Työttömyydestä omaan työhön

Suomen työttömyysturvalaki sallii ositellun työttömyysturvan sivutoimisen oman työn ohessa. Kuulostaa järkevältä. Parempi edes hiukan omaa työtä kuin täysin ilman työtä, eikö? Lain tarkoitus kuitenkin tyssääntyy työttömyystoimiston omiin ohjeistuksiin, jotka kohtelevat nuivasti yritteliästä työttömyystuen saajaa. Kumpi seuraavista olisi mielestäsi järkevämpää:

  1. Työtön voi alkaa tehdä omaa työtä, raportoida mahdolliset voittonsa ja saada ositeltua työttömyystukea. Työttömyystoimisto rehellisesti ja avoimesti kertoo jo etukäteen, miten se käytännössä määrittelee päätoimisuuden (jolloin tukeen ei ole oikeutta) ja sivutoimisuuden (oikeus työttömyystukeen). Työtön työnhakija voi harkita mahdollisuuksiaan pitää työtuntinsa tai voittonsa ‘sallituissa rajoissa’ sen aikaa, kun ei vielä pysty täysin elättämään itseään omalla työllään.
  2. Työtön saa kokeilla oman työn tekemistä neljä kuukautta, jonka jälkeen työttömyystoimiston virkailija lähettää selvitysmääräyksen, ja harkitsee oletko sivutoiminen vai Yrittäjä. Jos hän katsoo toimintasi sivutoimiseksi, saat luvan jatkaa ositellun työttömyystuen nauttimista. Työsi on kuitenkin koko ajan veitsenterällä, koska joka kuukausi sinut arvioidaan uudestaan, etkä koskaan tiedä, saatko edelleen jatkaa työtäsi vai onko sinun valittava täyden työttömyyden ja oman työn välillä, vaikka voittosi jäisivät liian pieniksi elämiseen.

    Se, että työttömyystoimisto pitää kriteerinsä salaisina ja ‘tapauskohtaisina’ ja ‘harkinnanvaraisina’, estää monia yrittämästä. Sehän on kuin liikennemerkki, joka käskee noudattamaan sallittua nopeutta, mutta ei kerro mikä se sallittu nopeus on! Neljä kilometriä saat ajaa ilman sakkoja, mutta sen jälkeen nopeutesi mitataan ja sinua rangaistaan, jos ylitit salaisen nopeusrajan.

    Jos ei itse ole kokenut tätä asiaa, ja jos on ammentanut ‘uutisensa’ lähinnä valtamedialta, vähättelee helposti jollain seuraavanlaisista fraaseista:
  • Eihän työttömistä edes ole yrittäjiksi.
  • Mutta täytyyhän yrittämisessä olla Yrittäjän Riski.
  • Yrittäjät ovat varakkaita eivätkä tarvitse työttömyyskorvauksia.
  • Menkää töihin.
  • Maassa on työvoimapula.

    Surkuhupaisaa on se, että vanhuuseläkeläisenä kyllä saa tehdä omaa työtä. Jopa työkyvyttömyyseläkkeellä saa tehdä työtä. Työtön tarvitsee oikeutta työn tekemiseen kaikkein kipeimmin, mutta häneltä se on lähes kielletty. Nykyhengen mukaista olisikin nyt se, että eläkeläisiltä vietäisiin oikeus lisätienesteihin, tai että eläkkeellepääsyä entisestään vaikeutettaisiin. Näin työttömiä olisi yhä enemmän, he olisivat yhä sairaampia ja vanhempia, eikä heillä olisi oikeutta yritteliäisyyteen.

Perustuki

Kansalaispalkka, eli perustulo, tai perustuki, voisi olla kaikille sama. Se voitaisiin verottaa pois niiltä, jotka tienaavat riittävästi. Se voisi olla myös se summa, jonka kukin saa ansaita verottomana. Esimerkiksi Australiassa, jossa työntekeminen ja ammatinharjoittaminen ovat sallittuja ja helppoja toteuttaa, toisin kuin Suomessa, kansalainen voi tienata vuodessa noin 14 000 euroa (A$18 000) ennen kuin on velvollinen maksamaan yhtään veroa. Tuotteissa ja palveluissa on 10% GST-vero, kyllä, mutta tässä on puhe palkka- ja yritystuloista ja esimerkiksi korkotuloista ja tekijänpalkkioista.

Perustuki voisi olla 500 euroa kuussa, verottomana. Se olisi vuodessa vain 6000 euroa. Sen lisäksi saisi (ei siis pitäisi vaan saisi, eli poistettaisiin nykyinen työnteon esto) tehdä työtä, harjoittaa ammattiaan, opiskella tai tehdä vapaaehtoistyötä. Jos työtä saisi tehdä vapaasti, harva jäisi tuille lepäämään. Jos joku jäisi, hänen rangaistuksenaan olisi se, että hän joutuisi kitkuttelemaan viissatasella kuussa. Ei mikään helppo juttu!

Normaalissa maassa saa tehdä työtä. Suomessa on lähes mahdotonta alkaa tehdä omaa työtä, jos on syystään tai syyttään ajautunut työttömyyteen. Tuo este on poistettava, jotta ihmisillä olisi mahdollisuus taas elättää itsensä. Normaalissa vapaassa maassa se on itsestäänselvyys. Suomessa yritetään terve, työhaluinen, kouluttautunut ihminen musertaa holhokiksi ja sitten laittaa ilmaistöihin lisärangaistuksena. Ikäänkuin työttömyys olisi rikos, eikä kansalaisen henkilökohtainen tragedia. Suomen alentava, sortava, vähättelevä, rankaiseva, halventava työttömyyslaitos on purettava. Sen virkailijat perustuelle ja etsimään itselleen jotain järkevää tekemistä kanssakansalaistensa kiusaamisen sijaan.

https://reilusuomi.wordpress.com/2018/12/16/perustuki/

https://reilusuomi.wordpress.com/2019/01/22/perustulo-aktivoisi/

 

Totuus vai valhe

Tuntuu sopivalta hetkeltä siteerata Adrian Rodgersia:

It is better to be divided by truth than to be united in error.
It is better to speak the truth that hurts and then heals, than falsehood that comforts and then kills.
It is better to be hated for telling the truth than to be loved for telling a lie.
Better to stand alone with the truth than to be wrong with the multitude.
It is better to ultimately succeed with truth than to temporarily succeed with a lie.

Turhat yel-maksut

Jos harrastusmainen oman työsi tekeminen muuttuu vakaammaksi, tai haluat väittää sen muuttuneen, seuraavasta taulukosta näet, miten paljon sinun tulee VÄITTÄÄ tienanneesi ja miten paljon yrittäjäeläkemaksua sinulta peritään, jotta olisit oikeutettu työttömyyskorvauksiin, jos rahasi loppuvat, etkä enää halua väittää tulojesi olleen korkeammat kuin ne olivat, vaan pudottaudut pois yel-maksuilta. Ja muista, tässä ei tosiaan ole kyse yrityksesi voitoista eikä edes liikevaihdosta, vaan summista, jotka vedät hihastasi, jotta pääset maksamaan eläkemaksuja ja olemaan siten ‘oikea yritys’. Perehdypä taulukkoon, niin huomaat, miten paljon sinun olisi kartutettava eläkefirman tiliä ennen kuin siitä olisi sinulle vähäistäkään hyötyä.

yel maksut

Kansalaisaloite kevytyrittämisestä

Asiallinen, ajateltu kansalaisaloite tärkeästä asiasta: monimuotoisen oman työn salliminen myös niille, joille se olisi elintärkeää, eli työttömille. Kävin allekirjoittamassa, toivon, että monet muutkin käyvät lukemassa, ja jos ovat samaa mieltä, vahvistavat kannatuksensa nimellään.

Kevytyrittäjille mahdollisuus reiluun sosiaaliturvaan: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/4945

Käteinen vai pankin orjuus

Hyvä kirjoitus pankkien suunnittelemasta käteisen käytön vähittäisestä lakkauttamisesta: http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/278047-ala-koskaan-luovu-kateisen-rahan-kayttamisesta

Samalta kirjoittajalta toinen kommentti aiheesta kolmen vuoden takaa: http://hankamaki.puheenvuoro.uusisuomi.fi/220852-kateinen-raha-on-vapauden-ja-demokratian-tunnusmerkki

Toimeentulotukea saava yhä kasvava kansanryhmä on jo vuosia ollut virastojen syynissä jokaisesta eurostaan. Tätä ollaan laajentamassa kaikkiin kansalaisiin, pikkuhiljaa, puolustellen sitä turvallisuudella ja helppoudella. Helppo on kuvitella, että pian työtön työnhakija, saadakseen työttömyyskorvausta, joutuu allekirjoittamaan ‘vapaaehtoisen’ luvan työttömyystoimistolle ja Kelalle päästä hänen tilitietoihinsa käsiksi. Ja jos kaikki raha olisi digimuodossa yksityisten pankkien tileillä, ne omistaisivat kaikkien kaiken rahavarallisuuden.

Paras keino hidastaa tätä vääryyttä lienee pitää pankissa vain minimimäärä rahaa, käteisen käyttö aina, kun se on mahdollista, ja rahojensa siirtäminen pankkiin, joka ei ainakaan vielä sano olevansa luopumassa käteisestä.

Sillisalaatista ura

Kukaan ei pysty tekemään mitä tahansa. Otan siis esimerkkinä nuo pahnanpohjimmaiset jämätyöt, joita nyt kroonisesti sairaana, lähes eläkeikäisenä, halvassa talossa mutta kaukana maaseudulla asuvana entisenä yrittäjänä haen ja olen valmis tekemään – jonkun järjen rajoissa. Puhun vammaisten avustamisesta. Periaatteessa melkein kuka tahansa pystyy jossain määrin auttamaan toista ihmistä. Ja henkilökohtaisen avustajan töitä on tässäkin maakunnassa avoinna lähes joka päivä. Miksi kuitenkaan en jokaiseen niistä hae? Katsotaanpa.

Oikeastihan suuri osa noista hoidokeista kuuluisi laitoksiin, jossa he saisivat avun peruselämiseensä. Tai jos heidän vammaisuutensa sen sallisi, heillä pitäisi käydä kunnallinen kodinhoitaja tarpeen mukaan. Kodinhoitajan työ oli vielä muutama vuosi(kymmen) sitten arvostettu ammatti ja sillä eli hyvin. Nyt tilanne on kuitenkin sekoitettu täysin. Kunnallisia kodinhoitajia ei ole olemassakaan. Nimike lienee nyt jokin kotiavustaja. Pari lähihoitajaa käväisee muutaman minuutin katsomassa, että vammainen on vielä elossa, ja sitten kurvaavat seuraavaan paikkaan. Monet vammaiset tuomitaan ‘työnantajiksi’, hakemaan henkilökohtaista avustajaa. Tämä on monella tavalla ongelmallista myös hoidokin kannalta, mutta ajatellaanpa nyt työnhaun näkökulmasta näitä hommia. Ilmoituksia on tyyliin:

‘Etsitään avustajaa 60-vuotiaalle perheelliselle miehelle, kodinhoidon tehtäviin ja ruoanlaittoon, 7 tuntia viikossa, 9.8 euroa tunnissa, työaika silloin, kun avustettavalle sopii.’ (Oikea työnimike olisi kai ‘piika’.)

‘Haen avustajaa peseytymiseen, liikkumiseen, kaikkeen kodinhoidon työhön. Myös katetrointia. Minulla on nostolaite, mutta en oikeastaan yhtään tykkää siitä, joten olethan hyvässä kunnossa (vielä). Tunnit silloin, kun työnantajalle sopii, yleensä välillä 7.00-22.00, ma-pe, joskus viikonloppuinakin.’

‘Sokea yrittäjä etsii henkilöä pyörittämään hänen perheyritystään ja olemaan silminä hänelle. Oma auto on välttämättömyys, koska hoidokki asuu korvessa. Tunteja seitsemän viikossa, jakautuen eri päiville sillä tavalla kuin työnantajalle sopii.’ (Siis jonkinlainen ‘liikekumppani’ ja koko perheen piika alle kympillä tunti.)

Ja sitten on vammautuneet juopot ärjyjät susikoirineen, tuittuiluineen, on dementoituneet lähentelijät, autistiset kommunikoimattomat, täysin liikuntakyvyttömät, hyväntuuliset terhakkaat kehitysvammaiset ja kaikenlaiset surulliset, vaikeat tapaukset, kaikki ilmoitusten mukaan tarjoten ‘joustavia työaikoja’, eli pari tuntia työtä silloin tällöin, usein kaikki samaan aikaan, eli aamupesun ja iltakakan aikoihin. Kuka repeää useaan paikkaan samalla aikaa? Kuka ajaa korpeen (tai korvesta) tunniksi tai pariksi joka päivä, saaden siitä palkakseen kympin tai pari miinus polttoainekulut? Kuka lähtee työntämään katetrointiputkea, jos ei ole lainkaan hoitoalalle koulutettu? Kuka haluaisi itselleen sellaisen katetroijan? Siinä taitaa tulla molemmille entisajan kotiavustajaa ja kotisairaanhoitajaa ikävä. Nykyään ei näköjään hoitoalaa arvosteta, kun laitetaan täysin amatööreja tuollaiseen työhön. Kuka hento vanheneva sairas nainen lähtee nostelemaan jotain sängyssä vuosia lojunutta ylipainoista hoidokkia särkien oman selkänsä? Miten sommitella yhteen jonkinlaiseksi edes osa-aikaiseksi työksi, saati kokoaikaiseksi, tuollaisen sillisalaatin? Jokainen hoidokki katsoo olevansa kaikkein tärkein. Kun sitten et jonnekin pysty menemään, koska olet jo sopinut avustavasi jotain toista ‘työnantajaasi’, toinen närkästyy ja irtisanoo ja saat olemattomasta työstä palkaksesi karenssin, eli ositeltu työttömyyskorvauksesi katkaistaan jopa kolmeksi kuukaudeksi. Se on hurja rankaisu siihen, että yritti työllistyä.

Ihan oma lukunsa ovat omaishoitajien sijaisuudet. Sekin olisi periaatteessa sopivaa lisätyötä monelle, mutta jotta siitäkin tehtäisiin hankalaa ja saataisiin työttömät vaikuttamaan vastahakoisilta, sijaisuus määritelläänkin ‘yrittämiseksi’. Ja mehän tiedämme, että työnestotoimistolle yrittäminen on punainen vaate. Tee kolme päivää sijaisuutta kuukaudessa ja sinut voidaan tuomita ‘päätoimiseksi yrittäjäksi’, jos sosionomipaatti sille tuulelle sattuu.

Jos taas ilmoitat itsesi jonnekin ‘hoiva’-yhtiöön, he lähettävät sinut minne haluavat, edelleen huomioimatta, että sinun on saatava työtuntisi edes minimaalisen inhimillisiksi. Pitäisi olla kuukausipalkka, jolloin työnantajan, eli palkan maksajan, oma etu olisi järjestää työ joustavasti ja tehokkaasti. Nykyään kaikki sälytetään köyhän osa-aikatyöntekijän ja vammaisen ‘työntantajan’ harteille. Tämä systeemi ei toimi. Syyllistäkää siinä sitten työttömiä!

Tyhjästä on hyvä nyhjästä

Yrityksen perustamista suunnitteleva etsii alaa, jossa olisi riittävästi asiakkaita, todellista tarvetta tuotteeseen tai palveluun, ja tapaa toimia kannattavasti. Seuraava idea ei ole enää ihan tuliterä, mutta mattimyöhäinenkin voi harkita sitä.

Miksi rajoittua kysyttyihin tuotteisiin tai palveluihin? Kaikkein kannattavin laskutuksen aihe on tuote tai palvelu, jota ei tarvitse lainkaan tehdä. Näin kömpelösti ilmaistuna haluan tässä muistuttaa tästä valiolypsylehmästä. Mitäkö tarkoitan? No esimerkiksi sitä, miten sähkölaitokset velottavat summan A sähkönkulutuksesta ja kaksinkertaisen summan B ihan muuten vain. B-summaa ei asiakas voi pienentää nollaan, vaikka lakkaisi käyttämästä sähköä. Näin sähkölaitoksen tulot ovat suhteellisen vakaat, asiakkaiden säästöpyrkimysten niitä heilauttelematta. Tämä on sitä yrittämisen riskien välttelyä.

Puhelinyhtiöllä on samantapainen periaate. Kännykkään on melko turha yrittää löytää pelkkää puhelupakettia, vaan sinulle myydään automaattisesti myös netti, vaikka vanha lommoinen kapulasi ei tietäisi netistä mitään. Soittelet parin euron arvosta kuussa, mutta pakkonetillä laskutuksen saa vähintään kolminkertaistettua. Tämä on puhelinyhtiölle ilmaista rahaa tyhjästä, eli parantaa yhtiön kannattavuutta roimasti.

Samantapainen periaate toimii myös virastojen maailmassa. Niitähän ollaan yksityistämässä kovaa vauhtia, ja tämä on vain yksi tapa taata laitoksen kannattavuus. Otetaan esimerkiksi maalle muuttaneen eläkeikää lähestyvän pariskunnan ostama 60-luvun traktori. Kun se ostettiin vuonna 2013, toimittiin vielä vanhan liikennevakuutuslain mukaan, joka oli vuodelta 1959. (Laki uusittiin 2017.) Siinä vaadittiin vanhalle traktorille liikennevakuutusta vain, jos sillä ajettaisiin maanteillä. Omaa pihamaata ei katsottu maantieksi. (Vuoden 2017 laki katsoo pihamaan liikennealueeksi.) Lakiin oli kuitenkin valmisteltu ansa; jos aikoi käyttää traktoriaan vain omalla pihalla, piti kuitenkin tajuta selata läpi liikennevakuutuslaki ja huomata ilmoittaa vakuutusyhtiölle viikon sisällä kaupasta, että ei aio ottaa vakuutusta. Jos tämän jätti tekemättä, Liikennevahinkokeskus sai kaikessa rauhassa tarkkailla tilannetta vaikka nyt kuusi vuotta ja lähettää sitten Valtionkonttorin kautta maksamattomuussakkovaatimuksen.

Miten valtavasti mahdollisuuksia tuo ajatus – maksamattomuussakko – herättääkään! Lain tuntemattomuus ei ole riittävä tekosyy. Siksi tulee jatkuvasti laatia lakeja ja vaatia jälkikäteen, että kansalaisten olisi tullut olla koko ajan tietoinen kaikista maksuista, joita hän oli velvollinen maksamaan. Eikä vain niistä, vaan myös maksuista, joita hän ei ollut velvollinen maksamaan. Kussakin laissa olisi eriteltynä, missä ajassa kustakin maksamattomuusaikomuksesta tulisi ilmoittaa ja minne virastoihin ja yrityksiin.

Tällä tavalla lähtee Suomi nousuun. Olisiko jollekin puolueelle tässä vaaliteemaa? Tämä olisi sellainen kansan aktivointimalli. Kaikkien pitäisi olla koko ajan valppaana, että tietäisi maksaa kaikki, mitä maksettava on, ja ilmoittaa kaikesta, mitä ei tarvitse maksaa. Kunhan tämä systeemi ensin saataisiin toimimaan sujuvasti, voitaisiin kokeilla myös turhien maksamattomuusilmoitusten sakottamista sillä perusteella, että ne tuhlaavat virkailijoiden aikaa.

Yrityselämään soviteltuna näillä ideoilla saisimme monta yritysta vakaammalle pohjalle. Ihmeen harva firma on vielä huomannut hyödyntää tätä kultakaivosta.

Epäyritys

Listaan alle kolme organisaatiota, joita pidetään yrityksinä. Minun mielestäni yksi niistä ei toimi aidosti yrityksenä, vaan on epäyritys. Mitä sinä arvelet?

1. Yritteliäs mies tai nainen alkaa myydä omaa työtään; palvelujaan tai tuotteitaan. Hän myy niitä toisille kansalaisille, oman työn tekijöille tai yrityksille. Hän elää omalla työllään ja maksaa veroja suomalaisten (ja vähän muidenkin) hyvinvoinnin järjestämiseksi.

2. Kansalainen tai ryhmä kansalaisia järjestyy suuremmaksi firmaksi, työllistää muita kansalaisia palkollisiksi, myy tuotteitaan tai palveluitaan yksityisille kansalaisille tai toisille yrityksille. Sen omistajat saavat tulonsa tästä firmastaan tai ovat palkkatöissä muualla, osallistuen yritykseen sopivaksi katsomallaan rahasummalla. Firma maksaa veroa Suomessa.

3. Ryhmä ihmisiä perustaa organisaation, jonka liikeideana on päästä toisten kansalaisten taskuille noilta kansalaisilta itseltään kysymättä. Tämän he saavuttavatkin esittelemällä palvelunsa jollekin virastolle tai virkamiehille, ja neuvottelemalla järjestelyn, jossa tämän organisaation palveluja ostetaan kansalaisten verovaroilla ja pakotetaan samaiset kansalaiset sitten käyttämään noita palveluja – koska julkisia palveluja ei enää ole saatavilla. Tämä järjestely takaa tälle ‘yritykselle’ jatkuvat tulovirrat. Siksi kutsunkin tällaista toimintaa epäyritykseksi. Siinä poistuu yrittämisen riski ja tilalle tulee mielistelyn ja politiikan avulla hyväsiskoverkosto, joka kuppaa kansalaisia. Samainen työnestotoimisto, joka ei halua ‘tukea yrittäjän riskiä’, kun kyseessä on omilleen kompuroiva pitkäaikaistyötön, on aina valmis tasoittamaan tietä pankkiin hyväveliverkostonsa jäsenille.