Työttömien kyykyttämisessä on ollut se inhottava puoli virkailijoiden kannalta, että uhri on pitänyt kohdata kasvokkain. Hänet on ollut nujerrettava orjaksi ja allekirjoittamaan orjasopimus, jonka virkailijat ovat laatineet. Joillekin psykopaateille tämä on varmaan ollut työnsä suurimpia iloja, mutta tavallinen normikyykyttäjä on saattanut kärsiä siitä. Hän on joutunut kohtamaan nöyryyttämänsä uhrin, näkemään hänen epätoivonsa, sietämään hänen raivonsa, vastaamaan hänen kysymyksiinsä. Virkailijakin on ihminen, ainakin jotkut heistä ovat. He ovat saattaneet taipua uhrinsa hädän edessä, kuunnella hänen järkisyitään, ja tehdä inhimillisiä päätöksiä. Tätä estämään alettiin noihin orjuutustilaisuuksiin laittaa vähintään kaksi virkailijaa; sosiaalitoimiston ja TE-toimiston virkailijat pystyivät siten olemaan toistensa henkisenä tukena työtöntä vastaan. Kumpikin pystyi myös valvomaan, että toinen virkailija muisti ohjeistukset: nöyryytä, alista, mitätöi, aliarvioi, jätä huomiotta, vaihda puheenaihetta, syytä, manipuloi, uhkaile ja kiristä. Jos toinen unohti roolinsa, toinen pystyi tulemaan heti apuun, tai raportoimaan inhimillisyyteen sortuneen kollegansa ylemmilleen, jos muu ei auttanut. Se oli silti epämiellyttävän stressaavaa monelle tavistottelijalle.
Kohta kaikki käy niin paljon helpommin, kun kyykyttäminen ulkoistetaan työttömälle työnhakijalle itselleen. Hän joutuu itse valitsemaan joka viikko listalta avoimen työpaikan ja hakemaan sitä, tai seuraa automaattisesti tonnin sakko (työttömyystuen menetys kahdeksi kuukaudeksi). Kun avoimia työpaikkoja ei ole, pitää valita listalta puhelinmyyntiä, nollasoppareita, orjatöitä tai ‘kuntouttavia palveluita’ (turhia kursseja ja lisää orjatöitä).
Tätä kaikkea valvoo ja analysoi tietokoneohjelma, ja tuen katkaisee nyt (kai) kone, joten virkailijan ei tarvitse ottaa vastuuta siitä. Virkailijalle jää yhä robottimaisempi rooli kolmen kuukauden välein kuulustelijana, ja senkin voi ulkoistaa yksityisille kuulustelu- ja orjuutusfirmoille. Tyrannia käy pian kuin leikki vaan.
reilusuomi 
Orjatyössä pohdittiin tätä mahdollisesti tulevaa pakkohaku rumbaa ja päädyttiin siihen, että hakemuksia lähetetään eri ministeriöihin virkamiehen hommiin, valtion ja ķuntien viranomaistehtäviin, kirkkoherran virkoihin, kaupungin – ja kuntien virkamiehiksi, pää- ja toimitusjohtajan tehtäviin yksityisiin kuin valtion yrityksiin. Hallituspaikkoihin yksityisiin ja valtion osakeyhtiöihin. Puolustusvoimiin upseereiksi, presidentin ja pääministerin ym. ministereiden virkaan, eläkeyhtioiden pääjohtajan virkaan, pankinjohtajan virkaan. Mihinkään tavalliseen ja pienipalkkaiseen ammattiin ei kannata pakkohaulla hakea, kun voi hakea korkeampaa virkaa ja palkkausta, siinä ei yksinkertaisesti häviä mitään sillä nykyiset päättäjät vasta noloja on. Sanoohan jo Suomen tasavallan edesmennyt perustuslakikin:
2 § Kansanvaltaan sisältyy yksilön oikeus osallistua ja vaikuttaa yhteiskunnan ja elinympäristönsä kehittämiseen.
6 § Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.
18 § Jokaisella on oikeus lain mukaan hankkia toimeentulonsa valitsemallaan työllä, ammatilla tai elinkeinolla. Julkisen vallan on huolehdittava työvoiman suojelusta. Julkisen vallan on edistettävä työllisyyttä ja pyrittävä turvaamaan jokaiselle oikeus työhön.
Lisättynä tähän “paska se tuloo herrankin puosta”.
Hei taas,
Olen jakanut näitä facebookissa tottakai sekä vaikka missä 😀
Milloinkohan alkaa turhien hakemusten lähettäminen koska pikkupaikkakunnissa loppuu nopeasti haut ja sitten haettava vaikka Utsjoelta töitä jonne ei voi mennä kuitenkaan töihin.
Yhteiskunta on sairas ja nämä työttömien kyykytys jutut aivan mielisairaita.
t: Ari
Noinhan se homma toimii. Työskentelin alalla, vaikken olllutkaan työvoimavirkailija, mutta tehtävissä joissa näin, miten hommat koko maassa toimii. Väittelin työttömistä työtovereideni kanssa, joilla oli hyvin stereotyyppinen käsitys työttömistä ja jotka saattoivat kahvitauolla pilailla työttömien kustannuksella. Joskus melkein kiljuin käytävillä, että paikassa sovellettava oikeus on sen irvikuvaa. No, kyllähän minä tuon nahoissani tunsin ja jouduin ikävyyksiin joidenkin työtovereiden ja päällikön kanssa, vaan kun oli vakivirka, niin ei pystynyt kuin vähän simputtamaan ja minä puolestani kirjoittelin aiheesta niin ministereille kuin Kelaankin.
Työn nurjapuoli sitten heijastui myös työpaikan ilmapiiriin ja siellä oli etuoikeutettu ‘yläluokka’, joilta vaadittava työmäärä oli olematon, työajat vapaat virka-ajasta huolimatta ja vähäisistä töistäänkin he osan siirsivät ‘orjaluokalle’, joka teki töitä ‘yläluokankin’ puolesta- varsin havainnoillista oli eräässä palaverissa havaita, että tekemäni työ oli siirtynyt lähes sellaisenaan ‘yläluokan’ edustajan työksi – siihen tuskin tarvitsi tehdä muuta kuin allekirjoittaa päätös, sillä toimistohenkilöstö – se kolmas luokka – pystyi päätöksen muokkaamaan vajaiden lauseiden osalta lopulliseen muotoon.
Omakohtaisesti ratkaisin asian lopulta, että lähdin eläkeputkeen, vaikka olisi ollut vielä hyviä työvuosia jäljellä.
Miten Suomi enää eroaa Neuvostoliitosta, jossa työttömyys oli rikos ja jossa ylemmät virkamiehet olivat huomattavasti tasa-arvoisempia kuin muu työläismassa? Ja asioihin tottuu. Minulle on jo muutama työtä tekevä sanonut, että ‘et sinä ole ainut’, tarkoittaen, että ei pitäisi valittaa, kun muita on kohdeltu yhtä huonosti jo vuosien ajan. Minusta pitää valittaa sitä kuuluvammin, mitä enemmän uhreja on. Jos koko tyrannia olisi pelkästään yhden pienen reilusuomen kyykytykseksi luotu, mitäpä väliä sillä olisi. Mutta että jo puoli miljoonaa, ja koko ajan lisää. Kuka haluaa veikata: tekeekö Suomen tyrannia työttömyydestä ensiksi mielisairauden vai rikoksen? Vai joko se on niitä molempia?