, että henkilö on harjoittanut yritystoimintaansa kuuden kuukauden ajan kokoaikaisen, eri alaan kuuluvan palkkatyön ohessa. Työttömyystoimisto kuitenkin jääräpäisesti lukee tuon hatarasti sanoitetun lainkohdan niin, että tuo kuuden kuukauden työskentely on välttämätön vähimmäisvaatimus yrittämisen osa-aikaiseksi määrittelemiselle.

Näin houkutellaan työttömiä yrittämään, ja sitten yrittäneitä laitetaan. Työttömien pikku unelmat muserretaan kukkahattutätien kengänkorkojen alle ja hänet, luuseri, potkaistaan ‘kuntouttavaan työtoimintaan’ aktivoitumaan.

Rikos lailliseksi?

Tässä vaiheessa on yhä vastoin maan lakeja pakottaa setelinipun automaatista nostanut vanhus luovuttamaan rahat ryöstäjälle. Missähän vaiheessa roistot keksivät vaatia ryöstön yhteydessä uhriaan allekirjoittamaan sopimuksen, jossa hän luopuu seteleistä vapaaehtoisesti?

Työttömyystoimistohan on tämän lainkiertomenetelmän keksinyt jo vuosia sitten. Terveen työkykyisen ihmisen pakottaminen sosiaalitoimiston järjestämään pakkopuuhasteluun on vastoin lakia. Asiasta ei yleensä koskaan tehdä kirjallista viranomaispäätöstä, koska siitä päätöksestähän voisi valittaa.

Sen sijaan uhrin eteen isketään ‘sopimus’. Näin laiton viranomaispäätös korvataan näennäisesti uhrin vapaaehtoisesti allekirjoittamalla sopimuksella. Minne valittaa sopimuksesta, jonka itse allekirjoitti?