Tonttupula

Kansalaisaloite työttömyyskorvausten suunnitellun leikkausmallin kumoamiseksi on saanut yli vaadittavat 50 000 kannattajaa runsaassa viikossa.
Ylenannon Ajantasassa tänä aamuna ohjelmaan tuotu henkilö puolusteli leikkurimallia melko tonttumaisin syin: Lapin matkailuyrittäjät eivät saa värvättyä suomalaisia tonttuja jouluruuhkatyöhön, vaan pitää käyttää tuontitonttuja.

Niin, voin kuvitella, että Lapin paikkakunnilla voi olla pulaa tontuista, kun työikäinen väki on ajettu etelään opiskelemaan ja töihin. Mahtaako monikaan jäädä työpaikkapulan erityisesti runtelemille seuduille siinä toivossa, että ehkä pääsee tonttuilemaan joulukuuksi? Sillä palkalla ei pitkälle pötki. Eikä se työttömyystoimiston mielestä edes ole ‘vaadittavaa aktiivisuutta’, jos työskentelee kuukauden vuodessa. Sellaiselta passivistilta leikataan työttömyyskorvausta kolmen vuosineljänneksen ajalta sen melkein viisi prosenttia.

Ilmeinen ratkaisu on jäänyt huomaamatta. Eduskunta on pullollaan tonttuja. He uskovat ‘joulupukkiin’, eli siihen, että kyllä heidät vielä palkitaan, kun tottelevat käskyttäjiään. Glöginjuonti sujuu, ja kaikenlainen tonttuilu. Yhtenäisessä punaunivormussa he pääsisivät toteuttamaan luontaista laumasieluisuuttaan. Vähemmän pahaa he siellä hankien keskellä ehtisivät tekemään kuin Eduskunnassa.

Äänestäjien poispotkimat entiset kansan ‘edustajat’ siirrettäisiin tietysti myös tonttuilemaan Lappiin sen sijaan, että heille maksettaisiin sopeutumiseläkettä siitä, että kansa on heidät huonoiksi havainnut ja pois potkinut.

Pitkäaikaistyöttömille tarjottaisiin ilmainen matka tuohon keikkatyöhön ja ilmainen majoitus työrupeaman ajaksi. Eihän työttömällä työnhakijalla ole varaa maksaa kahden asunnon vuokraa. Eikä kukaan varmaan ehdottane, että joku muuttaisi Helsingistä Lappiin siksi, että siellä saisi ehkä olla tonttu muutaman viikon joulun seutuun? Maaseutuahan yritetään toisaalta kaikin keinoin tyhjentää.

Kansalaisaloite työttömiä rankaisevasta leikkurimallista löytyy täältä: https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2730

 

 

Advertisements