Tyhjästä on hyvä nyhjästä

Yrityksen perustamista suunnitteleva etsii alaa, jossa olisi riittävästi asiakkaita, todellista tarvetta tuotteeseen tai palveluun, ja tapaa toimia kannattavasti. Seuraava idea ei ole enää ihan tuliterä, mutta mattimyöhäinenkin voi harkita sitä.

Miksi rajoittua kysyttyihin tuotteisiin tai palveluihin? Kaikkein kannattavin laskutuksen aihe on tuote tai palvelu, jota ei tarvitse lainkaan tehdä. Näin kömpelösti ilmaistuna haluan tässä muistuttaa tästä valiolypsylehmästä. Mitäkö tarkoitan? No esimerkiksi sitä, miten sähkölaitokset velottavat summan A sähkönkulutuksesta ja kaksinkertaisen summan B ihan muuten vain. B-summaa ei asiakas voi pienentää nollaan, vaikka lakkaisi käyttämästä sähköä. Näin sähkölaitoksen tulot ovat suhteellisen vakaat, asiakkaiden säästöpyrkimysten niitä heilauttelematta. Tämä on sitä yrittämisen riskien välttelyä.

Puhelinyhtiöllä on samantapainen periaate. Kännykkään on melko turha yrittää löytää pelkkää puhelupakettia, vaan sinulle myydään automaattisesti myös netti, vaikka vanha lommoinen kapulasi ei tietäisi netistä mitään. Soittelet parin euron arvosta kuussa, mutta pakkonetillä laskutuksen saa vähintään kolminkertaistettua. Tämä on puhelinyhtiölle ilmaista rahaa tyhjästä, eli parantaa yhtiön kannattavuutta roimasti.

Samantapainen periaate toimii myös virastojen maailmassa. Niitähän ollaan yksityistämässä kovaa vauhtia, ja tämä on vain yksi tapa taata laitoksen kannattavuus. Otetaan esimerkiksi maalle muuttaneen eläkeikää lähestyvän pariskunnan ostama 60-luvun traktori. Kun se ostettiin vuonna 2013, toimittiin vielä vanhan liikennevakuutuslain mukaan, joka oli vuodelta 1959. (Laki uusittiin 2017.) Siinä vaadittiin vanhalle traktorille liikennevakuutusta vain, jos sillä ajettaisiin maanteillä. Omaa pihamaata ei katsottu maantieksi. (Vuoden 2017 laki katsoo pihamaan liikennealueeksi.) Lakiin oli kuitenkin valmisteltu ansa; jos aikoi käyttää traktoriaan vain omalla pihalla, piti kuitenkin tajuta selata läpi liikennevakuutuslaki ja huomata ilmoittaa vakuutusyhtiölle viikon sisällä kaupasta, että ei aio ottaa vakuutusta. Jos tämän jätti tekemättä, Liikennevahinkokeskus sai kaikessa rauhassa tarkkailla tilannetta vaikka nyt kuusi vuotta ja lähettää sitten Valtionkonttorin kautta maksamattomuussakkovaatimuksen.

Miten valtavasti mahdollisuuksia tuo ajatus – maksamattomuussakko – herättääkään! Lain tuntemattomuus ei ole riittävä tekosyy. Siksi tulee jatkuvasti laatia lakeja ja vaatia jälkikäteen, että kansalaisten olisi tullut olla koko ajan tietoinen kaikista maksuista, joita hän oli velvollinen maksamaan. Eikä vain niistä, vaan myös maksuista, joita hän ei ollut velvollinen maksamaan. Kussakin laissa olisi eriteltynä, missä ajassa kustakin maksamattomuusaikomuksesta tulisi ilmoittaa ja minne virastoihin ja yrityksiin.

Tällä tavalla lähtee Suomi nousuun. Olisiko jollekin puolueelle tässä vaaliteemaa? Tämä olisi sellainen kansan aktivointimalli. Kaikkien pitäisi olla koko ajan valppaana, että tietäisi maksaa kaikki, mitä maksettava on, ja ilmoittaa kaikesta, mitä ei tarvitse maksaa. Kunhan tämä systeemi ensin saataisiin toimimaan sujuvasti, voitaisiin kokeilla myös turhien maksamattomuusilmoitusten sakottamista sillä perusteella, että ne tuhlaavat virkailijoiden aikaa.

Yrityselämään soviteltuna näillä ideoilla saisimme monta yritysta vakaammalle pohjalle. Ihmeen harva firma on vielä huomannut hyödyntää tätä kultakaivosta.

Advertisements

Epäyritys

Listaan alle kolme organisaatiota, joita pidetään yrityksinä. Minun mielestäni yksi niistä ei toimi aidosti yrityksenä, vaan on epäyritys. Mitä sinä arvelet?

1. Yritteliäs mies tai nainen alkaa myydä omaa työtään; palvelujaan tai tuotteitaan. Hän myy niitä toisille kansalaisille, oman työn tekijöille tai yrityksille. Hän elää omalla työllään ja maksaa veroja suomalaisten (ja vähän muidenkin) hyvinvoinnin järjestämiseksi.

2. Kansalainen tai ryhmä kansalaisia järjestyy suuremmaksi firmaksi, työllistää muita kansalaisia palkollisiksi, myy tuotteitaan tai palveluitaan yksityisille kansalaisille tai toisille yrityksille. Sen omistajat saavat tulonsa tästä firmastaan tai ovat palkkatöissä muualla, osallistuen yritykseen sopivaksi katsomallaan rahasummalla. Firma maksaa veroa Suomessa.

3. Ryhmä ihmisiä perustaa organisaation, jonka liikeideana on päästä toisten kansalaisten taskuille noilta kansalaisilta itseltään kysymättä. Tämän he saavuttavatkin esittelemällä palvelunsa jollekin virastolle tai virkamiehille, ja neuvottelemalla järjestelyn, jossa tämän organisaation palveluja ostetaan kansalaisten verovaroilla ja pakotetaan samaiset kansalaiset sitten käyttämään noita palveluja – koska julkisia palveluja ei enää ole saatavilla. Tämä järjestely takaa tälle ‘yritykselle’ jatkuvat tulovirrat. Siksi kutsunkin tällaista toimintaa epäyritykseksi. Siinä poistuu yrittämisen riski ja tilalle tulee mielistelyn ja politiikan avulla hyväsiskoverkosto, joka kuppaa kansalaisia. Samainen työnestotoimisto, joka ei halua ‘tukea yrittäjän riskiä’, kun kyseessä on omilleen kompuroiva pitkäaikaistyötön, on aina valmis tasoittamaan tietä pankkiin hyväveliverkostonsa jäsenille.

Rahansäästön trumppikortti

Rahan tuhlaamisesta jatkuvasti valittavat Suomen Hallitus Oy, Puolueet Oy ja Eduskunta Oy voisivat ottaa yritysmalliinsa oppia Trumpilta ja pistää muutamaksi kuukaudeksi pihalle suurimman osan työttömyystoimiston virkailijoista ja muista turhakkeista. Jos ja kun kahden kuukauden aikana heitä ei olisi havaittu kaivattaneen, tai kansa voisi jopa paremmin ilman heitä, järjestelystä voisi tehdä pysyvän.

Ilmaistyö Suomessa

Juolahti mieleeni pohtia palkattoman työn tekemistä maassamme. Sitä on ainakin seuraavia lajeja:

1. Vapaaehtoinen työ. Sitä tekevät nuoret ja vanhat, työssä käyvät ja työtä etsivät, terveet ja hiukan raihnaisemmatkin. Palkkana hyvä mieli, parempi yhteisö ja omien taitojen ylläpito ja kehittäminen.

2. Kelan ammatillinen kuntoutus. Se on nykyään palkatonta työkokeilua. Tähän ryhmään joutuu, jos lääkärit ovat todenneet työkyvyttömäksi, mutta työkyvyttömyyseläkettä ei vielä ole myönnetty. Tähän ilmaistyökuntoutukseen ei kuulu enää lääkärin palveluja, vaan vammautunutta tai sairasta ihmistä valmennetaan yksityisten firmojen toimesta. Tarkoituksena on todistaa, että vammautunut tai sairas ihminen kykenee työhön. Kun tämä saadaan todistettua, hänet voidaan siirtää seuraavaan kategoriaan (3).

3. Työttömyystoimiston kuntouttava työtoiminta. Siihen pakotetaan työttömyyskorvauksen menettämisen uhalla terveitä, työkykyisiä ja -ikäisiä ihmisiä. Sen tarkoituksena on todistaa, että itseään normaaliksi työkykyiseksi ihmiseksi väittävä ihminen onkin työhön kykenemätön sosiaali- tai mielenterveystapaus. Kun kansalainen on saatu näin nujerrettua, hänet voidaan siirtää edelliseen kategoriaan (2).

4. Opiskelijoiden harjoittelu. Melkein kaikissa ammattikouluissa ja monilla kursseilla joutuu tutkinnon osana suorittamaan työharjoittelua useita kuukausiakin. Tästä ei yleensä enää makseta palkkaa (vielä ainakin 80-luvulla maksettiin). Tarkoitus on totuttaa nuoria työelämään ja totuttaa yrityksiä siihen, että innokasta nuorta työvoimaa pullahtaa joka vuosi uusi satsi, eikä se maksa mitään.

5. Vankien yhdyskuntapalvelu. Toisin kuin työttömien, vammaisten ja opiskelijoiden ilmaistyö, vankien yhdyskuntapalvelu on vapaaehtoista, ja sillä voi lyhentää vankeustuomiotaan, koska se katsotaan rajummaksi rangaistukseksi kuin sellissä istuminen.

6. Kehitysvammaisten työ työkeskuksissa. Jaa, mutta siitähän taidetaan maksaa jotakin?

Näkeekö joku toinenkin tuossa listassa outouksia?
Onko tämä kattava lista? Onko harkittu, miten lasten ja vanhusten työvoimaa voitaisiin nykyistä paremmin hyödyntää? Päiväkerhoissa voitaisiin kohtalaisen helposti asentaa kokoonpanolinjoja, tai lapsia voitaisiin käyttää vaikka roskien keräämiseen katujen varsilta. Vanhuksilla on paljon aikaa vapisevissa käsissään, eikä sitäkään tulisi väheksyä. Yhdessä saamme Suomen nousuun.

Keppejä ja porkkanoita

Työttömyystoimistojen virkailijoille aletaan maksaa tulospalkkioita, jos pitkään työttömänä ollut löytää työpaikan. Joitakin vuosia on ollut käytössä palkkatuki, joka maksetaan työnantajalle, joka tarjoaa työpaikan pitkään työttömyydestä kärsineelle. Tuota tukea on viime aikoina ollut vaikea saada. Vedotaan rahapulaan. Nyt aletaan maksaa työttömyystoimistoille, työnantajien sijaan.

Hetkinen, miten tämä nyt menee. Kuka kärsii työttömän työttömyydestä? Työtön itse. Työnantajille on hyvä, että on aina työtöntä työreserviä pitämässä palkkoja alhaalla ja takaamassa työntekijän löytymisen, jos sellaista joskus tarvitaan. Työttömyystoimistoille on välttämätöntä, että on mahdollisimman suuri työttömyys, koska muutenhan koko virasto olisi tarpeeton. No, on ehkä nytkin, mutta silloin vielä selvemmin.

Työtön on siis se, joka kärsii. Hän kärsii tulojen puutteesta, ympäristön arvostuksen puutteesta, taitojensa vanhenemisesta, köyhyydestä. Hänellä ei ole varaa hoitaa itseään sairauksistaan. Hänen lapsensa kärsivät köyhyydestä. Häntä pakotetaan orjatyöhön ja kaikenlaisiin nöyryyttäviin puuhasteluihin, joista ei ole hänelle hyötyä ja joihin kulkeminen maksaa.

Jotakuta siis tulisi rangaista siitä, että työttömän niskaan on sälytetty tuo raskas taakka, työttömyys. Eikö? Onko rangaistu työttömyystoimistoja? Ei. Onko rangaistu työnantajia? Ei. On rangaistu työttömiä itseään siitä, että virkailija ei ole osannut löytää hänelle työpaikkaa ja siitä, että työnantaja ei ole häntä palkannut. Siis uhria rangaistaan.

Nyt aletaan maksaa palkkiota, kun työtön löytää töitä. Ei, ei makseta uhrille siitä, että hän nyt lopulta suostuu luopumaan kärsimyksestään. Ei makseta työnantajalle, että hän nyt tarvitsee työntekijän ja päätti palkata pitkään työttömänä olleen ihmisen. Vaan maksetaan virkailijalle, jonka osuus on ollut uhkailla, pelotella, pakottaa, nöyryyttää, rangaista, vähätellä ja syytellä työtöntä.

Jos tämä ei ole vääristynyttä, niin mikä sitten? Työttömästä kansalaisesta käydään taas uudella tavalla kauppaa ilman, että hän itse siitä mitään hyötyy. Tässä palkitaan noita diktatuurin menetelmiä: pakottamista, uhkailua, rankaisemista jne.

 

Perustuki

Haluaisin ehdottaa, että ne yli 50-vuotiaat, jotka haluaisivat jättää turhat ‘työllisyys’kurssit ja muut hömpötykset nuoremmille, voisivat anomuksestaan muuttaa työttömyyskorvauksensa vielä nykyistä työmarkkinatukea hiukan pienemmäksi summaksi, mutta saisivat sitten rauhassa keskittyä eläkeiän odottamiseen ja mahdollisten työpaikkojen hakemiseen. Kaikki tämä turha kiusaaminen turhauttaa sitä enemmän, mitä epätodennäköisempää on, että koskaan enää tässä maassa työllistyisi. Ei siksi, ettei pystyisi töihin yhtä hyvin kuin ennenkin, vaan siksi, että työpaikkoja on niin vähän ja nuorempia työnhakijoita niin paljon.

Kun on oppinut kitkuttelemaan viissatasella kuussa muutaman vuoden, voisi jatkaa samaa vaikka neljälläsadalla eurolla. Jos saisi olla rauhassa työttömyystoimiston tyrannian ‘toimenpiteiltä’, tuon hinnan mielellään maksaisi.

Jos työnestotoimistossa olisi töissä ihmisiä, robotisoituneiden, työuupuneiden sosionomien sijaan, voisin kuvitella, että halukkaille voitaisiin sallia tällainen tervetullut ‘väliinputoaminen’ ja ‘syrjäytyminen’ toimenpidemarkkinoilta. Taitaa kyllä olla niin, että tällainen ehdotus olisi turha. Kun on kerran ylempi taho antanut säännön, sitä pitää noudattaa ainakin sataprosenttisesti, jos ei keksi, miten voisi kumartaa lain edessä vielä syvemmälle.

Urakkatyötä Kelaan

Toimeentulon saajat kertovat, että tuen hakemisen siirtäminen Kelaan ei ole oikein toiminut. Päätökset usein viivästyvät ja ovat virheellisiä. Käsittelijöitä ei enää palkata virkasuhteeseen vaan määräaikaisiin työsuhteisiin. Ja kun yhden käsittelijän työsuhde loppuu, otetaan tilalle uusi. Syyksi annetaan, että henkilö ei ollut sopiva tehtävään.

Potkut saanut saattoi olla tunnollinen ja empaattinen, eli helmi tuensaajan näkökulmasta. Hän ei kuitenkaan käsitellyt yhtä monta hakemusta päivässä kuin virkasiskonsa. Siksi hän sai itse kenkää.

Entä jos voisi halutessaan valita, työskenteleekö urakkapalkalla vai kuukausipalkalla? Ahneet ja itsekkäät virkailijapsykopaatit saattaisivat ilahtua urakkapalkasta, koska he osaavat suoltaa tukipäätöksiä sen enempää ajattelematta, nopeasti. Lähimmäisrakkaat virkailijat taas voisivat valita urakkatyön irtisanomisensa sijaan. He haluavat olla avuksi köyhille kansalaisille ja ottavat mieluummin takkiinsa oman palkkansa pienentymisen muodossa kuin ryhtyvät suoltamaan hihastaan standardipäätöksiä kaikille. Kuukausipalkka olisi vaihtoehto myös, ja sen valitsisivat ne, jotka eivät ole erityisen eettisiä eivätkä kovin nopeita tuensuoltorobottejakaan.

Eikö tämä olisi kaikkien etu?

Kun pikaratkaistut hakemukset tulisivat takaisin, ne voitaisiin sitten antaa noille tunnollisille uudestaan läpikäytäväksi, koska heidän palautusprosenttinsahan on pienempi.