Yrittäjäksi

Työttömiä yritetään nyt tuuppia ilmoittautumaan yrittäjiksi, jotta eivät menettäisi yhden päivän työttömyyskorvausta kuukaudessa. Ensi silmäyksellä tuo näyttää pinnallisesti askeleelta oikeaan suuntaan. Mutta siinä on ongelmia:

1. Jos olet neljän kuukauden ajan ilmoittanut saaneesi muutaman satasen tuloa omasta työstäsi, katkaistaanko työttömyyskorvaus olettaen, että nyt sitten olet ‘kokoaikainen yrittäjä’?

2. Ilmoitetaanko yritystulot vai liikevaihto?

3. Iskeekö yrittäjäeläkelaitos yrittelevää niskasta kiinni ja pakottaa maksamaan yrittäjäeläkemaksuja, jotka minimissäänkin voivat olla mahdottomuus?

4. Alkaako verotoimisto ennakkoverottaa ja arvioida, paljonko tulosi heidän mielestään olisi pitänyt olla ja vaatia maksua tyhjästä, vaikka ulosoton kautta?

Voi olla muitakin pulmia, joita en nyt tule ajatelleeksi.

Entä, jos pohtisimmekin uutta joustavaa mallia pois työttömyydestä vähitellen? Pienimuotoisesti yrittämistä aloitteleva voisi ilmoittaa tulonsa ja työttömyyskorvausta vähennettäisiin samalla tavalla kuin osa-aikapalkkatyötä tekevältä. Jos osa-aikatyötön yrittäjä voisi olla varma, ettei hän jää yrityksensä alussa tyhjän päälle, hän voisi keskittyä työhönsä, salakuoppien välttelyn sijaan. Voisi olla normaalin aktiivinen, työttömyystoimiston vaatiman passiivisuuden ja tottelevaisuuden sijaan.

Ajattelen tässä lähinnä työntekoa, joka ei vaadi suuria investointeja. Pankkilainan lyhentäminen työttömyyskorvauksella ei olisi järkevää yhteisten rahojen käyttöä. Tässä mallissa yritys kasvaisi pikku hiljaa, vakaasti ja varmasti, ja jos toiminta hiipuisi, siitä ei seuraisi muuta kuin paluu täydelle työttömyyskorvaukselle. Kukapa ei mieluummin olisi osa-aikayrittäjä kuin työtön, jos sen voisi tehdä ilman kovin suurta taloudellista riskiä.

Ja tosiaan pitäisi laskea vain toiminnan tuloja, ei siihen käytettyjä tunteja. Ja palkkatyötä pitäisi olla teoriassa valmis ottamaan vastaan, jos niitä nyt kuitenkin jostain Lindströmin takataskusta löytyisi.

Mitä arvelette?

Advertisements

Työmarkkinatori

Koska työttömänä ei halua ‘ostaa sikaa säkissä’ eikä ryömiä ojasta allikkoon, halusin vilkaista työmarkkinatoria (eikö parempi nimi olisi työtori.fi tai työmarkkinat.fi?) sinne kirjautumatta. Voit itse tehdä samoin pyytämällä ystävääsi, joka on opiskelija, ‘varmassa’ työpaikassa, eläkkeellä, tai muuten ainakin toistaiseksi vapaa työttömyystoimiston mielivallasta, kirjautumaan työmarkkinatorille omilla tunnuksillaan. Ohessa on koottuna muutamia kohtia noilta sivuilta.

Sinulla tulee olla käytössäsi sähköposti ja puhelin, ja sinun täytyy myöntyä paljastamaan ne työmarkkinatorille. Oheisesta tietosuojaselosteesta näet, että antamasi tiedot ovat nähtävillä ympäri EU:ta ja ETA:aa. Lue myös, miten Gofore Oy käyttää tietojasi.

Kirjauduttuasi sinulle kerrotaan, että kohta puoleen on tulossa myös mahdollisuus selata mahdollisia työpaikkoja myös anonyymisti. Sitä ei kerrota, tapahtuuko tämä ennen kuin työmarkkinatorista tehdään pakollinen kaikille työttömille työnhakijoille, vai jo ennen sitä, ja milloin.

Kaikenlaista muutakin ajateltavaa nuo sivut herättävät, mutta pidän omat ajatukseni tällä kertaa omina tietoinani ja laitan tähän linkin pdf-koosteeseen työmarkkinatorin neljästä sivusta ja tuosta tietosuojaselosteesta (3 sivua): työmarkkinatori

Ei veljensä vartiainen

https://juhanavartiainen.fi/2018/lyhyt-kommentti-laiskuudesta/#comment-2513

Lähetin oman kommenttini tuohon Juhana Vartiaisen blogikirjoitukseen. Sitä ei julkaistu, joten laitan sen tähän:

“…alenemisen voi välttää osoittamalla aktiivisuutta työnteon tai yrittämisen piirissä.”

Ei, vaan alenemisen välttämiseksi on saatava työtä. Sen saaminen voi tapahtua ihan ‘passiivisestikin’, ei siinä työnhakijan aktiivinen säntäily ratkaise. Yrittämistä ei kannata yrittää, koska todennäköistä on, ettei se ala kannattaa neljässä kuukaudessa, ja silloin kuitenkin työttömyyskorvaus katkaistaan, vaikka laki toisaalta sallisi osa-aikaisen yrittämisen tuen ohella.

“Työttömyysturvan taso ja korvausaste voivat olla sitä parempia, mitä nopeammin työtön saadaan takaisin töihin.”

Saadaan töihin? Toisenlaisella asenteella olisi tuonkin kirjoittanut ‘mitä nopeammin työnhakija löytää taas töitä’. Valinta on kirjoittajan: onko työtön toimenpiteiden kohde, vai ihminen, jolla on ongelma, työttömyys.

“Aktivointipolitiikka perustuu siihen, että lähes kaikkien ihmisten taloudelliset valinnat riippuvat taloudellisista kannustimista.”

On paljon asioita, joita en suostuisi tekemään, vaikka tiedän, että niistä voisi saada ‘taloudellisia kannusteita’: voisin alkaa opiskella Lähi-Idän kieliä, ryhtyä ‘ilmastonmuutoksen’ airueeksi, perustaa orjilla toimivan työpajan, kouluttautua puhelintyrkytysmyyjäksi… Enkä tulisi vartiaisille siivoojaksi lupauksella, että vaikka ylettömän suurikin palkka ehkä vuoden lopussa maksetaan, koska minunhan pitäisi ensin uskoa, että toinen osapuoli pitäisi lupauksensa.

“…keikkatyöalustat kehittyvät koko ajan, ja keikkatyökin voi olla tie pysyvämpään työllisyyteen.”

Keikkatyöhön ei pidä pakottaa eikä siihen pakottamiseen luoda taas uusia ‘alustoja’, vaan pitää sallia ihmisten tehdä kaikenlaista työtä ilman, että se romuttaa heidän taloutensa. Omaehtoinen keikkailu ja yritteleminen ovat asioita, joiden tekemisen vapauden pitäisi olla itsestäänselvyyksiä. Suomessa ei näy olevan.

“…suomalaisia on enää vaikeaa saada joihinkin matalapalkkatöihin.”

Kun ihmisiä ei johonkin työpaikkaan löydetä, pitää nostaa palkkaa tai muita ehtoja. Melkein jokaisella paikalla on hinta, jolla se kelpaa työnhakijoille. On kyllä monia töitä, joihin en moraalisyistä lähtisi.
Kirjoituksessa myös sekoitetaan käsitteet ‘kannustin’ ja ‘rangaistuksen välttäminen’. Jos Vartiaiselle määrättäisiin viiden prosentin leikkaus palkkaan ja sanottaisiin, että sen voi välttää kerjäämällä paikkakunnan mummoilta ja käsityöläisiltä uutta torkkupeittoa. Niksi olisi tietysti siinä, että kerjäämistä sinänsä ei luettaisi aktiivisuudeksi, vaan tuloksena olisi oltava ihan konkreettinen torkkupeitto, tai palkkaa pois.

“Toinen ja perustellumpi kritiikin kohde on siinä, että työvoimahallinnon voimavarat ovat riittämättömiä huolehtimaan työtilaisuuksien tarjonnasta ja tukialeneman peruuttavista aktivointitoimista.”

Ihminen ei työllisty ja saa oikeutettua toimeentuloa sillä, vaikka tuhat uutta työttömyystoimiston virkailijaa ‘tarjoaisi työtilaisuuksia’, eli arpoisi koneeltaan avoimia työpaikkoja, jotka työnhakija on jo omalta koneeltaan nähnyt. Työnhakumääräys ei johda työllistymiseen, ei vaikka niiden määrä moninkertaistettaisiin.

“Lisäksi kansalaispalautteesta ja valiokuntakuulemisesta voi päätellä, että työttömyysturvan varassa elää joukko ihmisiä, joiden työkyky on kehno ja jotka kuuluisivat kuntouttavaan toimintaan. On kerrassaan hyödyllistä, jos aktiivimalli vielä kirittää työvoimahallinnon järkeistämään toimintojaan ja saattamaan kuntoutuksen piiriin tai välityömarkkinoille sellaiset työttömät, joiden työllistymistodennäköisyys on lähellä nollaa.”

Ammatillinen kuntouttaminen olisi hyvä asia joillekin, mutta siitähän tässä ei puhuta, vaan niin sanotusta ‘kuntouttavasta työtoiminnasta’, joka ei millään tavalla paranna työnsaantimahdollisuuksia, vaan nöyryyttää työnhakijaa ja vie hänen viimeisenkin arvonsa – jos ei omissa niin toisten silmissä. Ja kuitenkin tällaiseen ihmisten omanarvontunteen murtamiseen halutaan varsinkin ne, jotka eivät systeemin mielestä tule koskaan työllistymään. Miksi? Mikä siinä köyhän ihmisen vapaa-ajassa niin kansan ‘edustajia’ pelottaa?

 

Rehellinen rekry

Haluaisin tehostaa työnhakuani lähettämällä henkilötietoni jollekin rekrytointifirmalle. Jotta en niin tehdessäni hyppäisi ojasta allikkoon, sen pitäisi olla rehellinen rekryfirma. Onko sellaisia? Vaatimukseni eivät ole kohtuuttomia. Etsin työnvälittäjää seuraavin minimiehdoin:

1. Kaikessa kirjeenvaihdossaan ja sähköposteissaan rekrytoija allekirjoittaa viestinsä omalla nimellään, eikä korvaa sitä nimellä ‘rekrytiimi’.

2. Rekryfirma etsii vapaita työmahdollisuuksia aktiivisesti, eikä vain tuputa työttömyystoimiston sivujen työpaikkailmoituksia, jotka työnhakija on jo nähnyt, ja on niihin reagoinut, jos ne olivat sopivia.

3. Kyseessä on suomalaisten omistama suomalaisin voimin toimiva, veroja Suomeen maksava avoin yritys, jonka kaikki olennaiset tiedot löytyvät heidän verkkosivuiltaan.

4. Rekrytoija, mielellään sama vakiovirkailija kullekin asiakkaalle, pyrkii perehtymään kunkin työnhakijan ja kunkin työnantajan erityisvaatimuksiin, jotta pystyy tarjoamaan molemmille osapuolille hyötyä. En tarvitse elämääni taas uutta karenssiansaa enkä komentelijaa.

Onkohan tällaisia olemassa muualla kuin kuvitelmissani?

Naisia tutkitaan

Yle antoi uutisia Keski-Suomesta tänään 8.30:

Työttömien työllistymismahdollisuuksia lähdetään Keski-Suomessa ‘parantamaan’ uudenlaisella kokeilulla. TE-toimisto kokoaa kattavat tiedot työttömän kaikesta osaamisesta, myös harrastustoiminnasta, ja päivittää hänen taitonsa nykypäivän vaatimusten tasolle. Mukaan otetaan toimistotyöstä tai vaateteollisuudesta työttömäksi jääneitä. Työnvälitys- ja yrityspalvelujen palvelujohtaja Minna Heino Keski-Suomen TE-toimistosta:

“Perusteena tässä on se, että hakija ei ole kovinkaan motivoitunut suuntautumaan työmarkkinoille tai ei tunnista niitä työmarkkinoiden mahdollisuuksia. Siinä testataan niin sanotusti ammatinvalinta- ja uraohjauspalveluja uudella tavalla hyödyntäen sekä digitaalista menetelmää että tietenkin sitten psykologisia arvioita. Ja tätä ostetaan nyt ensimmäistä kertaa koko Suomessa.”

Jaha. Voimmeko nyt sitten varmasti luottaa siihen, että tämän pakkopalvelun ‘perusteena on se, että hakija ei ole kovinkaan motivoitunut suuntautumaan työmarkkinoille tai ei tunnista niitä työmarkkinoiden mahdollisuuksia’?

 

Eli kävisikö näin:

Puhelin soi. Työttömyystoimiston Asiantuntija Tyyne Turjake soittaa ompelutyöstä kauan sitten työttömäksi jääneelle työttömälle.

“Meillä alkaisi nyt ensi kuussa tällainen erityinen palvelu, jossa autetaan suuntautumaan työmarkkinoille työttömiä, jotka eivät ole motivoituneet eivätkä tunnista työmarkkinoiden mahdollisuuksia. Mitenkä sinua kiinnostaisi päästä tällaiseen osaamisen ja taitojen testaukseen?”

“Hienoa! Voin tuskin odottaa! Milloin voin aloittaa?”

“No, tämä nyt oli vaan tällainen alustava kartoituspuhelu. Kaikki hakijat eivät välttämättä pääse mukaan. Valintaseulamme on hyvin tarkka. Otamme vain niitä hakijoita, jotka eivät ole motivoituneita tähän.”

“Eli siis niitä, jotka eivät hae sinne?”

“Niin, juu, kyllä, tuota…”

 

Vai kulkisiko keskustelu tällä tavalla (Turjake taas luurissa):

“Meillä alkaisi nyt ensi kuussa tällainen erityinen palvelu, jossa autetaan suuntautumaan työmarkkinoille työttömiä, jotka eivät ole motivoituneet eivätkä tunnista työmarkkinoiden mahdollisuuksia. Mitenkä sinua kiinnostaisi päästä tällaiseen osaamisen ja taitojen testaukseen?”

“Kuule ei voisi vähempää kiinnostaa. Minulla ei ole mitään tarvetta esitellä yksityiselämääni, harrastustoimintaani, eikä mitään muutakaan. Haen niitä olemattomia töitä entisellä innolla, ja luotan siihen, että intoni jatkuu eläkeikään saakka.”

“Mainiota! Olet nimenomaan valintaperusteidemme mukainen hakija.”

“Hakija? Mutta juurihan sanoin, että en aio hakea tuollaiseen yksityisyyttä loukkaavaan, työttömiä syyllistävään turhakkeeseen.”

“Niinhän sinä sanoit. Ja juuri tuon motivoitumattomuutesi vuoksi olet ihan varmasti yksi valituista. Saat piakkoin virallisen kutsukirjeen. Se on sitten se kahden kuukauden karenssi, jos et saavu paikalle.”

 

Tai entä, jos se meneekin näin:

“Meillä alkaisi nyt ensi kuussa tällainen erityinen palvelu, jossa autetaan suuntautumaan työmarkkinoille työttömiä, jotka eivät ole motivoituneet eivätkä tunnista työmarkkinoiden mahdollisuuksia. Mitenkä sinua kiinnostaisi päästä tällaiseen osaamisen ja taitojen testaukseen?”

“Kyllä minä voisin tulla. Olisi varmaan ihan kiinnostavaa kartoittaa osaamiseni ja listata harrastukseni oikein Asiantuntijoiden toimesta. Opin varmaan paljon siitä.”

“Selvä! Hyvä, että haluat tulla mukaan. Laitan tähän, että sinulle on nyt alustavasti myönnetty testauspaikka. Saat pian kirjeen, jossa on tarkemmat tiedot.”

“Hetkinen, eihän sen näin pitänyt mennä. Luin jostain, että te otatte tuohon pakkotestaukseen vain niitä, jotka eivät näe sitä tarpeelliseksi eivätkä halua sinne. Minähän en kuulu kohderyhmäänne lainkaan!”

“Niin haluatko sinä nyt hakea tähän testaukseen vai et?”

“Haluan, olen oikein motivoitunut!”

“Hienoa kuulla. Harvoinpa meillä näin innokkaita pakkokurssitettavia höpökursseillemme tuleekaan. Ilmoitamme tosiaan sitten, kun testit alkavat.”

“Ei voi olla totta! Siis ihan oikeasti nyt. Minä en siis aio tulla mihinkään tuollaiseen, vaikka leikkaisitte tukeani. Johonkin on raja vedettävä. Työttömyys on riittävä haaste ilman, että teette siitä jonkinlaista ‘psykologista ongelmaa’!”

“Minusta alkaa nyt kuulostaa, että et ole kovin motivoitunut…”

“No, en todellakaan ole!”

“Mainiota! Juuri sellaisia etsimme. Siis mihin jäimmekään…”

 

Keisarin uudet työt

‘Työttömien pitää aktivoitua ja ottaa vastaan työtä’, toitottavat kansalaisten rahoilla maksetuissa viroissa rötköttävät poliitikot ja virkamiehet. Näitä töitä vaan on olemassa yhtä vähän kuin niitä tyhjillä kangaspuilla ja langattomilla neuloilla kyhäiltyjä uusia vaatteita sadun keisarille. ‘Eliitti’ oli näkevinään vaatteet, jottei olisi joutunut pois viroistaan tyhminä, koska kaikkihan tiesivät, että mitä fiksumpi, sen varmemmin hän näki nuo uudet vaatteet. Pienen lapsen suusta tuli sitten totuus, kun keisari patsasteli kadulla olemattomassa asussaan: “Keisarilla ei ole vaatteita.”

Ja kansa räjähti nauramaan, ja keisari kipitti kotiin naama punaisena. Tyhjänkutojat olivat jo asiantuntijatyöstään palkkansa saaneet ja olivat muuttaneet ulkomaille ennen tuota paraatia. Siirtyivätköhän he Suomeen uusien työpaikkojen luojiksi?

Pitäisikö meidän nyt löytää jostain joku lapsi, joka havaitsee, että Suomessa ei ole töitä? Vai pitäisikö työttömien toimia kuin tuo ympäristön mielipidettä pelkäävä keisari, ja olla olevinaan töissä, vaikka töitä ei olekaan? Tuota, voisiko joku selittää, miten se tehdään?

Väkinäinen ongelma

Palkkatyöläinen ja pienyrittäjä haluaisivat mahdollisimman taatut, riittävät tulot työstään. Työvoiman palkkaamista harkitsevat yritykset taas haluaisivat työvoimamassaa, josta voisi kuhunkin projektiin palkata mahdollisimman osaavan ihmisen mahdollisimman halvalla ja mahdollisimman lyhyeksi aikaa.

Tähän asti on jatkuvasti ollut auki muutamia tuhansia työpaikkoja, joissa työtunnit vaihtelevat nollasta muutamaan. Näihin ei ole innolla haettu, koska ne ovat enempi riippakivi kuin toimeentulon lähde. Niihin haluttiin hakijoita. Mikä neuvoksi?

Entä jos luodaan keinotekoinen ongelma: määrätään, että työttömien työnhakijoiden on päästävä vähintään 18 tunniksi töihin, tai työttömyyskorvausta leikataan taas lähes 5%, viime vuosien leikkausten lisäksi. Näin tosiaan tämän vuoden alussa voimaan tulleessa lakihirvityksessä tehtiin. Oletko huomannut, että yhtäkkiä kaikki puhuvat tästä väkisin väännetystä ongelmasta: “Mistä löydän 18 tuntia töitä?”

Missä vaiheessa ilmestyy ‘ratkaisu’ tähän ‘ongelmaan’? On jo väläytelty jotain puhelimeen ladattavaa ohjelmaa, jossa voisi tyrkyttää itseään työnantajille määrättynä päivänä ja aikana ja tietyllä palkalla. (Lieneekö tuota ohjelmaa kehitelty yksityisin varoin vai meidän rahoillamme?) Rekrytointifirmat saattavat myös erikoistua näihin silpputöihin. Seisooko kohta aamuisin firmojen edustalla kurjalistoa kännykät pystyssä tappelemassa siitä, kuka uskaltaa polkea palkkoja alimmaksi, ennen kuin omien työpaikkojensa puolesta pelkäävät vakituiset palkkaorjat hyökkäävät kimppuun? Jos työhönkutsu tuleekin työnantajalta jostain kauempaa, työttömän on sinne jollain keinolla päästävä. Jos ei pääse, tai ei suostu tarjoukseen, applikaatio voidaan varmaan yhdistää Kelan ja kassojen ohjelmiin niin, että rankaisukarenssit läimäistään ilman, että ihmisvirkailijan tarvitsee tehdä sitä omalla nimellään. Kyykytys käy kuin leikki.

Teesi – antiteesi – synteesi. Ongelma ja ratkaisu. Fichte ja Hegel.