Ilmaistyö Suomessa

Juolahti mieleeni pohtia palkattoman työn tekemistä maassamme. Sitä on ainakin seuraavia lajeja:

1. Vapaaehtoinen työ. Sitä tekevät nuoret ja vanhat, työssä käyvät ja työtä etsivät, terveet ja hiukan raihnaisemmatkin. Palkkana hyvä mieli, parempi yhteisö ja omien taitojen ylläpito ja kehittäminen.

2. Kelan ammatillinen kuntoutus. Se on nykyään palkatonta työkokeilua. Tähän ryhmään joutuu, jos lääkärit ovat todenneet työkyvyttömäksi, mutta työkyvyttömyyseläkettä ei vielä ole myönnetty. Tähän ilmaistyökuntoutukseen ei kuulu enää lääkärin palveluja, vaan vammautunutta tai sairasta ihmistä valmennetaan yksityisten firmojen toimesta. Tarkoituksena on todistaa, että vammautunut tai sairas ihminen kykenee työhön. Kun tämä saadaan todistettua, hänet voidaan siirtää seuraavaan kategoriaan (3).

3. Työttömyystoimiston kuntouttava työtoiminta. Siihen pakotetaan työttömyyskorvauksen menettämisen uhalla terveitä, työkykyisiä ja -ikäisiä ihmisiä. Sen tarkoituksena on todistaa, että itseään normaaliksi työkykyiseksi ihmiseksi väittävä ihminen onkin työhön kykenemätön sosiaali- tai mielenterveystapaus. Kun kansalainen on saatu näin nujerrettua, hänet voidaan siirtää edelliseen kategoriaan (2).

4. Opiskelijoiden harjoittelu. Melkein kaikissa ammattikouluissa ja monilla kursseilla joutuu tutkinnon osana suorittamaan työharjoittelua useita kuukausiakin. Tästä ei yleensä enää makseta palkkaa (vielä ainakin 80-luvulla maksettiin). Tarkoitus on totuttaa nuoria työelämään ja totuttaa yrityksiä siihen, että innokasta nuorta työvoimaa pullahtaa joka vuosi uusi satsi, eikä se maksa mitään.

5. Vankien yhdyskuntapalvelu. Toisin kuin työttömien, vammaisten ja opiskelijoiden ilmaistyö, vankien yhdyskuntapalvelu on vapaaehtoista, ja sillä voi lyhentää vankeustuomiotaan, koska se katsotaan rajummaksi rangaistukseksi kuin sellissä istuminen.

6. Kehitysvammaisten työ työkeskuksissa. Jaa, mutta siitähän taidetaan maksaa jotakin?

Näkeekö joku toinenkin tuossa listassa outouksia?
Onko tämä kattava lista? Onko harkittu, miten lasten ja vanhusten työvoimaa voitaisiin nykyistä paremmin hyödyntää? Päiväkerhoissa voitaisiin kohtalaisen helposti asentaa kokoonpanolinjoja, tai lapsia voitaisiin käyttää vaikka roskien keräämiseen katujen varsilta. Vanhuksilla on paljon aikaa vapisevissa käsissään, eikä sitäkään tulisi väheksyä. Yhdessä saamme Suomen nousuun.

Advertisements

Anteeksi vammaiset

Kansalaisten orjuuttaminen on edennyt Suomessa hitaasti, ihmisryhmä kerrallaan. Jotain, mihin koko kansaa ei pystyisi alistamaan yhdellä rysäyksellä, saavutetaan salavihkaa, pikkuhiljaa.

Olin itsekin orjuuttaja 90-luvun alussa. “Tottelin vain esimiehiäni.” Hakiessani käsityöohjaajan paikkaa korpikylän työkeskuksessa en tuntenut halua orjuuttaa ketään. Se vaan oli työ, jota arvelin osaavani tehdä, syrjäisellä paikkakunnalla, kehitysvammaisten parissa – luultavasti helppo saada. Ja sainkin.

Työkeskuksessa kävi parikymmentä kunnan kehitysvammaiseksi, alkoholistiksi tai mielenterveyskuntoutujaksi määriteltyä kuntalaista. Luulin aluksi, että he tulivat töihin mielellään. He kutoivat mattoja ja poppanaliinoja, neuloivat, ja puutyöpuolella rakensivat huonekaluja. Tuotteita myytiin työkeskuksen pikku myymälässä ja tilaustöitäkin otettiin vastaan. Tuotteiden laatua kehuttiin. Hinnat voitiin pitää kilpailukykyisinä, kun oli palkkakulut vain kahdelle ohjaajalle, siivoojalle ja esimiehelle.

Vammaisiksi luokitellut saivat joka perjantai lapaseensa muutaman markan. Hämärä muistoni on, että mielenterveyskuntoutujalle maksettiin eniten, koska hän paiski töitä normaaliin tahtiin, mutta ‘palkka’ jäi muutamaan kymmeneen markkaan viikossa. Muut olivat kuka enempi, kuka vähempi tuotteliaita. Heille taskurahaksi kilautettiin muutama markka ja kehuttiin ahkeruutta ja työn laatua.

Vähitellen minulle selvisi, että vapaaehtoisesti siellä oli työssä vain muutama. Muut oli pakotettu sinne. En tiedä, mitä kiristyskeinoja käytettiin. On vaikea ajatella, että heiltä olisi katkaistu vammaistuki tai mikä heidän avustuksensa nimi tuolloin oli. Tuskin heitä olisi käyty raastamassa kotoaan. Ei heitä olisi viety putkaan eikä mielisairaalaan. Vai olisiko? Olisiko pullikoija pakkolääkitty tottelevaiseksi? Olisiko hänet suljettu vammaislaitokseen? He kaikki arvostivat sitä vähäistäkin itsenäisyyttä, mitä heillä vielä oli.

Millä keinoilla heidät töihin tuotiin, sitä en paljon pohtinut silloin. Sainhan itse ihan hyvää palkkaa. Tuotteiden myynti ei kattanut neljän ihmisen palkkaa, mutta jos nuo myyntitulot olisi jaettu tuotteiden valmistajien kesken, ja jos työkeskus olisi ollut paikka, jonne olisi saanut vapaaehtoisesti tulla hiukan tienaamaan ja oppimaan, se olisi saattanut tarjota tien ‘oikeaan’ työllistymiseen ainakin muutamille heistä. Tuollaisenaan se kuitenkin oli neljän kunnan työntekijän suojatyöpaikka ja vammaisille se oli pakkotyölaitos. Nöyryyttävä, raivostuttava pakkotyölaitos.

Siitä on jo melkein kolmekymmentä vuotta. Jotkut noista orjuudessa ahertavista ovat varmaan jo haudassa. Niiltä, jotka vielä elävät, haluaisin pyytää anteeksi sokeuttani. Otin osaa heidän ihmisoikeuksiensa riistoon, enkä edes välittänyt. Nyt minua ja puolta miljoonaa muuta tervettä, työkykyistä taviskansalaista ollaan orjuuttamassa. Välittääkö kukaan meistä? Mikä ihmisryhmä on seuraavana? Jaksammeko kohta enää itsekään välittää? Miten kauan ja miten tehokkaasti on tavallista ihmistä nöyryytettävä, kiristettävä, painostettava, uhkailtava, rangaistava ja syyllistettävä ennen kuin hänen omanarvontuntonsa rippeetkin saadaan riekaloitua niin, että hän alistuu tahdottomaksi, nöyräksi holhokiksi?

Virsi huonolle hallinnolle

Juolahti mieleeni pohtia, kumpi näistä tilanteista on totuus ajasta, jossa elämme, ja kumpi olisi surullisempi vaihtoehto:

a) Suomalaiset poliitikot ja virkamiehet eivät ymmärrä, mihin ovat kansaamme ajamassa toteuttaessaan ulkomaisten käskyttäjien komentoa kurjistaa meidät, vaan luulevat toimivansa yhteiseksi hyväksi?

b) Suomalaiset poliitikot ja virkamiehet ymmärtävät kyllä, mihin ovat kansaamme ajamassa toteuttaessaan ulkomaisten käskyttäjien komentoa kurjistaa meidät, ja tekevät se pahuuttaan ja ahneuttaan?

Luterilaisen kirkon virsikirjan aikaisemmissa versioissa oli nykytilannetta hyvin kuvaava virsi, numero 440:

1. Jo vääryys vallan saapi
se huutaa taivaaseen,
se turmaa ennustaapi
vie kansat kurjuuteen.
Ken Herran oikeutta
nyt täällä julistaa,
ja ken vanhurskautta
nyt tahtois puolustaa?

2. Nyt viekas vilppi täällä
on noussut kunniaan,
on valhe vallan päällä
ja vääryys voimissaan.
Ei kuulla kurjan ääntä
ja köyhää sorretaan,
ja lainkin rikkaat vääntää
vääryyttä puoltamaan.

3. Kas, köyhän leivän syövät
nuo jumalattomat.
He viatonta lyövät
ja häntä vainoovat.
He kurjaa ahdistaapi
kuin käärme kiukussa,
korvansa tukkeaapi
tuon raukan huudoilta.

4. He armotonna veivät
osuudet orpojen.
He söivät lesken leivät,
on Herra nähnyt sen.
Hän vanhurskaasti kostaa
vääryydentekijät,
rankaisee ansiosta
nuo viekkaat ryöstäjät.

5. Vaan voitonpäivän kerran
vaivaiset näkevät,
vanhurskaus kun Herran
lyö väärät, väkevät.
Oi Herra, voimas näytä,
kansaasi armahda
ja hurskaan pyynnöt täytä
ja päästä vaivasta.

 

Hakupaikkoja

Työttömyystoimiston hakuvahti on pyynnöstäni toimittanut minulle jo muutaman vuoden ajan tämän maakunnan kaikkien avointen työpaikkojen ilmoitukset. Niitä on tipahdellut 1-5 kappaletta päivässä. Tässä kuussa niitä on ollut nelisenkymmentä, kaikilta aloilta: sosiaalityöntekijöitä, hallintojohtajia, traktorinkuljettajia, erityisopettajia, koneenkorjaajia, monitoimikoneen kuljettajia, lastentarhanopettajia, laatoittajia, sähköasentajia, kokkeja, leipureita, henkilökohtaisia avustajia, opettajia, LVI-asentajia, vammaispalvelun ohjaajia, koulusihteereitä, metsätyöntekijöitä, sihteereitä, perhetyöntekijöitä, terveydenhoitajia. Näistäpä nyt sitten valitse neljä uhria, jotka joutuvat lukemaan turhaksi tiedetyn hakemuksen. Ai mutta se ongelmahan on jo ratkaistu: työttömyystoimiston työtoritietokoneohjelma ei salli sinun hakea paikkoja, jotka eivät sen ohjelmoijien mielestä vastaa sille antamaasi listaa taidoistasi. Ongelma jää työnhakijalle: haluat työtä, haluat hakea työtä, mutta työtä ei ole haettavaksi.

Nyt tarvitsisimme edes muutaman lähimmäisrakkaan yrittäjän kullakin paikkakunnalla laatimaan seuraavantapaisen työpaikkailmoituksen:

“Etsitään työhaluisia, työkykyisiä ihmisiä työhön (keksi sopiva nimike). Työkokemusta ei tarvita. Työn voi suorittaa etätyönä tai tunneista voidaan sopia. Ikä (nuoruus tai vanhuus) ei ole este. Odotamme suurta hakemusten tulvaa, joten ole hyvä, älä tiedustele hakemuksesi perään. Otamme yhteyttä, jos valintamme osuu sinuun. Emme säilytä aikaisempia hakemuksia, joten olet tervetullut hakemaan viikoittain, jos olet edelleen kiinnostunut.”

Tällä saatat pelastaa monta lähimmäistäsi sakkorangaistukselta tuosta ‘rikkeestä’, että eivät ole lähettäneet yhtä hakemusta viikossa olemattomiin tai sopimattomiin työpaikkoihin. Lämmin kiitos jo etukäteen välittämisestäsi.

Paha ja vielä pahempi

Pari päivää sitten oli joku lehtijuttu (en löydä enää linkkiä, sori), jossa seliseliteltiin, että eihän tämä uusi työttömyyskorvausten leikkausmalli ole niin kovin paha; se oli paras kolmesta, neljästä vaihtoehdosta. Toisissa malleissa tukea olisi leikattu vielä enemmän.

Noinko helppo kansan ‘edustajia’ on hoopottaa? Mitä seuraavaksi? Jos virkaloiset tuovat eduskuntaan kumileimattavaksi uuden lakiluonnoksen, jossa määritellään työttömyys rikokseksi, josta saa rangaista nälkään tappamalla, hyväksyvätkö poliitikot ehdotuksen, jos sen vaihtoehdoiksi läväytetään versio 2: työttömät tapetaan kovapalkkaisen mestaajan toimesta giljotiinilla, versio 3: työttömiltä katkaistaan pää miekalla, versio 4: työttömät kidutetaan ja tapetaan ostopalveluna inkvisition toimesta ja versio 5: poliitikot pakotetaan itse omakätisesti tappamaan työttömät.

Hiukan kärjistän. Mutta tuohan on klassista aivopesua. Tuntevatko kokkareiden, kepun ja ‘sinisten’ puolueiden alaiset, eli poliitikot, tehneensä Suomen puolelle miljoonalle työnhakijalle palveluksen valitsemalla kiltisti sen ‘pienimmän pahan’? Sen sijaan, että olisivat nähneet bluffin läpi ja hylänneet kaikki arvottomat esitykset?

Oikein aktivoitu

Työnhakija ei päätä, ottaako yritys töihin hänet, tai ketään. Siksi työnhakijan rankaiseminen yrityksen päätöksestä on rikos. (Kelaa, työttömyystoimistoa, sosiaalitoimistoa, ministereitä, kansan ‘edustajia’ tai virkamiehiä ei tosin rangaista tuosta rikoksestaan.)

Käännettäisiinköhän tämä rankaisumalli ylösalaisin ja määrättäisiin pieni lisävero yrityksille siitä, että ne eivät ota työnhakijoita töihin? Sanotaan vaikka 32 euroa per torjuttu työnhakija. Mukaan laskettaisiin kaikki työtä siitä yrityksestä hakeneet, torjutut työttömät. Mitä enemmän hakijoita olisi, sitä enemmän nuivaa yritystä rangaistaisiin. Veron voisi välttää työllistämällä jokaisen hakeneen vähintään 18 tunniksi yhden viikon ajaksi, vuosineljänneksessä.

Epäreilua? Koska yritys ei voi itse vaikuttaa siihen, kuinka moni hakee heiltä töitä? Niinpä…

Otan työn

Poliitikoista ja virkamiehistä osa on sitä mieltä, että työtön työnhakija syyllistyy rikokseen, kun Suomen hupenevista yrityksistä yksikään ei ole antanut hänen tulla heille töihin 18 tunniksi, neljä kertaa vuodessa. Työtön on saattanut yltiöaktiivisesti lähettää hakemuksen vaikka jokaikiseen avoinna olevaan paikkaan, mutta jos kukaan työnantaja ei salli hänen tulla muutamaksi päiväksi lumetyöhön kaikkine sivukuluineen ja paperisotineen ja ajan tuhlaamisineen, rangaistaan työtöntä. Hänen jo ennestään leikatusta työttömyyskorvauksestaan leikataan satanen joka kolmas kuukausi.

Mikä neuvoksi? Jos työhönmenemättömyys käy noin kalliiksi, pitää sitten mennä töihin. Jos kutsua ei tule, pitää mennä omin luvin. Emme halua haitata yritysten toimintaa, koska niistähän toivomme vielä joskus löytävämme ihan oikeasti töitä. Mennään siis töihin Lindströmille, Sipilälle, ja mitä näitä on, jotka tämän uuden uhrinrankaisusysteemin keksivät. Neljä kertaa vuodessa mennään sinne töihin. Ne meistä, jotka asuvat kaukana heidän ‘kansanedustajan’ virkahuoneistaan, muutetaan työsuhteemme etätyöksi. Ei varmaankaan nämä hyväkkäät lyö virtuaaliovea naamaamme ja sitten rankaise meitä siitä, että eivät itse sallineet meidän tehdä työtämme, johon olimme ilmoittautuneet?