Reilusuomi

Keskustellaan reilusta perusturvasta Suomeen.

reilusuomi

 

Advertisements

Käteinen vai pankin orjuus

Hyvä kirjoitus pankkien suunnittelemasta käteisen käytön vähittäisestä lakkauttamisesta: http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/278047-ala-koskaan-luovu-kateisen-rahan-kayttamisesta

Samalta kirjoittajalta toinen kommentti aiheesta kolmen vuoden takaa: http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/220852-kateinen-raha-on-vapauden-ja-demokratian-tunnusmerkki

Toimeentulotukea saava yhä kasvava kansanryhmä on jo vuosia ollut virastojen syynissä jokaisesta eurostaan. Tätä ollaan laajentamassa kaikkiin kansalaisiin, pikkuhiljaa, puolustellen sitä turvallisuudella ja helppoudella. Helppo on kuvitella, että pian työtön työnhakija, saadakseen työttömyyskorvausta, joutuu allekirjoittamaan ‘vapaaehtoisen’ luvan työttömyystoimistolle ja Kelalle päästä hänen tilitietoihinsa käsiksi. Ja jos kaikki raha olisi digimuodossa yksityisten pankkien tileillä, ne omistaisivat kaikkien kaiken rahavarallisuuden.

Paras keino hidastaa tätä vääryyttä lienee pitää pankissa vain minimimäärä rahaa, käteisen käyttö aina, kun se on mahdollista, ja rahojensa siirtäminen pankkiin, joka ei ainakaan vielä sano olevansa luopumassa käteisestä.

Sillisalaatista ura

Kukaan ei pysty tekemään mitä tahansa. Otan siis esimerkkinä nuo pahnanpohjimmaiset jämätyöt, joita nyt kroonisesti sairaana, lähes eläkeikäisenä, halvassa talossa mutta kaukana maaseudulla asuvana entisenä yrittäjänä haen ja olen valmis tekemään – jonkun järjen rajoissa. Puhun vammaisten avustamisesta. Periaatteessa melkein kuka tahansa pystyy jossain määrin auttamaan toista ihmistä. Ja henkilökohtaisen avustajan töitä on tässäkin maakunnassa avoinna lähes joka päivä. Miksi kuitenkaan en jokaiseen niistä hae? Katsotaanpa.

Oikeastihan suuri osa noista hoidokeista kuuluisi laitoksiin, jossa he saisivat avun peruselämiseensä. Tai jos heidän vammaisuutensa sen sallisi, heillä pitäisi käydä kunnallinen kodinhoitaja tarpeen mukaan. Kodinhoitajan työ oli vielä muutama vuosi(kymmen) sitten arvostettu ammatti ja sillä eli hyvin. Nyt tilanne on kuitenkin sekoitettu täysin. Kunnallisia kodinhoitajia ei ole olemassakaan. Nimike lienee nyt jokin kotiavustaja. Pari lähihoitajaa käväisee muutaman minuutin katsomassa, että vammainen on vielä elossa, ja sitten kurvaavat seuraavaan paikkaan. Monet vammaiset tuomitaan ‘työnantajiksi’, hakemaan henkilökohtaista avustajaa. Tämä on monella tavalla ongelmallista myös hoidokin kannalta, mutta ajatellaanpa nyt työnhaun näkökulmasta näitä hommia. Ilmoituksia on tyyliin:

‘Etsitään avustajaa 60-vuotiaalle perheelliselle miehelle, kodinhoidon tehtäviin ja ruoanlaittoon, 7 tuntia viikossa, 9.8 euroa tunnissa, työaika silloin, kun avustettavalle sopii.’ (Oikea työnimike olisi kai ‘piika’.)

‘Haen avustajaa peseytymiseen, liikkumiseen, kaikkeen kodinhoidon työhön. Myös katetrointia. Minulla on nostolaite, mutta en oikeastaan yhtään tykkää siitä, joten olethan hyvässä kunnossa (vielä). Tunnit silloin, kun työnantajalle sopii, yleensä välillä 7.00-22.00, ma-pe, joskus viikonloppuinakin.’

‘Sokea yrittäjä etsii henkilöä pyörittämään hänen perheyritystään ja olemaan silminä hänelle. Oma auto on välttämättömyys, koska hoidokki asuu korvessa. Tunteja seitsemän viikossa, jakautuen eri päiville sillä tavalla kuin työnantajalle sopii.’ (Siis jonkinlainen ‘liikekumppani’ ja koko perheen piika alle kympillä tunti.)

Ja sitten on vammautuneet juopot ärjyjät susikoirineen, tuittuiluineen, on dementoituneet lähentelijät, autistiset kommunikoimattomat, täysin liikuntakyvyttömät, hyväntuuliset terhakkaat kehitysvammaiset ja kaikenlaiset surulliset, vaikeat tapaukset, kaikki ilmoitusten mukaan tarjoten ‘joustavia työaikoja’, eli pari tuntia työtä silloin tällöin, usein kaikki samaan aikaan, eli aamupesun ja iltakakan aikoihin. Kuka repeää useaan paikkaan samalla aikaa? Kuka ajaa korpeen (tai korvesta) tunniksi tai pariksi joka päivä, saaden siitä palkakseen kympin tai pari miinus polttoainekulut? Kuka lähtee työntämään katetrointiputkea, jos ei ole lainkaan hoitoalalle koulutettu? Kuka haluaisi itselleen sellaisen katetroijan? Siinä taitaa tulla molemmille entisajan kotiavustajaa ja kotisairaanhoitajaa ikävä. Nykyään ei näköjään hoitoalaa arvosteta, kun laitetaan täysin amatööreja tuollaiseen työhön. Kuka hento vanheneva sairas nainen lähtee nostelemaan jotain sängyssä vuosia lojunutta ylipainoista hoidokkia särkien oman selkänsä? Miten sommitella yhteen jonkinlaiseksi edes osa-aikaiseksi työksi, saati kokoaikaiseksi, tuollaisen sillisalaatin? Jokainen hoidokki katsoo olevansa kaikkein tärkein. Kun sitten et jonnekin pysty menemään, koska olet jo sopinut avustavasi jotain toista ‘työnantajaasi’, toinen närkästyy ja irtisanoo ja saat olemattomasta työstä palkaksesi karenssin, eli ositeltu työttömyyskorvauksesi katkaistaan jopa kolmeksi kuukaudeksi. Se on hurja rankaisu siihen, että yritti työllistyä.

Ihan oma lukunsa ovat omaishoitajien sijaisuudet. Sekin olisi periaatteessa sopivaa lisätyötä monelle, mutta jotta siitäkin tehtäisiin hankalaa ja saataisiin työttömät vaikuttamaan vastahakoisilta, sijaisuus määritelläänkin ‘yrittämiseksi’. Ja mehän tiedämme, että työnestotoimistolle yrittäminen on punainen vaate. Tee kolme päivää sijaisuutta kuukaudessa ja sinut voidaan tuomita ‘päätoimiseksi yrittäjäksi’, jos sosionomipaatti sille tuulelle sattuu.

Jos taas ilmoitat itsesi jonnekin ‘hoiva’-yhtiöön, he lähettävät sinut minne haluavat, edelleen huomioimatta, että sinun on saatava työtuntisi edes minimaalisen inhimillisiksi. Pitäisi olla kuukausipalkka, jolloin työnantajan, eli palkan maksajan, oma etu olisi järjestää työ joustavasti ja tehokkaasti. Nykyään kaikki sälytetään köyhän osa-aikatyöntekijän ja vammaisen ‘työntantajan’ harteille. Tämä systeemi ei toimi. Syyllistäkää siinä sitten työttömiä!

Tyhjästä on hyvä nyhjästä

Yrityksen perustamista suunnitteleva etsii alaa, jossa olisi riittävästi asiakkaita, todellista tarvetta tuotteeseen tai palveluun, ja tapaa toimia kannattavasti. Seuraava idea ei ole enää ihan tuliterä, mutta mattimyöhäinenkin voi harkita sitä.

Miksi rajoittua kysyttyihin tuotteisiin tai palveluihin? Kaikkein kannattavin laskutuksen aihe on tuote tai palvelu, jota ei tarvitse lainkaan tehdä. Näin kömpelösti ilmaistuna haluan tässä muistuttaa tästä valiolypsylehmästä. Mitäkö tarkoitan? No esimerkiksi sitä, miten sähkölaitokset velottavat summan A sähkönkulutuksesta ja kaksinkertaisen summan B ihan muuten vain. B-summaa ei asiakas voi pienentää nollaan, vaikka lakkaisi käyttämästä sähköä. Näin sähkölaitoksen tulot ovat suhteellisen vakaat, asiakkaiden säästöpyrkimysten niitä heilauttelematta. Tämä on sitä yrittämisen riskien välttelyä.

Puhelinyhtiöllä on samantapainen periaate. Kännykkään on melko turha yrittää löytää pelkkää puhelupakettia, vaan sinulle myydään automaattisesti myös netti, vaikka vanha lommoinen kapulasi ei tietäisi netistä mitään. Soittelet parin euron arvosta kuussa, mutta pakkonetillä laskutuksen saa vähintään kolminkertaistettua. Tämä on puhelinyhtiölle ilmaista rahaa tyhjästä, eli parantaa yhtiön kannattavuutta roimasti.

Samantapainen periaate toimii myös virastojen maailmassa. Niitähän ollaan yksityistämässä kovaa vauhtia, ja tämä on vain yksi tapa taata laitoksen kannattavuus. Otetaan esimerkiksi maalle muuttaneen eläkeikää lähestyvän pariskunnan ostama 60-luvun traktori. Kun se ostettiin vuonna 2013, toimittiin vielä vanhan liikennevakuutuslain mukaan, joka oli vuodelta 1959. (Laki uusittiin 2017.) Siinä vaadittiin vanhalle traktorille liikennevakuutusta vain, jos sillä ajettaisiin maanteillä. Omaa pihamaata ei katsottu maantieksi. (Vuoden 2017 laki katsoo pihamaan liikennealueeksi.) Lakiin oli kuitenkin valmisteltu ansa; jos aikoi käyttää traktoriaan vain omalla pihalla, piti kuitenkin tajuta selata läpi liikennevakuutuslaki ja huomata ilmoittaa vakuutusyhtiölle viikon sisällä kaupasta, että ei aio ottaa vakuutusta. Jos tämän jätti tekemättä, Liikennevahinkokeskus sai kaikessa rauhassa tarkkailla tilannetta vaikka nyt kuusi vuotta ja lähettää sitten Valtionkonttorin kautta maksamattomuussakkovaatimuksen.

Miten valtavasti mahdollisuuksia tuo ajatus – maksamattomuussakko – herättääkään! Lain tuntemattomuus ei ole riittävä tekosyy. Siksi tulee jatkuvasti laatia lakeja ja vaatia jälkikäteen, että kansalaisten olisi tullut olla koko ajan tietoinen kaikista maksuista, joita hän oli velvollinen maksamaan. Eikä vain niistä, vaan myös maksuista, joita hän ei ollut velvollinen maksamaan. Kussakin laissa olisi eriteltynä, missä ajassa kustakin maksamattomuusaikomuksesta tulisi ilmoittaa ja minne virastoihin ja yrityksiin.

Tällä tavalla lähtee Suomi nousuun. Olisiko jollekin puolueelle tässä vaaliteemaa? Tämä olisi sellainen kansan aktivointimalli. Kaikkien pitäisi olla koko ajan valppaana, että tietäisi maksaa kaikki, mitä maksettava on, ja ilmoittaa kaikesta, mitä ei tarvitse maksaa. Kunhan tämä systeemi ensin saataisiin toimimaan sujuvasti, voitaisiin kokeilla myös turhien maksamattomuusilmoitusten sakottamista sillä perusteella, että ne tuhlaavat virkailijoiden aikaa.

Yrityselämään soviteltuna näillä ideoilla saisimme monta yritysta vakaammalle pohjalle. Ihmeen harva firma on vielä huomannut hyödyntää tätä kultakaivosta.

Epäyritys

Listaan alle kolme organisaatiota, joita pidetään yrityksinä. Minun mielestäni yksi niistä ei toimi aidosti yrityksenä, vaan on epäyritys. Mitä sinä arvelet?

1. Yritteliäs mies tai nainen alkaa myydä omaa työtään; palvelujaan tai tuotteitaan. Hän myy niitä toisille kansalaisille, oman työn tekijöille tai yrityksille. Hän elää omalla työllään ja maksaa veroja suomalaisten (ja vähän muidenkin) hyvinvoinnin järjestämiseksi.

2. Kansalainen tai ryhmä kansalaisia järjestyy suuremmaksi firmaksi, työllistää muita kansalaisia palkollisiksi, myy tuotteitaan tai palveluitaan yksityisille kansalaisille tai toisille yrityksille. Sen omistajat saavat tulonsa tästä firmastaan tai ovat palkkatöissä muualla, osallistuen yritykseen sopivaksi katsomallaan rahasummalla. Firma maksaa veroa Suomessa.

3. Ryhmä ihmisiä perustaa organisaation, jonka liikeideana on päästä toisten kansalaisten taskuille noilta kansalaisilta itseltään kysymättä. Tämän he saavuttavatkin esittelemällä palvelunsa jollekin virastolle tai virkamiehille, ja neuvottelemalla järjestelyn, jossa tämän organisaation palveluja ostetaan kansalaisten verovaroilla ja pakotetaan samaiset kansalaiset sitten käyttämään noita palveluja – koska julkisia palveluja ei enää ole saatavilla. Tämä järjestely takaa tälle ‘yritykselle’ jatkuvat tulovirrat. Siksi kutsunkin tällaista toimintaa epäyritykseksi. Siinä poistuu yrittämisen riski ja tilalle tulee mielistelyn ja politiikan avulla hyväsiskoverkosto, joka kuppaa kansalaisia. Samainen työnestotoimisto, joka ei halua ‘tukea yrittäjän riskiä’, kun kyseessä on omilleen kompuroiva pitkäaikaistyötön, on aina valmis tasoittamaan tietä pankkiin hyväveliverkostonsa jäsenille.

Rahansäästön trumppikortti

Rahan tuhlaamisesta jatkuvasti valittavat Suomen Hallitus Oy, Puolueet Oy ja Eduskunta Oy voisivat ottaa yritysmalliinsa oppia Trumpilta ja pistää muutamaksi kuukaudeksi pihalle suurimman osan työttömyystoimiston virkailijoista ja muista turhakkeista. Jos ja kun kahden kuukauden aikana heitä ei olisi havaittu kaivattaneen, tai kansa voisi jopa paremmin ilman heitä, järjestelystä voisi tehdä pysyvän.

Ilmaistyö Suomessa

Juolahti mieleeni pohtia palkattoman työn tekemistä maassamme. Sitä on ainakin seuraavia lajeja:

1. Vapaaehtoinen työ. Sitä tekevät nuoret ja vanhat, työssä käyvät ja työtä etsivät, terveet ja hiukan raihnaisemmatkin. Palkkana hyvä mieli, parempi yhteisö ja omien taitojen ylläpito ja kehittäminen.

2. Kelan ammatillinen kuntoutus. Se on nykyään palkatonta työkokeilua. Tähän ryhmään joutuu, jos lääkärit ovat todenneet työkyvyttömäksi, mutta työkyvyttömyyseläkettä ei vielä ole myönnetty. Tähän ilmaistyökuntoutukseen ei kuulu enää lääkärin palveluja, vaan vammautunutta tai sairasta ihmistä valmennetaan yksityisten firmojen toimesta. Tarkoituksena on todistaa, että vammautunut tai sairas ihminen kykenee työhön. Kun tämä saadaan todistettua, hänet voidaan siirtää seuraavaan kategoriaan (3).

3. Työttömyystoimiston kuntouttava työtoiminta. Siihen pakotetaan työttömyyskorvauksen menettämisen uhalla terveitä, työkykyisiä ja -ikäisiä ihmisiä. Sen tarkoituksena on todistaa, että itseään normaaliksi työkykyiseksi ihmiseksi väittävä ihminen onkin työhön kykenemätön sosiaali- tai mielenterveystapaus. Kun kansalainen on saatu näin nujerrettua, hänet voidaan siirtää edelliseen kategoriaan (2).

4. Opiskelijoiden harjoittelu. Melkein kaikissa ammattikouluissa ja monilla kursseilla joutuu tutkinnon osana suorittamaan työharjoittelua useita kuukausiakin. Tästä ei yleensä enää makseta palkkaa (vielä ainakin 80-luvulla maksettiin). Tarkoitus on totuttaa nuoria työelämään ja totuttaa yrityksiä siihen, että innokasta nuorta työvoimaa pullahtaa joka vuosi uusi satsi, eikä se maksa mitään.

5. Vankien yhdyskuntapalvelu. Toisin kuin työttömien, vammaisten ja opiskelijoiden ilmaistyö, vankien yhdyskuntapalvelu on vapaaehtoista, ja sillä voi lyhentää vankeustuomiotaan, koska se katsotaan rajummaksi rangaistukseksi kuin sellissä istuminen.

6. Kehitysvammaisten työ työkeskuksissa. Jaa, mutta siitähän taidetaan maksaa jotakin?

Näkeekö joku toinenkin tuossa listassa outouksia?
Onko tämä kattava lista? Onko harkittu, miten lasten ja vanhusten työvoimaa voitaisiin nykyistä paremmin hyödyntää? Päiväkerhoissa voitaisiin kohtalaisen helposti asentaa kokoonpanolinjoja, tai lapsia voitaisiin käyttää vaikka roskien keräämiseen katujen varsilta. Vanhuksilla on paljon aikaa vapisevissa käsissään, eikä sitäkään tulisi väheksyä. Yhdessä saamme Suomen nousuun.