Reilusuomi

Keskustellaan reilusta perusturvasta Suomeen.

reilusuomi

 

Advertisements

Tasa-arvoinen kyykkyleikki

Suurin osa Suomen yli puolesta miljoonasta työttömästä ja osa-aikaisesta köyhästä on luultavasti terve ja valmis töihin, joita tosin ei ole. Jos terveen työttömän osa on vaikea, vielä kurjemmaksi se muuttuu työkyvyn heikontuessa. Saatan itsekin olla menossa työkyvyttömyyttä kohti; jo nyt sairaus aiheuttaa jokapäiväistä väsymystä ja liikkumisen hankaluutta. Vielä olen hätyyttänyt sosionomipaatit kimpustani melko hyvin ja pysynyt muodollisesti työnhakijana osa-aikaisen työn ohessa. Omaa työtä pystyisin joustavin ajoin kotona tekemään loppuun asti, mutta sitähän ei tämä maa salli, eikä varsinkaan työnestotoimisto.

Kun lopulta työkykyni täysin hiipuu, eikö nykyään ole systeemi, että joudun Kelan ns. ‘kuntoutukseen’, mikä tarkoittaa, että minut pakkosijoitetaan tekemään ilmaistyötä jossain firmassa? Nyt kun olen vielä ainakin muodollisesti työkykyinen, minut myös pakotetaan ilmaispuuhasteluun. Siihen pakotetaan myös, jos selviää Kelan ns. kuntoutuksesta ‘työkykyisen’ papereilla. Eli palkaton pakkotyö alkaa kohta olla yhä useampien kansanosien kohtalo. Nyt sitä tekevät opiskelijat ‘työharjoitteluna’, kehitysvammaiset, työttömät, vammautuneet. Pitäisi saada vielä lapset ja vanhukset puuhapiiriin. Sitten voidaan jatkaa palkkatyöläisten palkkojen alentamista ja lomien lyhentämistä. Palkkaorjien työtä voidaan nakertaa pakottamalla koko kansa toimimaan kassaneiteinä, pankkivirkailijoina, roskakuskeina, lääkäreinään, omaishoitajina, postinkantajina jne jne. Jos kansalaisia ei saada tekemään jotain, aina löytyy robotti, joka tekee sen kyselemättä – ainakin vielä.

Työ, tai työkyvyttömyys- tai työttömyyseläke ovat vain haave. Vielä rakkaampi haave on, että saisin tehdä omaa työtä ilman että työttömyystoimisto estää sen katkaisemalla ositellun työttömyyskorvaukseni. Ihan tyhjällä ei kukaan elä, mutta muutamakin kymppi tai satanen omaa tuloa olisi mielestäni parempi kuin täysi pakotettu työttömyys. Ei tosin näytä tämän poliittisen systeemin mielestä olevan. Kaikki köyhiksi ja kyykkyyn näyttää olevan vakaa pyrkimys.

Käteinen vai pankin orjuus

Hyvä kirjoitus pankkien suunnittelemasta käteisen käytön vähittäisestä lakkauttamisesta: http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/278047-ala-koskaan-luovu-kateisen-rahan-kayttamisesta

Samalta kirjoittajalta toinen kommentti aiheesta kolmen vuoden takaa: http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/220852-kateinen-raha-on-vapauden-ja-demokratian-tunnusmerkki

Toimeentulotukea saava yhä kasvava kansanryhmä on jo vuosia ollut virastojen syynissä jokaisesta eurostaan. Tätä ollaan laajentamassa kaikkiin kansalaisiin, pikkuhiljaa, puolustellen sitä turvallisuudella ja helppoudella. Helppo on kuvitella, että pian työtön työnhakija, saadakseen työttömyyskorvausta, joutuu allekirjoittamaan ‘vapaaehtoisen’ luvan työttömyystoimistolle ja Kelalle päästä hänen tilitietoihinsa käsiksi. Ja jos kaikki raha olisi digimuodossa yksityisten pankkien tileillä, ne omistaisivat kaikkien kaiken rahavarallisuuden.

Paras keino hidastaa tätä vääryyttä lienee pitää pankissa vain minimimäärä rahaa, käteisen käyttö aina, kun se on mahdollista, ja rahojensa siirtäminen pankkiin, joka ei ainakaan vielä sano olevansa luopumassa käteisestä.

Palkkatuki

Siis yksi public-private -rahavirta menee näin:

Kuntien asukkaat maksavat sakkomaksuina valtiolle kuntansa ihmisistä, joille ei ole tarjota työtä ja joiden oma yritteleminen on tehty mahdottomaksi työnestotoimiston tuenkatkaisukikalla heti ensimmäisistä yrittelemisen aikeista (neljän kuukauden armonajan jälkeen). Nyt sitten nuo valtiolle kerätyt rahat jaellaan yksityisiin firmoihin, jotta ne sallisivat noiden työttömien työnhakijoiden tulla heille töihin vähäksi aikaa. Kun palkkatuki lakkaa, loppuu myös työ, ja seuraava palkkatukilainen otetaan töihin. Näin kuntalaisten rahoja ohjataan yksityisille firmoille ja elätetään siinä välissä monenkirjava virkailijoiden lauma.

No, onhan palkkatukityökin työkokemusta, ellei sitä tukipuolta korosteta ansioluettelossa, eikä koko järjestelmää nimetä jollain uudella vähättelevällä termillä, vaikka ‘vajaakuntoisten palkkatuki’, ‘työelämään avustamisen tuki’ tai muu sellainen pilkka. Ja keräähän palkkatuettu työntekijä työeläkettä sen tukijakson ajan, tosin vähemmän kuin jos koko palkka tulisi työnantajalta.

Tilastoja saadaan kuitenkin kaunisteltua. Mitä siitä, että kulut ovat suuret ja tulokset pienet.

Tahkotaan rahaa työttömillä

Olen vuosien varrella hakenut ja päässyt kolmelle kurssille työnestotoimiston kautta. Ensimmäinen oli CV-kurssi, joka auttoi paluumuuttajaa suomalaiseen tapaan hakea työtä. Toinen oli kotipalveluihintutustumiskurssi Salpaus-opistossa ja toinen yrittäjäkurssi Cimsonilla. Nämä olivat ihan hyviä, minulle hyödyllisiä, monella tavalla. Kultakin kurssittajalta kysyin, paljonko meille veronmaksajille (muistetaanpa, että me työttömätkin maksamme veroa jokaisessa ruokaostoksessa, jokaisessa polttoainelitrassa, kilowattitunnissa, kaikessa, satunnaisten töiden verottamisen lisäksi) maksoi kyseinen kurssi. Sain kuulla, että hinta oli liikesalaisuus. Näin kansan rahoja ohjataan kavereiden firmoille, eikä maksaja, kansa, edes ole oikeutettu tietämään, paljonko häntä velotetaan siitä.

Kaiken maailman höpökursseja sitten on paljonkin, ja niistä osallistujalle lienee vain haittoja, ei hyötyä; matkakulut, mitätöinnin aiheuttama omanarvontunnon heikentyminen ym. Niitä on helppo järjestää ja niistä rahastaa, kun laatuvaatimuksia ei ole. Ehkä voisimme alkaa käyttää noita ‘kursseja’ verkostoitumiseen toisten työttömien kanssa. Puhuisimme suoraan, jakaisimme tietoa ja kokemuksia keskenämme (väliajoilla). Oletteko huomanneet, miten parina viime vuonna on laskeutunut yhä syvenevä hiljaisuus työttömyydestä keskusteluun? Onko meidät niin syvälle nujerrettu pakkokurssein ja ‘kuntouttavin’ ja tukien leikkauksin ja demonisoinnein, että kuvittelemme olevamme yksin tässä tilanteessa? Emme ole. Meitä on puoli miljoonaa.

Sillisalaatista ura

Kukaan ei pysty tekemään mitä tahansa. Otan siis esimerkkinä nuo pahnanpohjimmaiset jämätyöt, joita nyt kroonisesti sairaana, lähes eläkeikäisenä, halvassa talossa mutta kaukana maaseudulla asuvana entisenä yrittäjänä haen ja olen valmis tekemään – jonkun järjen rajoissa. Puhun vammaisten avustamisesta. Periaatteessa melkein kuka tahansa pystyy jossain määrin auttamaan toista ihmistä. Ja henkilökohtaisen avustajan töitä on tässäkin maakunnassa avoinna lähes joka päivä. Miksi kuitenkaan en jokaiseen niistä hae? Katsotaanpa.

Oikeastihan suuri osa noista hoidokeista kuuluisi laitoksiin, jossa he saisivat avun peruselämiseensä. Tai jos heidän vammaisuutensa sen sallisi, heillä pitäisi käydä kunnallinen kodinhoitaja tarpeen mukaan. Kodinhoitajan työ oli vielä muutama vuosi(kymmen) sitten arvostettu ammatti ja sillä eli hyvin. Nyt tilanne on kuitenkin sekoitettu täysin. Kunnallisia kodinhoitajia ei ole olemassakaan. Nimike lienee nyt jokin kotiavustaja. Pari lähihoitajaa käväisee muutaman minuutin katsomassa, että vammainen on vielä elossa, ja sitten kurvaavat seuraavaan paikkaan. Monet vammaiset tuomitaan ‘työnantajiksi’, hakemaan henkilökohtaista avustajaa. Tämä on monella tavalla ongelmallista myös hoidokin kannalta, mutta ajatellaanpa nyt työnhaun näkökulmasta näitä hommia. Ilmoituksia on tyyliin:

‘Etsitään avustajaa 60-vuotiaalle perheelliselle miehelle, kodinhoidon tehtäviin ja ruoanlaittoon, 7 tuntia viikossa, 9.8 euroa tunnissa, työaika silloin, kun avustettavalle sopii.’ (Oikea työnimike olisi kai ‘piika’.)

‘Haen avustajaa peseytymiseen, liikkumiseen, kaikkeen kodinhoidon työhön. Myös katetrointia. Minulla on nostolaite, mutta en oikeastaan yhtään tykkää siitä, joten olethan hyvässä kunnossa (vielä). Tunnit silloin, kun työnantajalle sopii, yleensä välillä 7.00-22.00, ma-pe, joskus viikonloppuinakin.’

‘Sokea yrittäjä etsii henkilöä pyörittämään hänen perheyritystään ja olemaan silminä hänelle. Oma auto on välttämättömyys, koska hoidokki asuu korvessa. Tunteja seitsemän viikossa, jakautuen eri päiville sillä tavalla kuin työnantajalle sopii.’ (Siis jonkinlainen ‘liikekumppani’ ja koko perheen piika alle kympillä tunti.)

Ja sitten on vammautuneet juopot ärjyjät susikoirineen, tuittuiluineen, on dementoituneet lähentelijät, autistiset kommunikoimattomat, täysin liikuntakyvyttömät, hyväntuuliset terhakkaat kehitysvammaiset ja kaikenlaiset surulliset, vaikeat tapaukset, kaikki ilmoitusten mukaan tarjoten ‘joustavia työaikoja’, eli pari tuntia työtä silloin tällöin, usein kaikki samaan aikaan, eli aamupesun ja iltakakan aikoihin. Kuka repeää useaan paikkaan samalla aikaa? Kuka ajaa korpeen (tai korvesta) tunniksi tai pariksi joka päivä, saaden siitä palkakseen kympin tai pari miinus polttoainekulut? Kuka lähtee työntämään katetrointiputkea, jos ei ole lainkaan hoitoalalle koulutettu? Kuka haluaisi itselleen sellaisen katetroijan? Siinä taitaa tulla molemmille entisajan kotiavustajaa ja kotisairaanhoitajaa ikävä. Nykyään ei näköjään hoitoalaa arvosteta, kun laitetaan täysin amatööreja tuollaiseen työhön. Kuka hento vanheneva sairas nainen lähtee nostelemaan jotain sängyssä vuosia lojunutta ylipainoista hoidokkia särkien oman selkänsä? Miten sommitella yhteen jonkinlaiseksi edes osa-aikaiseksi työksi, saati kokoaikaiseksi, tuollaisen sillisalaatin? Jokainen hoidokki katsoo olevansa kaikkein tärkein. Kun sitten et jonnekin pysty menemään, koska olet jo sopinut avustavasi jotain toista ‘työnantajaasi’, toinen närkästyy ja irtisanoo ja saat olemattomasta työstä palkaksesi karenssin, eli ositeltu työttömyyskorvauksesi katkaistaan jopa kolmeksi kuukaudeksi. Se on hurja rankaisu siihen, että yritti työllistyä.

Ihan oma lukunsa ovat omaishoitajien sijaisuudet. Sekin olisi periaatteessa sopivaa lisätyötä monelle, mutta jotta siitäkin tehtäisiin hankalaa ja saataisiin työttömät vaikuttamaan vastahakoisilta, sijaisuus määritelläänkin ‘yrittämiseksi’. Ja mehän tiedämme, että työnestotoimistolle yrittäminen on punainen vaate. Tee kolme päivää sijaisuutta kuukaudessa ja sinut voidaan tuomita ‘päätoimiseksi yrittäjäksi’, jos sosionomipaatti sille tuulelle sattuu.

Jos taas ilmoitat itsesi jonnekin ‘hoiva’-yhtiöön, he lähettävät sinut minne haluavat, edelleen huomioimatta, että sinun on saatava työtuntisi edes minimaalisen inhimillisiksi. Pitäisi olla kuukausipalkka, jolloin työnantajan, eli palkan maksajan, oma etu olisi järjestää työ joustavasti ja tehokkaasti. Nykyään kaikki sälytetään köyhän osa-aikatyöntekijän ja vammaisen ‘työntantajan’ harteille. Tämä systeemi ei toimi. Syyllistäkää siinä sitten työttömiä!

Työ kielletty!

Ajatteletko, että kun olet muutaman vuoden kitunut työttömyyskorvauksilla tässä työpaikkapulasta kärsivässä maassa, pienikin työpaikka on iso ilo. Niin minäkin luulin. Hain ja sain paikan omaishoitajan sijaisena naapurikunnassa. Työtä olisi satunnaisesti, 0-3 vuorokautta kuussa. Palkka 70 euroa päivässä, joka tekee vajaan kolme euroa per tunti, tai hiukan enemmän, jos vuorokausi jää vajaaksi. Eli samaa luokkaa kuin omaishoitajille itselleen maksettu pikkuinen korvaus. Työmarkkinatuki on vajaa neljä euroa per työnhakupäivän tunti. Mutta rahaa se on kolme euroakin. Työ on mielekästä, ja jos omat taidot riittävät, siinä työssä pystyy olemaan enemmän tai vähemmän avuksi. Otin siis ilahtuneena vastaan tarjotun työn.

Työsopimus tulisi kunnassa toimivan yksityisen palveluntuottajan kautta. Posti ei valitettavasti tuonut sitä päivässä perille, joten läksin ensimmäiselle keikalle tietämättä työn ehtoja. Ne paljastuivat vasta kotiin palattuani. Hups! Kukaan ei ollut tullut maininneeksi, että kyseessä ei ollutkaan työttömyystoimiston ‘työksi’ määrittelemä juttu, vaan olisin näennäisesti ‘yrittäjä’. Vaikka palkka tulisi koko ajan samalta maksajalta ja vaikka en itse määritellyt palkkion suuruutta tai työaikoja. Yrittäminen on työnestotoimistolle punainen vaate. Se on heille tekosyy katkaista työttömyyskorvaus tai vaatia nyt osa-aikatyötöntä luopumaan löytämästään työstä tuen menettämisen uhalla. Eli tässä olisi nyt se vaara, että jäisin 0-200 euron tuloille. Siitä pois vero ja polttoainekulut. Etuina ruokailu työnantajan – anteeksi, toimeksiantajan – kotona, ja työkokemusta mukavasta työstä.

Kun hätä on suurin, on apukin lähellä? Noin minäkin luulin. Kirjoitin Jyväskylän työttömyystoimiston kahdelle yritysasioita hoitavalle virkailijalle, Kari Lintuselle ja Juhani Lehtoselle tuon alla olevan kirjeen. Vastausta ei kuulunut, joten kirjoitin heille uudelleen. Edelleen vastaamatta minulle he käänsivät kysymykseni työttömyysturvapuolelle, Kirsi Luosmalle, joka on puhunut parilla Youtube-videolla paneelikeskustelussa työttömien yrittäjyydestä. Hän kirjoitti mm näin (voit lukea koko viestin tämän jutun lopusta, jos haluat):

“TE-toimisto ei selvitä yritystoiminnan vaatimaa työmäärää neljän ensimmäisen kuukauden aikana, vaan vasta 4 kk:n jälkeiseltä ajalta. Jos yritystoiminta jatkuu 4 kk:n kokeiluajan jälkeenkin, TE-toimisto pyytää työnhakijalta selvitystä yritystoiminnan vaatimasta työmäärästä ja arvioi yritystoiminnan sivu- tai päätoimisuuden.

Jos työnhakija aloittaa omaishoitajan sijaisena (olipa kysymys omasta työstä tai yritystoiminnasta), TE-toimisto pyytää selvitystä toiminnan aloittamisajankohdasta, ja antaa saadun selvityksen perusteella työttömyysetuuden maksajalle myönteisen työvoimapoliittisen lausunnon 4 kuukauden ajalle.”

Virkailija varmaan omasta mielestään kirjoitti tuon ihan selkeästi, mutta työttömyysuossa vellovalle se parinkin lukukerran jälkeen kuulosti ristiriitaiselta; onko yrittävällä edes tuota neljän kuukauden armonaikaa, jonka jälkeen yrittely on lopetettava. Pyysin tarkennusta, mutta Kirsi Luosma ei enää vastannut. Tutkin sitten tekstin uudestaan täikammalla ja huomasin, että se ensimmäinen selvitysvaatimus koski vain työn aloittamispäivämäärää, ja varsinainen tuomitseminen ‘kokoaikaiseksi yrittäjäksi’ tapahtuisi vasta jälkeenpäin työnestotoimiston kenttätuomioistuimessa. Kirsi Luosma kirjoitti myös:

“TE-toimistolla ei ole olemassa mitään salaista tuntirajaa, jonka perusteella yritystoiminta katsottaisiin sivu- tai päätoimiseksi. Arviointi tehdään jokaisen yrittäjäasiakkaan kohdalla tapauskohtaisesti…”

Tämä oli huolestuttavaa. Vaikka heille kertoisi, että on sovittu 0-3 päivästä kuukaudessa, korkeintaan 200 euroa kuussa, ja vaikka heillä on neljä kuukautta aikaa vatvoa tuota monimutkaista asiaa, he alkavat setviä sitä rakaalla kalustollaan vasta neljän kuukauden kuluttua. Se tietää monen viikon viivytystä työttömyyskorvauksen maksuun, ja tosiaan siinä on se riski, että he vetäisevätkin hihoistaan sen ‘päätoiminen yrittäjyys’-kortin ja katkaisevat korvaukseni. Sitä tietysti olettaisi saavansa loogisia päätöksiä, mutta me puhumme tässä nyt samasta laitoksesta, jonka virkailija pystyy totisella naamalla ilmoittamaan, että auton ollessa ajokiellossa työttömän on ‘tavalla tai toisella’ siirrettävä itsensä kyykytystilaisuuteen tai karenssi. Luottamus heidän järkevyyteensä siis nolla.

Sen sijaan että olisin palauttanut maksavan firman laatiman ‘toimeksiantosopimuksen’ heille allekirjoitettavaksi, pyysin uutta sopimusta, jossa työstä sovittaisiin vain neljäksi kuukaudeksi. Se ei oikein tuntunut sopivan heille. Kysyin oman auton matkakorvauksista, jos joutuisin ajamaan avustettavan asioita, ja kuka vastaisi, jos minulle sattuisi jotain töissä tai työmatkalla. ‘Tietenkään’ ei maksettaisi kilometrikorvauksia, ja vakuutuksesta taas vataisi kunta. Palkka – tarkoitan palkkio – maksettaisiin työtä seuraavan kuun viimeisenä päivänä. He lupasivat palata asiaan, kun asiasta vastaava henkilö palaisi lomilta. He kysyivät vielä, olinko keskustellut avustettavan ja hänen avustajansa kanssa. En olisi halunnut vaivata heitä. Omaishoitajalla on varmasti ihan riittävästi tekemistä ilman, että joutuisi perehtymään vielä tähän työttömyys-yrittäjyys -sekasotkuun.

Asia oli niin ikävä yllätys ja tuntui niin suurelta riskiltä, että päätin toistaiseksi katsoa tuota tekemääni viikonloppua vapaaehtoistyönä. Täytin työttömyystukihakemuksen mainitsematta tuota ‘viikonloppuharrastusta’ ja jäin odottamaan uutta sopimusta. Jos olisin tiennyt kyseessä olevan muodollisesti yrittäjyys, olisin tiennyt olla aloittamatta työtä. Nyt kuitenkin olin aloittanut, pidin työstä ja halusin jatkaa sitä.

Tässä Kirsi Luosman viesti kokonaisuudessaan:

“Vuoden 2018 alussa työttömyysturvalakiin tuli muutos, joka mahdollistaa ns. 4 kuukauden yrittäjyyskokeilun. Työtön henkilö voi aloittaa yritystoiminnan ja saada työttömyysetuutta yritystoiminnan estämättä neljän ensimmäisen kuukauden ajalta. Yritystoiminnasta mahdollisesti saatavat ansiot tulee ilmoittaa työttömyysetuuden maksajalle, joka arvioi tulojen vaikutuksen työttömyysetuuden määrään. TE-toimisto ei selvitä yritystoiminnan vaatimaa työmäärää neljän ensimmäisen kuukauden aikana, vaan vasta 4 kk:n jälkeiseltä ajalta. Jos yritystoiminta jatkuu 4 kk:n kokeiluajan jälkeenkin, TE-toimisto pyytää työnhakijalta selvitystä yritystoiminnan vaatimasta työmäärästä ja arvioi yritystoiminnan sivu- tai päätoimisuuden. Jos yritystoiminnan katsotaan olevan päätoimista, oikeus työttömyysetuuteen päättyy. Ratkaisu koskee vain neljän kuukauden jälkeistä aikaa, eikä sillä ole takautuvaa vaikutusta. Jos yritystoiminnan katsotaan olevan sivutoimista, oikeus soviteltuun työttömyysetuuteen jatkuu. Jos henkilö haluaa myöhemmin laajentaa sivutoimisen yritystoiminnan päätoimiseksi, hänellä on mahdollisuus hakea myös starttirahaa.

Yritystoimintaa pidetään päätoimisena, jos toiminnan vaatima työmäärä on niin suuri, että kokoaikatyön vastaanottaminen ei ole mahdollista. Vastaavasti, yritystoimintaa pidetään sivutoimisena, jos toiminnan vaatima työmäärä on niin vähäinen, että kokoaikatyön tekeminen yritystoiminnan rinnalla on mahdollista. Ratkaisevaa pää-/sivutoimisuuden arvioinnissa on vain toiminnan vaatima työmäärä, ei yritystoiminnasta saatavat tulot tai voitto. TE-toimistolla ei ole olemassa mitään salaista tuntirajaa, jonka perusteella yritystoiminta katsottaisiin sivu- tai päätoimiseksi. Arviointi tehdään jokaisen yrittäjäasiakkaan kohdalla tapauskohtaisesti, ja arvioinnissa otetaan huomioon esimerkiksi yrityksen toimiala sekä se, minkä alan työtä henkilö hakee. Esimerkiksi graafisena suunnittelijana yrittäjäpohjalta toimiva henkilö voi tehdä yritystoiminnan vaatimat työt iltaisin ja viikonloppuisin, ja olla samaan aikaan kokoaikaisessa päivätyössä palkansaajana. Tällöin sivutoimisen yritystoiminnan työmäärä voi olla suurikin. Sen sijaan yrittäjälle, joka tekee päiväsaikaan asiakastöitä sitovasti (esim. kosmetologi), pienempikin työmäärä voi käytännössä olla esteenä kokoaikatyön vastaanottamiselle ja tekemiselle.

Lisää tietoa yritystoiminnan ja työttömyysturvan yhdistämisestä löytyy TE-palveluiden verkkosivuilta: http://www.te-palvelut.fi/te/fi/tyonhakijalle/jos_jaat_tyottomaksi/tyottomyysturva/yrittaja_tyottomyysturva/index.html

Ystävällisesti,
Kirsi Luosma
Työttömyysturvan vastuuasiantuntija
0295 046 121
Keski-Suomen TE-palvelut
kirjaamo.keski-suomi@te-toimisto.fi